27.8.2018 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Lancia Dedra Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lancia Dedra on etäisesti sukua rallin maailmanmestarille, mutta edustaa hieman vakavammin. Löysimme yksilön, joka vaikuttaisi säilyneen upeassa kunnossa. 80-luvun puolella Lancia Delta kahmusi merkille maailmanmestaruuksia rallipoluilla. Sillä voitettiin valmistajien maailmanmestaruus peräti kuusi kertaa peräkkäin. Lancia Dedra omaa tähän löyhät sukulaissuhteet.Dedralla on hyvin löyhä yhteys rallimestaruuksiin, mutta koko Lancian merkki omaa upean historian.Myös suomalaiset pääsivät nauttimaan Lancian rallimenestyksestä. Juha Kankkusen neljästä henkilökohtaisesta mestaruudesta kaksi tuli juuri Lancia Deltan ohjastamisella. Kankkunen saavutti mestaruutensa Lancialla vuosina 1987 ja 1991.Viimeistään rallimenestys loi pohjan myös Deltan tieliikenteeseen tarkoitettujen malliversioiden suosiolle. Delta HF 4WD ja Delta Integralen eri versiot ovat tietenkin näistä kaikkein halutuimpia. Moottorin verkosta löytyy Delta HF Integralen koeajotiivistelmä kattavin lisätiedoin.Lancia Delta on todellinen rallisankari ja sen Integrale-mallisto tarjosi samoja elämyksiä kaikelle kansalle.Rallihehkutuksen äärellä unohtuu helposti se tosiasia, että Lancia Delta valittiin Vuoden Autoksi (European Car of the Year) vuonna 1980. Tämä oli paljon ennen rallimenestystä ja kertoo automallin kyvyistä arkiliikenteessä. Tästä päästään kätevästi käytetyt erikoisuudet -juttusarjan tämänkertaiseen autoyksilöön.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLancia DedraLancia Dedra on tällä kertaa kaupasta esille nostettu automalli. Mielenkiintoisesti kyseessä oleva yksilö on kuitenkin rekisteröity nimellä Lancia Delta, joten siinä mielessä johdanto sopii tähän hyvin. Ei kuitenkaan anneta tämän harhauttaa.Porrasperäinen Dedra on kypsempi kuin sen viistoperäinen sukulaissielu.Porrasperäinen Dedra on monella tapaa perinteikkäämpi kuin sporttinen viistoperä Delta. Se kuuluu ennemmin arvovaltaiseen liikkumiseen kuin ralleissa räyhäämiseen. Sukulaissuhde on tosin varsin löyhä.Rallissa voitokkaan Deltan todellinen sukulainen oli nimittäin Lancia Prisma. Tämä Prisman seuraajaksi esitelty Dedra jakoi tekniikan muun muassa Fiat Tipon kanssa ja oli sukua vasta myöhemmin tuotantoon tulleelle toisen sukupolven Deltalle. Tämän suhteen on hyvä olla tarkkana.Myynnissä oleva, vähän ajettu, yksilö vaikuttaa ryhdikkäältä, vaikka kuljettajan puolen istuinverhoilu on hieman kärsinytkin.Ehkä tästä ei tarvitse välittää. Lancian historia automerkkinä on upea ja rallimenestystä on saavutettu usealla eri mallilla. Dedraa voikin pitää monella tapaa vanhan Lancian viimeisinä henkäyksinä - riidan aiheeksi sopii, josko alamäki oli jo alkanut tai kuinka pitkällä se mahdollisesti tuossa vaiheessa oli.Myynnissä oleva yksilö vaikuttaa kuvien perusteella säilyneen hienossa jamassa eikä valkoinen maalipinta ole ruostunut ruskeaksi. Olemus on vähintäänkin ryhdikäs. Kilometrejäkin on mittarilukeman mukaan takana vasta 81 000 kappaletta.Pienimmällä moottorivaihtoehdolla varusteltu Dedra tarjoilee kuitenkin jalopuutunnelmaa.Valkoinen Dedra on määräaikaiskatsastettu viime vuoden joulukuussa muutamin huomautuksin, joten on hyvä tarkistaa niiden tila. Lisäksi kuljettajan istuin näyttää ainakin verhoilun osalta hieman kärsineeltä. Muuta huomautettavaa on hankalampi löytää ja sisätiloista löytyy jopa jalopuuta.Suomiautona tämä Dedra on tietenkin varustettu vaihtoehdoista kaikkein pienimmällä moottorilla. Hieman vajaan 1,6-litran tilavuudesta kehitetään 57 kilowattia, mutta toisaalta niiden liikuteltavana on ainoastaan 1 140 kilogrammaa omamassaa. Vaihteisto on käsikäyttöistä mallia.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Lancia Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”