27.8.2018 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Lancia Dedra Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Lancia Dedra on etäisesti sukua rallin maailmanmestarille, mutta edustaa hieman vakavammin. Löysimme yksilön, joka vaikuttaisi säilyneen upeassa kunnossa. 80-luvun puolella Lancia Delta kahmusi merkille maailmanmestaruuksia rallipoluilla. Sillä voitettiin valmistajien maailmanmestaruus peräti kuusi kertaa peräkkäin. Lancia Dedra omaa tähän löyhät sukulaissuhteet. Dedralla on hyvin löyhä yhteys rallimestaruuksiin, mutta koko Lancian merkki omaa upean historian. Myös suomalaiset pääsivät nauttimaan Lancian rallimenestyksestä. Juha Kankkusen neljästä henkilökohtaisesta mestaruudesta kaksi tuli juuri Lancia Deltan ohjastamisella. Kankkunen saavutti mestaruutensa Lancialla vuosina 1987 ja 1991. Viimeistään rallimenestys loi pohjan myös Deltan tieliikenteeseen tarkoitettujen malliversioiden suosiolle. Delta HF 4WD ja Delta Integralen eri versiot ovat tietenkin näistä kaikkein halutuimpia. Moottorin verkosta löytyy Delta HF Integralen koeajotiivistelmä kattavin lisätiedoin. Lancia Delta on todellinen rallisankari ja sen Integrale-mallisto tarjosi samoja elämyksiä kaikelle kansalle. Rallihehkutuksen äärellä unohtuu helposti se tosiasia, että Lancia Delta valittiin Vuoden Autoksi (European Car of the Year) vuonna 1980. Tämä oli paljon ennen rallimenestystä ja kertoo automallin kyvyistä arkiliikenteessä. Tästä päästään kätevästi käytetyt erikoisuudet -juttusarjan tämänkertaiseen autoyksilöön. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lancia Dedra Lancia Dedra on tällä kertaa kaupasta esille nostettu automalli. Mielenkiintoisesti kyseessä oleva yksilö on kuitenkin rekisteröity nimellä Lancia Delta, joten siinä mielessä johdanto sopii tähän hyvin. Ei kuitenkaan anneta tämän harhauttaa. Porrasperäinen Dedra on kypsempi kuin sen viistoperäinen sukulaissielu. Porrasperäinen Dedra on monella tapaa perinteikkäämpi kuin sporttinen viistoperä Delta. Se kuuluu ennemmin arvovaltaiseen liikkumiseen kuin ralleissa räyhäämiseen. Sukulaissuhde on tosin varsin löyhä. Rallissa voitokkaan Deltan todellinen sukulainen oli nimittäin Lancia Prisma. Tämä Prisman seuraajaksi esitelty Dedra jakoi tekniikan muun muassa Fiat Tipon kanssa ja oli sukua vasta myöhemmin tuotantoon tulleelle toisen sukupolven Deltalle. Tämän suhteen on hyvä olla tarkkana. Myynnissä oleva, vähän ajettu, yksilö vaikuttaa ryhdikkäältä, vaikka kuljettajan puolen istuinverhoilu on hieman kärsinytkin. Ehkä tästä ei tarvitse välittää. Lancian historia automerkkinä on upea ja rallimenestystä on saavutettu usealla eri mallilla. Dedraa voikin pitää monella tapaa vanhan Lancian viimeisinä henkäyksinä - riidan aiheeksi sopii, josko alamäki oli jo alkanut tai kuinka pitkällä se mahdollisesti tuossa vaiheessa oli. Myynnissä oleva yksilö vaikuttaa kuvien perusteella säilyneen hienossa jamassa eikä valkoinen maalipinta ole ruostunut ruskeaksi. Olemus on vähintäänkin ryhdikäs. Kilometrejäkin on mittarilukeman mukaan takana vasta 81 000 kappaletta. Pienimmällä moottorivaihtoehdolla varusteltu Dedra tarjoilee kuitenkin jalopuutunnelmaa. Valkoinen Dedra on määräaikaiskatsastettu viime vuoden joulukuussa muutamin huomautuksin, joten on hyvä tarkistaa niiden tila. Lisäksi kuljettajan istuin näyttää ainakin verhoilun osalta hieman kärsineeltä. Muuta huomautettavaa on hankalampi löytää ja sisätiloista löytyy jopa jalopuuta. Suomiautona tämä Dedra on tietenkin varustettu vaihtoehdoista kaikkein pienimmällä moottorilla. Hieman vajaan 1,6-litran tilavuudesta kehitetään 57 kilowattia, mutta toisaalta niiden liikuteltavana on ainoastaan 1 140 kilogrammaa omamassaa. Vaihteisto on käsikäyttöistä mallia. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Lancia Lue lisää Kaikki artikkelit 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4×4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 2.11.2025 Ajoneuvot Vuoden Auto Euroopassa -finalistit julkistettiin – vain Kia EV4 on ei-eurooppalainen, mutta sitäkin valmistetaan Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista