16.5.2017 Liikenne Corolla vastaan Corolla – Miten 1998 ja 2015 pärjäävät ANCAP-törmäystestissä? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yllättävää ei ole uuden auton pärjääminen vanhaa paremmin, vaan tulosten valtava ero. Australian ja Uuden-Seelannin ajoneuvoturvallisuutta tutkiva ANCAP on julkistanut videon, jossa verrataan vuosien 1998 ja 2015 Toyota Corollojen keskinäistä törmäysturvallisuutta. Vaikka australialainen Corolla on sukua eurooppalaiselle serkulleen, kannattaa tuloksia pitää vain suuntaa antavina.Osittaisessa kohtaamisonnettomuudessa kumpikin Corolla kiihdytettiin 64 km/h nopeuteen ja autot törmäsivät kuljettajien puoleiset kulmat vastakkain. 17 vuoden ikäero tarkoittaa merkittävää eroa erityisesti matkustamon muodon säilymisen osalta, mutta myös turvatyynyjen kaltaisten turvallisuusteknologioiden suhteen. Huomioida kannattaa ainakin kuljettajan oven muotoon ja hidastuskuvaan törmäystestinuken kohtalosta molemmissa autoissa. ANCAPin turvallisuusluokituksissa vuosimallin 1998 Toyota Corolla arvioitiin 0 tähden arvoiseksi pistesaaliilla 0,40. Maksimipistemäärä kokeesta oli 16. Vuosimallin 2015 Corolla selvitti kokeen 12,93 arvoisesti, saaden täydet viisi tähteä.Kokeen tarkoituksena on herättää ANCAPin toiminta-alueen autoilijoita, sillä Uuden-Seelannin ajoneuvokannan keski-ikä on yli 14 vuotta. Ennen vuotta 2000 valmistetut ajoneuvot käsittävät lähes 40% maan henkilöautoista ja ne ovat osallisina noin 57%:ssa henkilövahinkoihin johtavista onnettomuuksista.Lähde: ANCAP via Jalopnik Kuvankaappaus: ANCAPMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa 30.1.2025 Sähköautot Älylataus voi tuoda säästöjä sähköautoilijalle – mutta kuinka paljon? 29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle