10.12.2025 Uutinen Ford tuonee Fiestan takaisin – mutta kahden uutuusmallin jäljet johtavat Renaultille Teksti Aake Kinnunen Kuva Renault, Ford Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka Ford-intoilijat lienevät innoissaan merkin ilmoitettua kahdesta uudesta kompaktisähkiksestä, tuskin kovin moni merkin fani ilahtuu autojen tullessa Renaultilta. Ford ja Renault ovat tänään kertoneet strategisesta yhteistyöstä, johon kuuluu kahden henkilöautomallin kehittäminen. Lisäksi yhtiöt tutkivat mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä myös yhteisien hyötyajoneuvomallien kohdalla. Fordin mukaan yhteistyö parantaa merkkien kilpailullisuutta Euroopassa. Henkilöautomalleista ei kerrottu vielä tarkempia tietoja tai mallinimiä, mutta Automotive News Europe pitää Fiestan paluuta vahvimpana kandidaattina. Toinen automalli lienee pieni crossover korvaamaan vanhempaan tekniikkaan perustuvaa Puma Gen-e:tä, jota Ford valmistaa Romaniassa. Renaultin AmpR Small -pohjarakenteelle tehtävät kompaktit täyssähkömallit valmistetaan Amperen ElectriCity-tehdaskompleksissa pohjois-Ranskassa, josta tulevat tällä hetkellä pohjarakennetta hyödyntävät Renault 5, Renault 4 sekä Nissan Micra. Suunnittelu- ja valmistusvastuussa on Renault, Fordin vahtiessa ajettavuuden ja alustamukavuuden kaltaisia ominaisuuksia. Ensimmäisen mallin odotetaan saapuvan markkinoille alkuvuodesta 2028. – Strateginen kumppanuus Renault Groupin kanssa on merkittävä askel Fordille ja tukee strategiaamme rakentaa erittäin tehokasta ja tulevaisuudenkestävää liiketoimintaa Eurooppaan. Yhdistämme Renault Groupin teollisen mittakaavan ja sähköautoresurssit Fordin ikonisen muotoilun ja ajettavuuden kanssa luodaksemme ajoneuvoja, jotka ovat hauskoja, kykeneviä ja selkeästi Fordeja hengessä, linjasi Fordin toimitusjohtaja Jim Farley. – Renault Group on ylpeä julkistaessaan uuden strategisen kumppanuuden ikonisia automalleja valmistavan Fordin kanssa. Kumppanuus osoittaa kumppanuutemme vahvuuden osaamisen ja kilpailukyvyn saralla Euroopassa. Pitkällä aikavälillä vahvuuksien yhdistäminen Fordin kanssa tekee meistä innovatiivisempia ja nopeampia reagoimaan nopeasti muuttuvassa Euroopan automarkkinassa, sanaili puolestaan Renaultin toimitusjohtaja François Provost. Samassa yhteydessä yhtiöt kertoivat allekirjoittaneensa aiesopimuksen hyötyajoneuvojen yhteistyöstä Euroopassa. Ajatuksena on tutkia mahdollisuuksia, että Ford ja Renault kehittäisivät ja valmistaisivat yhdessä hyötyajoneuvoja omilla merkeillään. Vasemmalta: Jim Farley (Ford), François Provost (Renault). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Volkswagen kutsutaan mukaan hyötyajoneuvoyhteistyöhön Ford päätyi nyt yhteistyöhön Volkswagenin sijaan. Tuolloin MEB-sähköautorakenteeseen perustuva yhteistyö Explorerin ja Caprin kanssa perustui siihen, että Volkswagenin osaaminen tuotiin Fordin Kölnin tehtaalle. Nyt uusien mallien valmistus tapahtuu Renaultin toimesta. Farleyn mukaan nyt tehty sopimus ei kuitenkaan vaikuta yhteistyöhön Volkswagenin kanssa. Samoin Renaultin Flexis-yhteistyö Volvo Trucksin kanssa säilyy ennallaan. – Meillä on syvä ymmärrys Volkswagenin teollisesta järjestelmästä. Tunnemme heidän alihankintaketjunsa, heidän kulurakenteensa ja ymmärrämme heidän vahvuutensa ja tilaisuutensa. Teimme perusteellisen selvityksen ja Renault nousi voittajaksi, monista syistä, kulujen ollessa yksi tärkeimmistä, Farley kertoi. – Olemme hyvin yhteensopivia jakelun ja maantieteellisen ainutlaatuisuuden suhteen hyötyajoneuvomarkkinoilla. Yhdessä voimme luoda hyötyajoneuvojen tehotalon Eurooppaan, Farley jatkoi. Ford Transit täytti 60 vuotta aiemmin tänä vuonna. – Ford on erittäin hyvä tonniluokan pakettiautoissa (Transit Custom) ja erittäin hyvä avolavoissa (Ranger), mutta kahden tonnin pakettiautoissa ja pikkupakuissa meillä ei ole samaa menestystä kuin muilla. Renaultin mallisto on aika täydentävä tässä suhteessa, Farley jatkoi viitatessaan Masteriin ja Kangoohon. Farleyn mukaan Volkswagen kutsutaan mukaan hyötyajoneuvoyhteistyöhön. Analyytikko Michael Foundoukidis Oddo-BHF:stä kiteytti, että yhteistyö antaa Renaultille mahdollisuuden jyvittää kiinteitä kustannuksiaan ja luoda liikevaihtoa, samalla kun se tarjoaa "pääomatehokkaan reitin edullisten sähköautojen markkinoille" Fordille. Kyse on järkiliitosta edullisten kiinalaissähköautojen uhan edessä. Liitto muodostettiin sen jälkeen, kun Renaultin johtajia kävi vierailulla Fordin Detroitin pääkonttorilla maaliskuussa. Sekä Farley että Provost korostivat, että automerkit eivät aio yhdistyä. Lähteet: Ford, Automotive News Europe Lue lisää Kaikki artikkelit 8.12.2025 Uutinen Ford Bronco Eurooppaan – joskin Kugaa pienempänä lataushybridinä 7.12.2025 Ajatuksia autoista Hei markkinointi! Ihmiset ostavat autoja, eivät brändejä – Ajatuksia autoista 24.11.2025 Ajatuksia autoista Ford Focuksen poistuminen kertoo ajasta ja muutoksesta – Ajatuksia autoista 18.11.2025 Uutinen Ford Focuksen tuotanto on päättynyt 16.10.2025 Uutinen Fordin Euroopan toiminnoille uusi johtaja – kuningasideana uudet automallit 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 1.8.2025 Koeajo Koeajo: Ford E-Tourneo Courier – sisäistä kauneutta 1.6.2025 Koeajo Koeajo: Ford Puma Gen-E – töpselihäntä ja puuman geenit 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan