Huutokauppahelmet: Lightweight Land Rover ’68

Kuva Collecting Cars

Jos kuvissa komeileva 60-luvun Land Rover näyttää äkkiseltään hieman erikoiselta, siihen on aivan pätevä syy. Kyseessä ei ole ihan tavallinen Lantikka, vaan kevennetty Half-Ton -malli, jota myös Lightweightiksi kutsutaan.

Lightweight Land Rover suunniteltiin asevoimien tilauksesta. 1950-luvulla brittien sotilaskäytössä olleet helikopterit eivät kyenneet kuljettamaan armeijan tavallisia Land Rovereita, sillä autot olivat liian raskaita niille. Vuosikymmenen lopulla brittiläiset sotilashelikopterit kuljettivat tarkoitusta varten muokattuja rättisitikoita, sillä 2CV oli luonnollisesti tarpeeksi kevyt ja jousituksensa ansiosta se kesti hyvin pudottamista vähänkin korkeammalta. Sitikka oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, sillä vaikka etuveto oli täysin pätevä moneen käyttötarkoitukseen, britit toivoivat silti kunnollista, ensisijaisesti kotimaista nelivetoista maastoautoa, jonka kuljetuskykykin olisi rättäriä parempi. Amerikkalaiset Jeepit korvatakseen, Austin oli myös toimittanut asevoimille Champ-mallista maastoautoa 50-luvun alusta, mutta se oli osoittautunut yhtä aikaa kömpelöksi ja kalliiksi Land Rovereihin verrattuna.

1960-luvun puoliväliin mennessä Solihullissa oli kehitetty uusi, satoja kiloja kevyempi versio Land Rover Series IIA 88:sta, joka oli neljä tuumaa kapeampi ja myös jonkin verran ahtaampi kuin pohjaksi otettu, tuohon asti pienin Land Rover. Autot tunnistaa muun muassa yksinkertaisemmiksi veistetyistä etulokasuojista, joiden avulla ne mahtuivat helpommin myös kuljetuskoneiden kyytiin. Lähtökohtaisesti tarkoitus oli kuitenkin viedä autot tositapahtumiin helikopterikyydillä, mahdollisimman riisuttuina, silti ajokelpoisina. Savun laskeuduttua niihin voitaisiin kiinnittää myöhemmin toimitettavat korinosat, kuten ovet, katto, takaistuimet ja etupuskuri. Lightweight Land Rover oli tuotantomallisena, täysin koottuna hieman alkuperäisiä suunnitelmia raskaampi, sillä sen runkoa täytyi vahvistaa, mutta helikopterienkin kantokyky oli myös tällä välin parantunut.


Alkuperäisissä, vuodet 1968-1984 valmistetuissa kevyt-Lantikoissa oli Roverin nelisylinterinen, 2.25-litrainen moottori joko bensiini- tai dieselversiona. Tässä nyt myytävässä, alkupään tuotantoa olevassa 24 voltin sähköillä varustetussa FFR-mallisessa yksilössä (Fitted For Radio) on Roverin 3.5-litrainen V8, joka on ollut keulilla 90-luvun alusta saakka. Tuolloin auton runko laitettiin myös uusiksi. 2000-luvulla lattiat ja tulipelti on kunnostettu, ja moottori on remontoitu viimeksi vuonna 2013. Samana vuonna sisustus ja kangaskatto uusittiin. Viimeisin täyshuolto on tehty kesällä 2022, jolloin runkoa on myös entrattu ja suojattu, ja korin maalivikoja paikkailtiin samalla kertaa.

Vaikka näin iäkästä autoa ei Iso-Britanniassa tarvitse enää katsastaa, nyt Collecting Carsissa huutokaupattava Lightweight Land Rover on leimattu syyskuussa. Huutokauppa jatkuu keskiviikkoon asti, ja tätä kirjoittaessa Lantikan hinta on noussut 7500 puntaan eli noin 9000 euroon.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat