18.3.2016 Liikenne Goodyear Eagle-360: renkaan tulevaisuus onkin pallo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Goodyearin visiossa renkaan tulevaisuudesta löytyy magneetteja, aivokoralleja ja 3D-tulostusta. Goodyear esitteli Geneven autonäyttelyssä kaksi autonomisen ajamisen konseptirengasta. Aiemmin esitelty Intelligrip palvelee alkuvaiheen itsenäisiä autoja, kertoen autolle sensoreiden avulla tien ja renkaan kunnosta. Yhtiön toinen konseptirengas katsoo vielä kauemmas tulevaisuuteen. Niin pitkälle, ettei se ole enää edes rengas.3D-tulostuksella valmistettu Eagle-360 on suoraan sanottuna pallo. Goodyearin tulevaisuusvisiossa autonomiset autot voivat liikkua mihin suuntaan tahansa. Pyörän- tai oikeastaan siis pallontuenta hoidettaisiin magneettikenttien avulla. Kaikkiin suuntiin pyörivä pallorengas pystyisi selviämään esimerkiksi mustan jään aiheuttamasta liukumisesta tavallista paremmin. Se myös tekisi ajamisesta tasaisempaa pehmeämpien käännösten ja magneettijousituksen avulla. Mielenkiintoisin hyöty Goodyearin mukaan on kuitenkin parkkipaikkojen tiivistys, sillä auto voisi kääntyä ruutuun aiempaa ketterämmin tai ajaa jopa sivuttain ruutuun. Intelligrip-renkaan tavoin Eagle-360 myös keskustelisi ajoneuvon kanssa renkaan ja tien olosuhteista.Visiointi ei kuitenkaan loppunut vielä uuteen muotoon. Koska pallorengas valmistetaan 3D-tulostamalla, voisi Goodyear tehdä tarvittaessa vaikka jokaiselle käyttäjälle oman rengaskuvion tyypillisten ajo-olosuhteiden mukaan. Myös elävän luonnon matkiminen eli biojäljittely kuuluu renkaan nikseihin. Konseptirenkaan kuvio perustuu aivokoralleiden kuvioon monisuuntaisine paloineen ja urineen. Uran pohjassa taasen on pesusienimäisesti toimiva elementti, joka muuttaa urien käytöstä märällä kelillä. Lähde ja kuva: GoodyearMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”