28.9.2025

Koeajo: Volvo EX30 Cross Country – mukava indeksikorotus ja korillinen harmia

Kuva Aake Kinnunen
Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Korotettu crossover on erikoinen lähtökohta, mutta Volvo EX30 Cross Country paikkaa joitain perusmallin harmeja. Kattokori kannattaa kuitenkin jättää somevaikuttajille.

Volvo EX30 Cross Country esiteltiin jo EX30:n ensiesittelyssä Milanossa, mutta varusteversio saapui myyntiin vasta toisessa aallossa. Mallistoon Cross Country saapuu nyt huippuversion eli nelivetoisen Twin Ultran jatkoversioksi, eli sinkkumoottorilla CC:ä ei tule saataville.

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Tärkein muutos Cross Countryssä on sen 19 mm kasvanut maavara (joskin suomalaisissa teknisissä tiedoissa muutos on jopa 25 mm), josta 10 mm tulee alustasta ja loput muhkeammasta rengaskoosta. 190 mm maavara onkin jo melko katu-uskottava crossoverille. Cross Country koostuu muuten laajennetuista seikkailumuoveista sekä keulan ja perän mustasta efektipaneelista, joilla ainakin rikotaan EX30:n muumipyöreää olemusta. 

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Puhutaan vielä hetki nimistä. Volvoksi Cross Country, ensin CC, sittemmin XC, on merkinnyt juuri hiukan korotettua versiota, josta kirjainyhdistelmä hivuttautui mallimerkinnän alkuosaksi V:n ja S:n kaveriksi. Esimerkiksi XC60 onkin muodostunut supersuosituksi. Kuitenkin sähkömallinimiä jumpatessa päädyttiin ratkaisuun EX tarkoittamaan sähköistä XC:tä, siis sähköistä cross countryä. Nyt EX30 Cross Country onkin tavallaan sähköinen cross country cross country, korotettu crossover, koossa 30.

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tuttu tapaus

Volvo EX30 oli tuoreeltaan viime vuonna Moottorin käyttötestissä Single Motor Plus -versiona pirteässä Moss Yellow -värissä (ei saatavilla enää), joten auto tuli vuoden ja lähes 25 000 kilometrin aikana hyvin tutuksi.  Tuolloin haasteeksi muodostuivat auton tilat, jotka ovat mittoihin nähden pienet sekä käytettävyys, joka on kosketusnäyttöpohjaisen järjestelmän kautta kankeaa. 

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Tiloissa Cross Country ei tee eroa perusmalliin, joten EX30 on sopiva kahden aikuisen käyttöön. Tavaratila on 318 litraa ja keulalla on edelleen surkea 19 litran lokero, jonka kansidesign on vitsikäs, mutta poikkeuksellisen epäkäytännöllinen. Takapenkin jalkatiloihin vaikuttaa etupenkkiläisten pituussäätö ratkaisevasti. Istuinosan kulma ja korkeus muistuttavan naftista polvitilasta ja pääntilaakaan ei ole ylimääräistä. Koeajoautossa ollut yksiosainen verhoton panoraamalasikatto lisää mahtavaa avaruudentuntua päästämällä valoa ja taivasta sisustaan.

Etupenkeillä tilat ovat kohtuulliset, mutta EX30 ajoasento jää helposti toimistotuolimaiseksi. Ultra-varustelussa istuin on sama kuin muutenkin, mutta kattavammat sähkösäädöt auttavat paremman ajoasennon löytämisessä.

Käyttötestiin nähden mallivuotta myöhemmin osioihin on tullut hiukan parannuksia. EX30:n ohjelmisto on päivittynyt ja sitä kautta auto osaa tyrkyttää hiukan paremmin sopivia toimintoja kosketusnäytöllään, joskin järjestelmä on edelleen turhan monivaiheinen varsinkin ajamiseen liittyvissä toiminnoissa. Ajovalojen pakottaminen päälle sumuisena syysaamuna on edelleen kolme painallusta päävalikosta. Auto myös muistaa esimerkiksi ajovaloasetuksen vaihtelevasti, joten kytkentä täytyy tarkistaa. Onneksi ohjauspyörän painikkeet ovat saaneet kehykset, joten niiden painaminen on aiempaa selkeämpää.

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra
"Köyttöopas" saavuttaa pian jo kulttiklassikon aseman EX30:n ohjelmistoversioissa.

Käyttötestin jälkeen EX30 sai mahdollisuuden älypuhelinavaimen käyttöön ja ominaisuus onkin toiminut ilmeisesti hyvin. Auton painikkeeton avainpalikka toimii kuitenkin yhtä vaihtelevasti kuin ennenkin. Pääosin EX30 on selvästi paremmin tehty kuin tuotannon alkupuolen käyttötestiautomme, mutta natiseva kuljettajan ovi on poikkeus. 

Hyvät ja huonot puolet

  • Alustan toiminta
  • Sähköauton perusominaisuudet
  • Tilat
  • Käytettävyys
  • Kulutus ja melu kattokorin kanssa

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Turhuuksien kori

Muutama sana auton kattokorista. Näyttävä ja seikkailuhenkinen kori on yksi Cross Countryyn tarjotuista lisävarusteista ja koeajoon auto pyydettiin korin kanssa. Valitettavasti korin käyttötarkoitukseksi jää lähinnä sosiaalisen median kuvissa poseeraaminen, sillä se on epäkäytännöllinen lähes kaikin mahdollisin tavoin.

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Tavaran kuljettamisessa perinteinen suksiboksi olisi helpompi ratkaisu kuin aina oman tavaransidontaratkaisun vaativa kattokori. Korista myös aiheutuu älytön määrä huminaa ja suhinaa 80 km/h nopeudesta alkaen, tehden EX30:stä poikkeuksellisen meluisan ympräistön. Matalammissa maantienopeuksissa korin etuosan ilmanohjain puolestaan rämisee herkästi. Taajamanopeuksissa koria ei onneksi huomaa kuin vastaantulijoiden katseista ja autopesupisteen virkailijan huolesta (suksiboksipesu on avain).

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Moottoritienopeudessa tulee selväksi, että tyhjänkin korin aiheuttama ilmanvastus on suoraan sanottuna järjetön ja EX30 CC vie korin kanssa noin 28-30 kWh/100 km, pudottaen toimintamatkan nipin napin 200 kilometriin täydellä akulla. Tai yleisesti: jo tavallisessa syyssäässä auton kulutus nousee talvilukemiin.

Eli: jätä kattokori suosiolla varustelistalle.

Pehmeä pikapulkka

Korotetun maavaran takia Cross Country tinkii hiukan perusmallien toimintamatkasta (siis ilman kattokoria), joten 448 kilometrin sijasta WLTP-toimintamatka on 435 km. Cross Country on aina varustettu EX30:n isommalla 69 kilowattitunnin NMC-akustolla, jonka latausteho on tuttu 150 kW CCS-pikaladatessa ja 22 kW Type 2 -asiointilatauksella.

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Koeajon latauksissa Volvo EX30 Cross Country latasi lähes identtisesti takavetoisen sisarmallinsa kanssa, joten latauskäyrissä ei ole vieläkään moitittavaa. Akun esilämmitys tapahtuu navigoimalla laturille ja se on suositeltavaa, jos laturille päädytään melko pian ajon alkamisen jälkeen. Lämmitysaika on talvilämpötiloissa lähes tunti ja mittaristossa näkyy lumihiutalesymboli, kun akun lämpötila on alle 0°C, mutta symbolin poistumisesta menee vielä tovi optimilämpöiseen akkuun. Muiden isoakkuisten mallien tavoin Cross Country sisältää lämpöpumpun vakiovarusteena.

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Twin -versiossa on tehoa 315 kW (425 hv) ja sen myötä 0–100 km/h kiihtyvyys on 3,7 sekuntia, mitä voi pitää lähes hätävarjelun liioitteluna. Koska Cross Countryssä sekä alusta että rengasprofiili ovat korkeammat, on alusta selvästi perusmallia pehmeämpi. EX30 CC ei siis ole ainakaan yhtään valmiimpi nelivetomallin tehoihin, ennemmin päinvastoin.

Pehmeyden ansiosta auton alusta toimii kuitenkin paremmin mukavuusmielessä, poistaen turhia pompotuksia. Matkustusmielessä Cross Country onkin suositeltavin versio EX30-joukosta. 

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Malliston huipulle

Vaikka Volvo EX30 Cross Countryn korotus on maltillinen, asettuu se malliston huipulle maavaran lisäksi hinnastossa. 50 950 euron hinnastohinta merkitsee 1 750 euron hintalisää tavalliseen Twin Ultraan verrattuna, mikä ei olekaan enää iso lisäys, mutta CC:n maavara ja mukavuus voivat hyvinkin houkutella puolelleen nelivetomallia muutenkin kiikaroivia. 

Volvo EX30 Cross Country Twin Ultra

Volvo EX30 Cross Country Twin Performance Ultra

SÄHKÖAUTO, neliveto

315 kW (428 hv), 543 Nm

Akku brutto / netto 69 / 65 kWh

Lataus Type 2: 22 kW (3 x 32 A)

CCS: 150 kW

WLTP-kulutus 18,5 kWh / 100 km

toimintamatka 435 km

Suorituskyky 0–100 km/h 3,5 s

huippunopeus 180 km/h

 

Mitat 

Pituus 4 233 mm

Leveys 1 836 mm

Korkeus 1 567 mm

Akseliväli 2 650 mm

Tavaratila 315 l, lisäksi 19 l keulalla

Omamassa 1 983 kg

perävaunu 1 600 / 750 kg

 

Euro NCAP 5 tähteä (2024)

Takuu 3 v / 100 000 km

ajoakku 8 v / 160 000 km

Hinta alkaen 50 950 €

koeajoauto 52 650 €

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat