4.3.2018 Liikenne Historian turvallisin veneilyvuosi – näin et päädy tilastoihin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viime vuosi oli historian turvallisin veneilijöille. Vielä useampi jäisi päätymättä tilastoihin, jos kaikki veneilijät käyttäisivät pelastusliivejä ja tarvittaessa moottorin hätäkatkaisijaa. Ennakkotilastojen mukaan viime vuosi oli veneilijöille historian turvallisin. Veneilyonnettomuuksissa menehtyi vuonna 2017 33 henkilöä, mikä on reilusti vähemmän kuin edellisinä vuosina. Trafin mukaan kylmä kesä vähensi veneilyintoa ja toisaalta houkutteli jatkamaan veneilykautta lokakuun alkuun saakka. – Viime vuonna kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli sekä kesä- ja lokakuussa seitsemän. Ehkäpä kylmän kesän jälkeen lämmin lokakuun alku houkutteli korvaamaan vähäisiä veneilypäiviä, Trafin yksikönpäällikkö Ville Räisänen pohtii. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moottorin hätäkatkaisija pelastaa Yleisin syy myös viime vuoden veneilyonnettomuuksissa edellisvuosien tapaan oli moottoriveneen kaatuminen tai kallistuminen. Räisänen muistuttaa, että tilastoihin päätymisen voi välttää käyttämällä moottorin hätäkatkaisijaa. Moottoriveneessä hätäkatkaisimen käyttö voi Räisäsen mukaan pelastaa hengen veneestä putoamisen tai sairaskohtauksen yhteydessä. Tällä vältetään veneen hallitsematon karkaaminen tai pahimmillaan jopa oman veneen yliajamaksi joutuminen. Pelastusliivit myös rannan läheisyydessä Merkittävin kehitys parempaan oli viime vuonna soutuveneonnettomuuksissa: edellisvuoden 20 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vaihtuivat viime vuonna vain seitsemään. –Tämä on erittäin positiivinen suuntaus. Toivottavasti tämä kertookin turvallisuuskulttuurin muutoksesta ja siitä, että pelastusliivit ovat löytäneet tiensä myös mökin rannan läheisyydessä soudeltaville kalareissuille, Räisänen sanoo. Lähde: Trafi Kuva: Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Kotimaista maailmanluokkaa: Club Swan 50 -purjevene esillä Vene 18 Båt -näyttelyssä Muistitko päivittää tiedot – rekisteröimätöntä venettä ei saa käyttää Vene 18 Båt -messut uudistuvat – painotusta kalastukseen ja vesilajeihin Poliisi sai käyttöönsä uuden 1000 hevosvoimaisen partioveneen Avoveneiden klassikko uudistuu – tässä ovat Buster Magnum ja Buster SuperMagnum Helsingin Uiva venenäyttely mittasi pulssin – myötätuulta venealla Zodiac MilPro SRA850 – Rajavartiolaitoksen venevalinta Baikalin salaisuus – kalastusveneiden hautausmaa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.5.2026 Uutinen Tällä laivayhtiöllä on tyytyväisimmät asiakkaat – mutta kuinka Finnlines muutti kilpailuasetelman? 18.5.2026 Kuluttajat Fordin paljonpuhuttu EcoBoost-moottori teki tenät – oliko syynä väärä öljy vai liian pitkä huoltoväli? 17.5.2026 Autonäyttely Suuntana Kiina – Pekingin autonäyttely 2026 oli melkein liikaa kaikkea 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää – yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 16.5.2026 Liikenne Osaatko autoilijan ja pyöräilijän väliset väistämissäännöt? 15.5.2026 Liikenne Tällainen on Hailuodon huima ja uusi siltayhteys – peräti 8,4 kilometriä yli meren 15.5.2026 Uutinen Tätä hulppeammaksi kumipyörillä kulkeva kokouskeskus ei voi enää muuttua 15.5.2026 Autoilu 17-vuotiaat – yöajokielto käyttöön jo toukokuun lopusta 15.5.2026 Uutinen Pikakoe: Black+Decker -auton säilytysverkko – tavaratilan kaaos kuriin kympillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: "Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän" 20.5.2026 Koeajo Koeajo: Volvo EX60 on ehkä kaikkein tärkein sähkö-Volvo – onko se oikeasti sisarmalleja kehittyneempi? 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 19.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Pilaako takavuosien automaattivaihteisto muuten urheilullisen Saab 9-5 Aeron? 20.5.2026 Ajoneuvot Maistiainen: Omoda 9 - lataushybridimaasturi maiden ja mantereiden ylitykseen 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: "Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän" 7.5.2026 Uutinen Suomeen ei saa enää uusia amerikkalaisia avolava-autoja kevyiksi kuorma-autoiksi – viranomaisen linjanmuutos pysäytti maahantuonnin 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 28.4.2026 Kuorma-autot Tiedätkö miksi Sisun tehtaan pihalta löytyy useita Mercedes-Benzin ohjaamoita? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 5.5.2026 Klassikko Tämä auto oli Classic Motorshow 2026:n Omistajien helmi: kunnostus vei vuosia, mutta oli vaivan arvoista