6.6.2020 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Lamborghini Countach Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lähes uudenveroinen Lamborghini Countach LP500 S edustaa 80-luvun superautojen aatelia. Sen hinta-arvio on jopa yllättävän maltillinen. Miuran korvaajaksi kehitetty Lamborghini Countach oli suunnittelijoille vähintäänkin haaste. Miura nosti Lamborghinin urheiluautojen saralla kaikkein korkeimpaan kastiin Ferrarin haastajaksi. Sen ikonisen muodon oli piirtänyt Marcello Gandini ja takamatkustajien tilalla matkusti V12 – näillä eväin auto oli yhtä jännittävä ajaa kuin silmäillä. Miuraa ei voinut korvata yrittämällä jatkaa samaa muotokieltä, sillä parempaa siitä ei olisi enää saanut. Lamborghini Miura on esitelty jo aiemmin Huutokauppahelmet -juttusarjassa, joten koko tarina kannattaa katsastaa sieltä. Tällä kertaa keskitymme sen seuraajaan. Oli aika astua uudelle aikakaudelle, jonka Lamborghini Countach esitteli superautojen osalta. Muotoilun suhteen palattiin Bertonella työskennelleen Gandinin pariin, joka loi dramaattisen terävän kiilamaisen muodon. Tästäkin tuli aikansa ihailun muotokuva ja lastenhuoneiden seinäjuliste. Keskelle autoa sijoitettu V12-moottori oli asennettu pitkittäin ja alkuperäinen 3,9-litrainen versio tunsi nimen LP400. Se kasvatettiin vuonna 1981 kokoon 4,8-litraa ja samalla mallinimi muuttui muotoon LP500S. Lasikuidulla levitetyn pyöränkaaren sisältä löytyi rengas hurjassa koossa 345/35 15-tuumaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lamborghini Countach LP500 S – RM Sotheby’s Vuonna 1984 valmistunut Lamborghini Countach LP500 S -yksilö on tarjolla suuressa verkossa käytävässä eurooppalaisia autoja myyvässä huutokauppatapahtumassa. Sen osti uutena 10. maaliskuuta 1984 Bonnin Auto Kremeriltä asiakas hieman Düsseldorfin ulkopuolelta ja autoliike otti vaihdossa Porsche 911 Turbon. Countachin omistussuhde olikin erittäin vankka. Tämä Lamborghini Countach säilyi ensimmäisellä omistajalla peräti 30 vuotta aina vuoteen 2014 asti. Tuona aikana autolla ajettiin alle 14 500 kilometriä. Tämän jälkeen keräilijä osti auton, säilöi sen sijoituksena eikä sitä koskaan edes rekisteröity toisen omistajan nimiin. Yksilöä ei ole koskaan entisöity ja sekä sisätilat että ulkokuori on yhä alkuperäisessä tehtaan asussa. Punaiseen maalipintaan on paritettu hyvin vaalea sisäverhoilu. Auton mukana toimitetaan alkuperäisen tilaus- ja toimitustositteen lisäksi myös ”Certificato di Garanzia” eli takuutodistus. Tämän yksilön huutokauppa päättyy 11. kesäkuuta, joten siihen asti on aikaa käydä laittamassa oma voittava huuto sisään. Hinta-arvio on neljännesmiljoonan euron luokkaa, joka tuntuu jopa alhaiselta auton harvinaisuuden, historian ja statuksen huomioiden. Esimerkiksi Ferrari F40 liikkuu tänä päivänä yhden merkitsevän numeron verran suuremmassa hintaluokassa. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Dirk de Jager/RM Sotheby’s Lähde: RM Sotheby’s Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 11.4.2026 Huutokauppahelmet Tämä ainutlaatuinen vuosimallin 2021 Ferrari Monza SP2 ei ole sattumalta sinivalkoinen, sillä sen esikuva on supisuomalainen 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 4.4.2026 Huutokauppahelmet ”Lähes myyttinen” Bugatti EB112, se musta 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin