24.11.2025 Ajatuksia autoista Ford Focuksen poistuminen kertoo ajasta ja muutoksesta – Ajatuksia autoista Teksti Aake Kinnunen Kuva Ford Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford Focuksen tuotannon päättyminen merkitsee loppua yhdelle automaailman vakionimistä, Saarluisin tehtaalle – mutta merkki hiipui jo aiemmin. Viimeinen Ford Focus on valmistunut Saksan Saarlouisin tehtaalla tällä viikolla. Puhutaan mallista ja merkistä kohta lisää, mutta kurjaa on myös tehtaan kohtalo. 55 vuoden autonvalmistuksen jälkeen Saarlouisin kohtalo näyttää heikolta, sillä sinne ei olla tuomassa uusia automalleja tuotantoon, eikä Ford ole kommunikoinut tehtaan myymisestäkään. Tehdas on rakentanut Focuksen lisäksi historiassaan Kugaa, C-Maxia, Orionia, Capria, Fiestaa ja Escortia. Ford on avoimesti kehunut Saarlouisin tehdasta tuottavuudesta ja tuotannon laadusta. Tarinan opetus lienee, että edes työntekijöiden taipuminen joustavuustoimenpiteisiin ja toistuva bonusten hylkääminen ei pelastanut tehdasta, vaan tuleva tuotanto kohdistuu Espanjan Valencian tehtaalle. Pieni määrä työntekijöitä jää kuitenkin varaosatuotantoon. – Tämä päivä on surullisin työpäivä urallani; 55 vuoden autotuotanto Saarlouisissa päättyy, kirjoitti tehtaan viestintätyöntekijä Gabi Kiefer omalla sosiaalisen median tilillään. Saarlouisin tehtaan porukka juhlistamassa viimeisen Focus-polven tuotannon alkua 2018. Kaksi viimeistä Ford Focusta eivät päädy myyntiin. Toinen annetaan Saarlouisin maakuntamuseoon, toinen arvotaan työntekijöiden kesken. Ford Focus saapui 1998 korvaamaan väljähtynyttä Escortia. Muistan millaisella innolla kaveri puhui Focuksesta, hänen perheensä etsiessä uutta autoa juuri C-segmentistä. New Edge -muotoilu haastoi Volkswagenin viileyden ja terävät kulmat ja kaaret olivatkin cooleinta coolia CD-soitinten valtakaudella. Myös ajettavuudessa oli luvassa harmia erityisesti Golfille, sillä Fordin päätös luoda tilaa säästävä “Control Blade” -monivarsituenta taka-akselille ja virittää se Richard Parry-Jonesin johdolla ajettavuuskärjellä pakotti monet kilpailijoista ainakin harkitsemaan monivarsituentaa. Kakkos-Focus noudatteli Euroopassa aikakauden tila-autobuumia ja ennätti myös suomalaiskuskien ralliautoksi. Kolmos-Focus palautti Yhdysvaltain ja Euroopan Focukset jälleen yhdeksi malliksi. Malli osallistui myös Focus Electric -kokeiluun nykysähköautoilun alkuhämärissä. Neljännen auton kohdalla painopiste oli moottori- ja ajoavustinteknologiassa, “yksinkertaisemmassa” sisustassa ja malli osui hetkeen, jolloin Yhdysvalloissa Ford luopui tavallisista autoista kokonaan. Focuksen apajille tulivat crossover-buumin myötä Kuga ja sittemmin Explorer ja Capri. Klassikko koitti pistää vastaan Focus Active -välimallilla, mutta lievästi korotetut perusmallit ovat hiipuneet markkinoilta kautta linjan varsinaisten crossovereiden tieltä. MEB-pohjaiset täyssähkömallit Explorer ja Capri ovat puolestaan tuoneet uutta virtaa (hih) Fordin mallistoon vuosien tauon jälkeen. Merkki myös nimitti Focusta ja Kugaa hallinneen Jim Baumbickin pitkästä aikaa virallisesti Fordin Euroopan toimitusjohtajaksi. Hänen strategiansa on “kehittää eurooppalaisille relevantteja automalleja”. Ei kuitenkaan voi kiistää, että Ford on nykyisin vain varjo entisestään Euroopassa. Fiestan ja Focuksen, kahden volyymimallin, lopettamiset ovat pudottaneet merkin Euroopan kakkosen asemasta 2015 sijalle 12. vain kymmenessä vuodessa. Tänä vuonna Focus on ollut kolmantena Puman ja Kugan jälkeen. Fordin Euroopan mallisto on puolestaan kallein keskihinnaltaan koko sen 122 vuoden historian aikana. Ford saattaa toki herättää nimen myöhemmin, mutta kieltämättä Puman ja Caprin kaltaiset paluumuuttajat eivät herätä luottamusta siihen, missä muodossa Focus tulisi takaisin. Autoa puolestaan ollaan korvaamassa lähivuosina uudella crossoverilla, joka saapuu mallistoon Kugan rinnalle. Pudotus vaikuttaa niin synkältä, että tätä ei yhdellä crossoverilla ratkaista. Mutta takaisin on tultu ennenkin, ja Fordilla on hyvä meininki Yhdysvalloissa huippupomo Jim Farleyn johdolla. Ehkä tätä intoilua saadaan tartutettua Eurooppaankin. Ja missä viipyvät Maverick ja Bronco? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.12.2025 Uutinen Ford tuonee Fiestan takaisin – mutta kahden uutuusmallin jäljet johtavat Renaultille 8.12.2025 Uutinen Ford Bronco Eurooppaan – joskin Kugaa pienempänä lataushybridinä 7.12.2025 Ajatuksia autoista Hei markkinointi! Ihmiset ostavat autoja, eivät brändejä – Ajatuksia autoista 18.11.2025 Uutinen Ford Focuksen tuotanto on päättynyt 16.10.2025 Uutinen Fordin Euroopan toiminnoille uusi johtaja – kuningasideana uudet automallit 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 16.9.2024 Euro NCAP Euro NCAP jakoi tähtiä – Jeep Avenger erottuu joukosta väärällä tavalla 13.8.2024 Uutinen Hedin Automotive aloittaa Ford F-150:n maahantuonnin Suomessa – hinta alkaen 87 172 euroa 7.3.2024 Ajoneuvot Fordin pienet hyötyajoneuvot uudistuivat perusteellisesti – suunniteltu uudelleen tarve edellä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla