17.2.2024 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Bugatti Veyron Grand Sport ”Wei Long” juhlii lohikäärmeen vuotta Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Bugatti Veyron Grand Sport on melko harvinainen auto jo sinänsä, mutta miltä kuulostaisi erikoiskappale kiinalaisen lohikäärmeen vuoden kunniaksi? Kiinalaisen kalenterin mukaan helmikuu toi tullessaan jälleen lohikäärmeen vuoden. Kyseessä on suosituin kiinalaisisen astrologian merkeistä, joten ei ihme, että erityisesti lohikäärmeen vuotta juhlistetaan sen alkaessa. Bugatti Veyron puolestaan ei juuri esittelyjä kaipaa. Volkswagenia rautaisella otteella hallinneen Ferdinand Piëchin tahtotilaprojekteihin kuulunut hyperauto pisti rikkaiden ja kuuluisien kulkupelien suoritusarvot täysin uuteen uskoon. Mahdottomanakin pidetty projekti oli VW-ryhmälle ennen kaikkea taidonnäytön hetki ja jokainen auto tuotti väitetysti tappiota moninkertaisesti yli miljoonan myyntihintaan nähden. Mutta toisaalta, Bugattin kaltaisen ikonisen luksusmerkin herättäminen henkiin vaati myös melkoisen auton. 8,0-litrainen W16 ja neljä turboahdinta riittivät 1001 hevosvoiman tuottamiseen. Seitsemänpykäläinen DSG-kaksoiskytkinautomaatti ja neliveto kuuluvat nekin kuvaan. 7,3 sekunnissa Veyronilla ennättää jo 200 km/h nopeuteen, joten lyhyet kiihdytyskaistat eivät ole varsinainen ongelma. Huippunopeutta autolla on upeat 407 km/h. Myöhemmin Veyronista nähtiin muutamia eri versioita. Tämän tarinan kannalta tärkein niistä on targa-kattopaloilla varustettu Grand Sport, joka pienin muutoksin kykeni kaikkiin kovakaton suoritusarvoihin, vaikka katon sai halutessa poiskin. Ilman kattoa huippunopeutena on 369 km/h – eli melko riittävä lukema sekin. Jopa väliaikaisen kangaskaton 130 km/h riittäisi Suomessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 2012 Bugatti Veyron Grand Sport 'Wei Long' Vitivalkoinen Bugatti Veyron Grand Sport 'Wei Long' on yksittäiskappale, joka juhlisti erityisesti lohikäärmeen vuotta 2012. Auto esiteltiin Pekingin autonäyttelyssä samana vuonna. Monacossa sijaitseva auto on listattu Collecting Cars -huutokauppapalvelussa. "Porceline white" -auto on tehty Eurooppaa ajatellen, sillä auto myytiin ensin Sveitsiin. 2016 se rekisteröitiin nyyiselle omistajalle Britanniassa. Auton mukana tulee koko joukko papereita EEC-tyyppihyväksynnästä alkaen. Lisäksi mukana tulee avaimen näyttelyboksi, Bugatti-autopeite ja leimattu huoltokirja kuitteineen. 'Wei Long' -versiona autossa on koko joukko lohikäärmeaiheisia koristeita aina vanteiden keskiöistä taemman tulipellin lohikäärmereliefiin. Myös "La Maison Pur Sang" ja "EB" näyvät auton koristeluissa voimakkaasti. Sisustan värinä on "Italian Red" ja varusteluun kuuluu kaikki Xenon-valoista lämmitettyihin hiilikuituistuimiin. 20x10- ja 21x14-tuumaiset vanteet on koristeltu punaisilla yksityiskohdilla viittauksena sisätiloihin. Michelin Pilot Sport Pax -renkaat on uusittu etuakselilta vast'ikään (alle 200 km sitten) ja taka-akaseliltakin alle 1 500 km sitten. Yhteensä autolla on ajettu 8 428 km, mitä voidaan pitää sangen sopivana määränä 12-vuotiaalle hyperautolle. Edellinen katsastus suoritettiin huhtikuussa 2023 ilman huomautuksia. Edellinen huolto suoritettiin marraskuussa 2023, käsittäen vuosihuollon ja etujarrupalojen ikäperusteisen vaihdon. Huutokaupassa Bugatti Veyronin erikoiskappaleen hinta on jälleen yli miljoonan jo pari päivää ennen vasarointia, mutta jos yksi kaikkien aikojen autoluomuksista ja kiinalainen kalenteri ovat lähellä sydäntä, ei parempaa kohdetta voi ollakaan. Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 24.1.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Volkswagen T2-matkailuauto Brasiliasta 24.1.2026 Ajoneuvot Tilava, käsivaihteinen perhefarmari ei ole kadonnut mihinkään – 29 390 euron Kia K4 Sportswagon haastaa touring sportsit ja variantit hintakilpailuun 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Ajoneuvot Unelmien tehdas – näin syntyy Porsche 911 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 17.1.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Vapaapalokunnan entinen Volkswagen Caravelle TDI Syncro 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 – ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 15.1.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e on merkille vielä hurjempi loikka tuntemattomaan kuin sedan-sisarensa, mutta onneksi ulkonäköasiat ovat tässäkin tapauksessa kunnossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.1.2026 Lentokoneet Päivän kuva: toista päivää liikenteessä - lentokone ei voisi olla juuri tätä A321neo:a uunituoreempi 24.1.2026 Laivat Nyt jo kolme maailman suurinta risteilyalusta samanaikaisesti rakenteilla Turun telakalla - luovutetaan Royal Caribbeanille 2026, 2027 ja 2028 24.1.2026 Ajoneuvot Tilava, käsivaihteinen perhefarmari ei ole kadonnut mihinkään - 29 390 euron Kia K4 Sportswagon haastaa touring sportsit ja variantit hintakilpailuun 24.1.2026 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: CF Moto 800 MT-X – kiinalainen yllätti positiivisesti 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt