9.1.2025

Käyttötesti: lukko jäässä pakkassäässä sekä asiaa lasivakuutukseen – Volvo EX30

Kuva Aake Kinnunen
Volvo EX30 käyttötesti tuulilasi halki hälytin lukko jäässä

Häly soi ja lasi on rikki, mutta onneksi asiat eivät liity mitenkään toisiinsa.

EX30 käyttötestimme on loppusuoralla, mutta sitä ennen auto pääsee vielä näyttämään kykyjään keskitalvessa. Vuodenajan paras ominaisuus on ehdottomasti älypuhelinsovelluksesta kytkettävä esilämmitys, joka lämmittää matkustamoa 15 minuutin ajan ennen lähtemistä. Aika riittää yleensä tuulilasin sulattamiseen ja etusivulasienkin jäät lähtevät harjalla pyyhkäisemällä. Toinen versio aiheesta on ajastettu lähtö, joka toimii vieläkin paremmin. Ilmeisimmin auto myös lämmittää sisätilojen lisäksi akun, jos auto on latauksessa ajastetun lähdön aikaan.

Ensimmäisten pakkasten yhteydessä autosta kuitenkin kuului lumia putsaillessa RÄKS, sillä kuljettajan kohdalle tullut, sinänsä siisti, kiveniskemä laajeni kylmän ja lämpimän keskellä kertapamauksella tuulilasin levyiseksi halkeamaksi. Volvon käyttötestiin kuuluu siis tietty annos huonoa onneakin.

Volvo EX30 kiveniskemä lasi halki

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hälyääniä naapurustoon

Varsinaista harmia on kuitenkin aiheuttanut kuljettajan oven lukko, joka heittäytyi toimimattomaksi -8°C lämpötilassa eräänä aamuna. Oven avaaminen sisäkautta onnistuu vielä, mutta tuon jälkeen sitäpä ei enää lukitakaan. Keskuslukko lukitsee muut ovet ja kytkee hälyttimen päälle.

Tästä seuraa parikin asiaa. Auto lähettää älypuhelinsovelluksessa huolestuneita kommentteja siitä, että kuljettajan ovi ei ole lukossa. Niitä kertyy muutamassa päivässä monta kymmentä, minkä lisäksi on toki todella ärsyttävää liikkua autolla, jota ei saa lukkoon. Jos ovia yrittää lukita älypuhelinsovelluksen kautta, ovet "menevät lukkoon", mutta auton tila on edelleen avonainen, minkä lisäksi sovellus antaa (perättömiä) ilmoituksia hälytyksen laukeamisesta.

Varsinaisesti häly laukeaa naapuruston iloksi vasta autolle mennessä, sillä kuljettajan ovi aukeaa nopeammin, kuin keskuslukitus ennättää reagoida avaimen lähestymiseen. Kunpa vain avaimessa olisi painikkeet...

Kuljettajan ovi alkoi toimimaan odotetusti jälleen nollakelissä, mutta jäämme odottamaan auttoiko voiteluensiapu vai jäikö tekemistä vielä huoltoonkin.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat