1.6.2018 Liikenne Halpuutus tuli taksimarkkinoille Helsingissä – FixuTaxi aloitti kiinteähintaiset kyydit Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taksilaki muuttuu virallisesti heinäkuussa, mutta henkilökuljetusyritys Kovanen kiirehti esittelemään totuttua tasoa edullisemman uutuuspalvelunsa Helsingissä jo nyt. Henkilökuljetusyritys Kovasen uusi FixuTaxi aloitti toimintansa etuajassa. Alkuperäiseksi aikatauluksi oli alkuvuonna kaavailtu vasta uuden liikennelain voimaantuloa heinäkuun alussa. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä toteutettu lanseeraus toi muun muassa pääkaupungin keskusta-alueelle ruuhka-ajan ulkopuoliset kympin taksikyydit. Edulliset hinnat perustuvat mobiilisovelluksella tilattavaan kyytiin. Hinnoittelu on kiinteää. Esimerkiksi kaupungin keskustasta Helsinki-Vantaan lentoasemalle pääsee jatkossa 35 eurolla. Uuden palvelun kerrotaan olevan jopa kolmanneksen edullisempi kuin se hintataso, johon pääkaupunkiseudulla on totuttu tähän mennessä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy – Sovelluksen ansiosta asiakas saa hinnan tietoonsa aina ennen matkan alkamista, ja jopa kuusi kaverusta voivat matkustaa samalla hinnalla kuin yksi. Tiputimme vielä kaikista aloitusmaksuistakin puolet pois, joten nykytaksoihin verrattuna FixuTaxin käyttäminen on noin 10–30% edullisempaa, kertoo Kovasen toimitusjohtaja Topi Simola. Sama hinta kyytiläisten määrästä riippumatta FixuTaxin hinnoittelu ei ole riippuvainen kyydissä matkustavien henkilöiden määrästä. Autot ovat seitsenpaikkaisia ja ajossa on muun muassa Toyotan hybridi-kalustoa ja kookkaampia tila-autoja Mercedes-Benziltä ja Volkswagenilta. – Uskomme, että FixuTaxi muuttaa ihmisten tapaa käyttää taksia. Se vastaa asiakkaiden huutoon edullisimmista ja selkeimmistä taksikyydeistä ja tuo taksin arkeen, meille kaikille. FixuTaxi aloittaa toimintansa pääkaupunkiseudulla, ja tavoitteena on laajentua vähitellen myös muihin Suomen suuriin kaupunkeihin. FixuTaxi tilataan mobiilisovelluksella tai soittamalla numeroon 01006060. Kyytiin voi ennakkotietojen mukaan hypätä myös taksitolpalta tai kadulta. Lähde ja kuva: Cabonline Finland Oy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi 12.12.2024 Uutinen Siltarikko jätti saarelaiset pulaan – Autoliiton tiepalvelu auttaa sillan yli vuorokauden ympäri 10.12.2024 Liikenne Taas mennään! – Operaatio Lumihiutale auttaa joulunajan liikenteessä 6.12.2024 Uutinen Iäkkäiden henkilövahingot yleistyivät 4.12.2024 Liikenne Bussivuoro Paltamosta Kajaaniin kello 16.10 jatkuu ainakin kesään 2026 29.11.2024 Pyöräily Testi: Pyöräilijälle kaikki näkyvyyttä edistävät varusteet ovat tarpeen – jarruvalo ja vilkut kypärässä ovat yksi keino 29.11.2024 Liikenneturvallisuus Psyykkiset oireet liikenteessä – kolarit aiheuttavat myös henkistä pahoinvointia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”