Käyttötesti: Volvo EX30 – auto, joka lähes musertuu ennakko-odotusten alle

Puhuttu ja parjattu, mutta voisiko siitä jopa pitää? Volvon uusin pienokainen EX30 ei ole onnistunut täyttämään läheskään kaikkia odotuksia, mutta puoli vuotta käyttötestissämme ollut auto on saanut jo useamman ohjelmistopäivityksen, joten jospa meillä jo nyt olisi alla ehta Volvo?

Suomalaiset ovat Volvo-kansaa. Siitä ei liene epäselvyyttä, että tämä toteamus on ainakin entisvanhaan, polttomoottoriautojen aikaan, pitänyt paikkansa. Tämän perinteen pohjalta on helppo ymmärtää, että upouutta pikku-Volvoa tilattiin uutterasti jo ennen ensimmäistäkään asiakaskoeajoa.

En katso itse kuuluvani varsinaiseen Volvo-kansaan, vaikka olenkin ajanut omistamallani Volvolla aikanaan reilusti tyytyväisiä kilometrejä. Uteliaisuus on päällimmäinen tunne, kun istahdan ensimmäisen kerran Volvo EX30 ratin taakse. Saman tien on pakko hymähtää: niin ratin taakse! Se autossa nimittäin on, vaikka esimerkiksi mittaristo puuttuu ja muutenkin ohjaamo näyttää todella paljaalta. Ja eihän niitä avaimiakaan ole vaan kortti ja puhelinsovellus, joiden voimin Volvo EX30 avaa ja sulkee ovensa ja käynnistyy – kaikki tämä ihan itsekseen, ilman että kuljettaja tekee mitään muuta kuin lähestyy autoa.

Ratin takana istuessa mistään ei oikein käy ilmi, onko auto käynnissä vai ei. Aiempia kokemuksia kuunnelleena ymmärrän kuitenkin, että käynnissä on, joten ei muuta kuin menoksi.

Kappas vaan, valot sekä kaikki, ne tietokoneelta löytyy!

Ennen liikkeelle lähtöä aikaa kuluu kuitenkin melkoisesti kojelaudan keskellä nököttävän tietokoneruudun valikoiden selailuun. Selväksi tulee, että monien ajon aikana tarpeellisten tehtävien suorittaminen vaatii hyvän perehtymisen valikoiden logiikkaan. Suorastaan turhauttavalta ihan kaikkien toimintojen vieminen näyttöruudun syövereihin tuntuu siinä vaiheessa, kun etsin tuloksetta hansikaslokeroa. Lopulta totean, että sekin on näköjään säästetty pois varusteista. Vaan hetkinen, tovin turhautumisen jälkeen hoksaan tietokoneen näytöllä kansiokuvakkeen – ja kas siitähän se hansikaslokero avautuu. Koelaudan keskeltä putoaa auki lokero, joka ei ole suuren suuri, mutta toki sinne lompakko, aurinkolasit ja jotain muuta pientä mahtuu.

Tietokonenäytön iso rooli ei saa sympatiaa

Kun Volvo EX30 tuli käyttötestiin noin puoli vuotta sitten, ensimmäisessä jutussamme toivotettiin nimenomaan tervetulleeksi ristiriitainen Volvo EX30.

Jo ennen käyttötestin alkua oli tiedossa, että aikaisemman käyttötestiautomme Volkswagen ID.3:n tapaan tämän malli on tuotu markkinoille kiireellä ja keskeneräisenä. Ohjelmistopäivityksiä odoteltiin jo ennen kuin käyttötesti oli kunnolla alkanutkaan. Päivityksiä on sittemmin tullut, mutta niin on ollut myös ongelmia.

Kuljettajan kohdalta kojelauta on typötyhjä. Edes heijastusnäyttöä ei ole. Utelias tutustumiseni Volvo EX30 olemukseen alkoi siis tiekoneen valikon penkomisella. Se viimeistään häivytti mielikuvat entisestä volvomaailmasta ja ajoon lähdin mielessäni lähinnä vain yksi uusi automalli merkkiin katsomatta.

Noin viikon kestäneen monipuolisen ajon aikana en oppinut hyväksymään keskelle kojelautaa sijoitettua näyttöä. Valikoiden selailun sinänsä oppii kyllä. Samoin sen, että jos jotain toimintoa ei tunnu löytyvän mistään, niin ei muuta kuin tietokoneen valikoita tutkimaan, eiköhän se sieltä löydy. Mutta kun ajon aikana tarpeelliset asiat nopeusnäytöstä alkaen ovat leveyssuunnassa katsoen kojelaudan keskellä niin se ei ole turvallisen ja keskittyneen ajamisen kannalta ihanteellinen ratkaisu. Ei edes totuttelun jälkeen, sillä tosiasia on, että joka kerta, kun jotain perustoimintoa tarvitaan, katse on aina siirrettävä ajoradasta sivuun näytölle.

Ei isoja murheita, jotain pientä kuitenkin

Viikon koeajo riitti siihen, että eteenpäin kallistuvaan kuljettajan istuimeen ehti jo tottua, vaikka se alkuun tuntui häiritsevältä. Omaan käteen myös auton kuljettaminen asettui nopeasti arkiseksi ja tavanomaiseksi. Haastavia tilanteita aiheutui eniten valojen kanssa. Pikavilkutus kaistan vaihdoissa ei ottanut sujuakseen, vaan tyypillisesti vilkku jäi itsekseen naputtelemaan, ellei sitä erikseen joka kerta tarkistanut. Sopivan herkkyyden ja voiman tasapainoa ei siis hevin löytynyt.

Kiusallisin ongelma liittyi kuitenkin ajovaloihin. Sankassa aamusumussa ja sateessa Volvo EX30 valikoiden tutkinnan jälkeen näytti automaattisesti haluavan ajella vain päivävaloilla, vaikka ajo-olosuhteet olivat hyvinkin hämärän rajamailla. Kun oikea valikon lokero lopulta löytyi, oli valojen vaihtaminen ja sumuvalon käyttöönotto helppoa. Tehtävä suoritettiin ajon aikana, hankalissa ajo-olosuhteissa, joten kaikkein turvallisinta tällainen ajosuoritus ei ole.

Kerrassaan erikoiselta tuntui myös radion elämä. Äänentaso vaihteli oudosti kesken yhden ja saman lähetyksen. Äänitaso ei aina myöskään pysäköinnin jälkeen ollut sama kuin pysäköintiä aloitettaessa. Äänen voimakkuuden valitsimen tasonumero pysyi paikoillaan, mutta todellinen äänenvoimakkuus vaihteli häiritsevän paljon.

Riittää pieneen tyytyväiselle

Volvo EX30 on pieni auto. Se näkyy takaistuimen jalkatiloissa ja tavaratiloissa. Etumatkustamon tilat ovat ihan hyvät. Myös istuimia voinee parhaiten kuvata sanalla ’ihan hyvä’. Ne eivät herättäneet itselle mitään merkittäviä huomioita puolesta tai vastaan, kuten ei auto muutenkaan. Mutta Volvon perinteisellä mielikuvalla tähän malliin ei pidä lähteä tutustumaan. Neutraali uteliaisuus johtaa siihen, että oudotkin asiat ottaa ominaisuuksina, joista voi pitää tai olla pitämättä. Kenties tämän auton parasta kohderyhmää ovat nuoret, joilla ei ole vielä omaa perhettä?

Suurin epäkohta on tietokonenäytön iso rooli. Sen vaikutus liikenneturvallisuuteen herättää huolta. Tällä autolla ajavalta vaaditaan rautaista luonteenlujuutta, jotta vähänkin epäselvemmissä toimintojen hakuvaiheissa malttaa pysähtyä turvalliseen paikkaan selvittämään haluttujen toimintojen käyttöä. Jos etsintää tekee ajon aikana, vaarana on, että silmät viipyvät liian kauan pois edessä olevasta liikennetilanteesta.

Keskeneräisyys on tullut, onko se pakko hyväksyä?

Volvo EX30:n alkutaival on ollut kivikkoinen lähinnä sen vuoksi, että se tuli asiakkaille aivan liian keskeneräisenä. On täysin mahdollista, että autosta kehittyy vielä hyvinkin haluttu ja mukava kulkuväline, kun ohjelmistopäivitysten sarja korjaa puutteita toisensa jälkeen.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen keskentekoisena asiakkaille tuotu automalli, joten on hyvä kysymys, onko tämä toimintamalli tullut jäädäkseen? Jos näin on, niin asiakkaalle toimintamallissa on selkeästi kaksi puolta. Onnistuneiden ja riittävien ohjelmistopäivitysten myötä asiakas saattaa saada auton, joka tarjoaa enemmän kuin hän ostaessaan odotti. Toisaalta, jos ohjelmistoon ei syystä tai toisesta saadakaan päivityksiä riittävästi niin silloin asiakas voi joutua pettymään pahastikin. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että Volvo kuuluu ensin mainittuun joukkoon ja on valmis päivittämään uuden mallinsa ohjelmistoa yhä paremmaksi käyttäjäkokemusten mukaan.