25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien Kuva Varsinais-Suomen ELY-keskus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen maantieverkosta noin 35 prosenttia koostuu sorateistä. Vaikka tyypillisellä soratiellä liikkuu vain alle sata ajoneuvoa päivässä, sorateillä on merkittävä rooli erityisesti maa- ja metsätaloudessa sekä huoltovarmuuden turvaamisessa. Sorateiden ajettavuus voi kuitenkin kärsiä vaihtelevista sääolosuhteista, vaurioista ja pölyämisestä. Soratiet ovat erittäin merkittäviä tien varren asukkaille, huoltovarmuudelle, elinkeinoelämälle ja kuljetusketjuille. Myös maa- ja metsätaloudelle ympärivuotinen liikennöitävyys sorateillä on hyvin tärkeää. Esimerkiksi maatalouden kuljetukset keskittyvätkin juuri vähäliikenteiselle tieverkolle, Varsinais-Suomen ELY-keskus kertoo.Suomessa on noin 27 000 kilometriä sorateitä, joista useimmat tiet ovat vanhojen ja kapeiden kulkureittien paranneltuja versioita. Ne vaurioituvat erityisesti runsaiden sateiden ja keväällä maan sulamisen vuoksi. Vaikka sorateiden kunto ei aina vastaa tienkäyttäjien odotuksia, hyväkuntoisella soratiellä on kuitenkin huomattavasti parempi ajettavuus kuin pahasti vaurioituneella päällystetyllä tiellä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySoratiet vaativat huoltoa pysyäkseen kunnossaSorateiden kunto vaihtelee jatkuvasti, ja niiden laatuvaatimukset sallivat melko paljon virheitä. Liikennettä vaarantavia puutteita ei saa kuitenkaan esiintyä. Ajomukavuutta haittaavia puutteita saa esiintyä yksittäisillä lyhyillä jaksoilla, jos pääosa tiestöstä on laatuvaatimusten mukaisessa kunnossa. Tienkäyttäjää saattaakin ihmetyttää, kun annettu palaute ei aina johda toimenpiteisiin, vaan soratien todetaan olevan laatuvaatimusten mukaisessa kunnossa.Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan sorateiden rakenteellinen kunto on monien tekijöiden summa. Soratielle iso haaste on, jos vettä tulee kerralla paljon. Runsaat sateet pehmittävät soratiet. Tienkäyttäjille se tuntuu pinnan epätasaisuutena ja liejuuntumisena. Toisaalta jatkuva kuivuuskin aiheuttaa ongelmia, koska tie tarvitsee myös kosteutta pysyäkseen hyvässä kunnossa. Vuodenaikojen ja sääolosuhteiden vaihdellessa soratiet tarvitsevat monenlaisia toimenpiteitä, jotta ne pysyisivät liikennöitävässä kunnossa.Myös pölyämistä yritetään ehkäistäPitkien poutajaksojen aikana soratien pintakerros kuivuu liikaa, jolloin tie alkaa pölytä. Sorateiden peruskunnostus tapahtuu keväisin, jolloin suoritetaan sorateiden kevätmuokkaus ja pölynsidonta. Pölyämisen ehkäisemiseksi tien pinnalle levitetään suolaa ja vettä. Suola sitoo itseensä kosteutta, ja se hidastaa tien pinnan kuivumista.Suolaus ei kuitenkaan tehoa kovin hyvin, jos takana on ollut pitkä sateeton jakso. Tällöin tien pinnassa ei ole tarpeeksi kosteutta, jonka suola voisi sitoa. Näissä tilanteissa on odotettava pidempijaksoista sadetta, jotta pölyäminen saadaan hallintaan.Soratien pölyämistä arvioidaan ajamalla tietä henkilöautolla 60 km/h nopeudella. Tällä nopeudella ajettaessa pölyäminen saattaa olla laatuvaatimusten mukaista, eli pöly ei juurikaan leviä pientareiden ulkopuolelle. 80 km/h ajettaessa pölyäminen voi olla jo selvästi haitallisempaa. Tienkäyttäjät voivat itse vaikuttaa pölyämiseen ajonopeuttaan säätämällä.Ylileveys sorateiden ongelmanaSorateillä on taipumus leventyä ajan kuluessa, kun murskeita siirtyy ojan luiskaan. Sorateiden liian suureksi kasvanut leveys on yleinen ongelma, mikä vaikeuttaa niiden kunnossapitoa ja nostaa kustannuksia. Leveitä sorateitä kavennetaan takaisin tavoiteleveyteen ja tien muoto palautetaan hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Tien pinnan oikea sivukaltevuus takaa veden johtumisen ojiin, sillä tiellä makaava vesi aiheuttaa kuoppaisuutta ja epätasaisuutta.Ylileveällä soratiellä on usein myös ongelmana liian jyrkkä luiskakaltevuus, joka entisestään edesauttaa tien leventymistä, kun tien reunaa kuormitetaan. Toisin kuin voisi luulla, leveämpi tie ei ole turvallisempi, sillä usein nopeudet suurenevat samassa suhteessa tien leventyessä.Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan ylileveät tiet vaikuttavat suoraan myös teiden sorastuksen materiaalikulutukseen. Jos tie on ylileveä, jää kulutuskerros ohuemmaksi, sillä hoitourakoihin on määritelty tietty määrä soratonneja. Kustannukset vaikuttavat siis tehtäviin hoitotoimiin. Esimerkiksi sorateiden päällystämiseen tai rakenteen parantamiseen ei ole olemassa rahoitusta. Lisäksi on hyvä huomioida kestävä luonnonvarojen käyttö. Mitä enemmän materiaaleja tarvitaan, sitä enemmän kulutetaan kallioalueita.Lähde: Varsinais-Suomen ELY-keskusMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 28.1.2025 Autoilu Autoliitto: Helsingin polttomoottorikielto ongelmallinen 27.1.2025 Uutinen Dacia Sandero tulee sähköautona vuonna 2027 – Dusterista nelivetohybridi ehkä jo tänä vuonna 24.1.2025 Uutinen Honda haluaisi Renaultin ulos Nissanilta – ja miten käy Mitsubishin? 24.1.2025 Uutinen Uusi vuosi, uudet päästösakot – EU uhkaa yhteensä 15 miljardin sanktioilla, Volkswagen voi joutua maksamaan yksin 1,5 miljardia 24.1.2025 Uutinen Älykäs nopeusavustin kitkee ylinopeuksia – mutta mitä asiantuntija kritisoi? 23.1.2025 Liikenne Turvavyö suojaa ihmiskehoa musertavilta voimilta 21.1.2025 Autoilu Käytetyt autot vaihtavat vilkkaasti omistajaa 21.1.2025 Kuluttajat Autoilija kolaroi autonsa matkalla vaihtamaan talvirenkaita – olisi pitänyt olla talvirenkaat, vakuutusyhtiö pienensi korvausta 20.1.2025 Autoilu Autoliitto kummeksuu rikosuhrimaksun tarvetta tieliikennerikoksissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y "Juniper" on nyt tilattavissa Suomessakin - toimitukset käyntiin maaliskuussa 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla 26.1.2025 Koeajo Maistiainen: Citroën ë-C3 Aircross – hittiainekset isommassa paketissa 27.1.2025 Koeajo Koeajo: Renault Captur – käytännöllisyyttä ja mukavuutta perusteellisesti uudistuneella ilmeellä 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla 21.1.2025 Kuluttajat Autoilija kolaroi autonsa matkalla vaihtamaan talvirenkaita – olisi pitänyt olla talvirenkaat, vakuutusyhtiö pienensi korvausta 22.1.2025 Koeajo Maistiainen: Toyota Land Cruiser – työkone 2025 24.1.2025 Autoilun hinta Näin autoilun kustannukset muuttuvat, kun siirrytään vanhasta käytetystä sähköautoon 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa