4.4.2025 Kuolonkolarit Huhtikuun 2024 kuolonkolarit – Moottoriajoneuvot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuljettajan fyysinen tai psyykkinen sairaus oli ratkaisevassa roolissa ainakin kahdeksan kertaa huhtikuussa 2024. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattui huhtikuussa yhteensä kymmenen. NAINEN, 77, ajoi keskipäivällä yhdystiellä Honda Civic -merkkisellä henkilöautolla ja lähestyi loivasti vasemmalle kaartuvaa tieosuutta. Samaan aikaan vastakkaisesta suunnasta lähestyi mies, 68, Nissan Primeralla. Kaarteessa Honda siirtyi vastaantulevan liikenteen kaistalle ja osui etuosallaan Nissanin etuosaan. Ajoneuvot pysähtyivät pyörilleen tielle. Hondan kuljettaja kuoli. Nissanin kuljettaja ei loukkaantunut. Molemmat käyttivät turvavyötä. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +10 astetta. Tienpinta oli paljas ja kuiva. Nopeusrajoitus oli 80 km/h. Honda oli otettu käyttöön vuonna 1997 ja Nissan vuonna 2005. Tlk: Hondan kuljettaja sai mahdollisesti sairauskohtauksen. Nissanin kuljettaja ei lyhyen toiminta-ajan takia voinut estää onnettomuutta. Hondan kuljettajan toimintakyky oli heikentynyt. Ajoneuvossa ei ollut etuturvatyynyä. Nissanin etuturvatyyny laukesi. Turvavyön käyttö ja turvatyyny pelastivat kuljettajan loukkaantumiselta. Tie oli molemmille kuljettajille tuttu. Tuttuus vähensi varovaisuutta. Hondan nopeus oli arviolta noin 65–75 km/h ja Nissanin noin 60–70 km/h. Suositukset: Ajoterveyttä tulee arvioida jokaisen vastaanottokäynnin yhteydessä. Autokannan uusiutuminen ja siten turvallisuuden lisääminen aktiivisten törmäyksiä estävien järjestelmien ja turvatyynyjen avulla. Ajotehtävään keskittymistä tulee tiedotuksessa korostaa. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km