28.12.2025 Koeajo Sähkö Koeajo: Volvo EX30 Extended Range – ihan jees myös isolla akulla Teksti Tuomas Rajala Kuva Tuomas Rajala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvon suosikkimalli saa isomman akun, mutta suurin osa kiusallisista ongelmista on edelleen läsnä. Volvo EX30 rantautui Suomeen pari vuotta sitten ja autoileva kansa sekosi. Volvon edullista sähköautomallia meni kaupaksi hurjia määriä ja auto keikkui sähköautojen rekisteröintitilastojen kärkikahinoissa. Sitten kysyntä hiljeni. EX30:n kysynnän heikkenemiseen oli varmasti useita syitä, mutta yksi niistä on kiistatta se, että auto ei ole täyttänyt sille ladattuja odotuksia. Suurimmat haasteet olivat käytettävyydessä, sähkötekniikassa ja erikoisessa käytöksessä liukkaalla kelillä. Nyt menossa on ensimmäinen facelift, joka ei juurikaan paikkaa auton haasteen paikkoja. Onneksi joissain asioissa on kuunneltu palautetta. Volvon pieni sähköauto on edelleen raakileelta tuntuva malli, jossa on paljon kiusallisia haasteita. Koeajettu versio on Single Motor Extended Range, joka tarkoittaa takavetoista ja isoakkuista versiota. ER:n akkupaketti on 69 Kwh, ja WLTP-vertailuluvun mukaan toimintamatka on 476 kilometriä. Keskikulutukseksi ilmoitetaan 17 kWh sadalle kilometrille. Alkutalven muutaman asteen plussakeleillä kulutus keikkui 22 kWh lukemassa sadalla kilometrillä, eli ilmoitettu 476 kilometrin toimintamatka jää luonnollisesti saavuttamatta. Kulkua piisaa kuitenkin yli 300 kilometrin verran. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Iso akku lataa nopeasti, vai lataako sittenkään? Isoakkuinen versio on Volvon kohdalla positiivinen asia, sillä yksi suurimmista haasteista on hidas pikalataus. Vaikka Volvon pikalatauksen maksimitehoksi ilmoitetaan hulppeat 175 kW, saadaan moisesta tehosta nauttia hyvin lyhyen aikaa. Käytännössä yli 150 kW latausnopeutta tarjotaan 10–30 prosentin varauksella. Tuon jälkeen latausnopeus putoaa selkeästi. Hyvää ja huonoa Akun koko Ajettavuus varauksin Suorituskyky Hidas lataus Epäintuitiiviset kontrollit Ohjelmisto Kulutus 10–80 prosentin latausajaksi ilmoitetaan 26 minuuttia, ja tuo pitää kutinsa olosuhteissa, joissa sää tai laturin teho ei ole rajoittamassa toimintaa. Viileässä kelissä auto ottaa virtaa sisään 40–60 kW nopeudella, ellei akkua ole lämmitetty tuntia ennen pikalatausta. Tällaiset latausnopeudet kummastuttavat väkisinkin, sillä ensimmäisen sukupolven Nissan Leaf lataa kiltisti 50 kW nopeudella, vaikka auto olisi jääkuution sisällä. Iso akku on siis hyvä asia, jos EX30:llä joutuu operoimaan pikalatauksen varassa. Toki suuri osa sähköauton latauksista suoritetaan AC-latureilla, jolloin pikalatausteholla ei ole niin suurta merkitystä. Suorituskykyä Volvossa piisaa isoakkuisella takavedollakin hulppeasti. 0–100 km/h kiihdytellään 5,3 sekunnissa. Liukkaalla kelillä takapyörät lyövät jatkuvasti joutavaa, mikä huvittaa. Luistonestovalo vilkkuu jo märällä asfaltilla hyvin helposti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Napit kaakk… roskikseen Volvo on EX30 kohdalla hankkiutunut eroon fyysisistä napeista niin tehokkaasti, että etenkin satunnainen kuski joutuu auton kanssa jatkuvasti tilanteeseen, jossa toimintoja ei vain meinaa löytyä. Viikon mittaisella koeajolla sai haeskella milloin mitäkin toimintoja valikoiden takaa, ja esimerkiksi peilien säätäminen tai takaikkunan lämmitys tuottivat todellista päänvaivaa. Yksi ilahduttava uudistus on se, että ratin kosketusnäppäimiin on tuotu pienet kehykset, jotka helpottavat oikeiden kosketusnappien löytämistä. Ilman kehyksiä homma on vieläkin hankalampaa kuin faceliftin kanssa. Ensimmäisellä kerralla myös ikkunoiden katkaisimia joutuu hakemaan, sillä ne on sijoitettu keskikyynärnojaan. Minimalismia on noudatettu tässäkin, sillä toimivia kytkimiä on vain kaksi. Erillisellä valintanapilla sitten valkataan se, availlaanko etu- vai takaikkunoita. Ratkaisu on suoran sanoen typerä, mutta ei toki ennenkuulumaton. Volvossa on hyviäkin asioita. Sisätilat ovat kokoluokka huomioiden kohtuullisen hyvät ja ajettavuus sinänsä aivan kelvollinen. Mitä nyt pientä liukastelua on luvassa ellei alla ole kuivaa asfalttia ja ohjaustuntuma on vähän sinne päin. Iso akkupaketti nostaa EX30:n hintaa viidellä tonnilla karvalakkimallista, ja hintalappu painuu yli 40 000 euron. Se on ongelma, sillä tuossa hintaluokassa alkavat kilpailijatkin tarjota hyviä vaihtoehtoja. Volvo EX30 Single Motor Extended Range SÄHKÖAUTO, takaveto 200 kW (272 hv) 343 Nm Akku brutto 69 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 175 kW WLTP-kulutus 17,1 kWh / 100 km Toimintamatka 476 km Suorituskyky 0–100 km/h 5,7 s Huippunopeus 180 km/h Mitat Pituus 4 233 mm Leveys 1 838 mm Korkeus 1 550 mm Akseliväli 2 650 mm Tavaratila 318 – 904 l (edessä 7 l) Omamassa 1 840 kg Perävaunu 1000 / 750 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 3 v / 100 000 km ajoakku 8 v / 160 000 km Hinta alkaen 40 300 € Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2026 Koeajo Koeajo: Volvo EX90 “800V” – omstart, enemmän voltteja! 20.5.2026 Koeajo Koeajo: Volvo EX60 on ehkä kaikkein tärkein sähkö-Volvo – onko se oikeasti sisarmalleja kehittyneempi? 11.3.2026 Koeajo Koeajo: Volvo ES90 – har du sedan sedan sedan? 14.2.2026 Koeajo Maistiainen: Volvo ES90 – sähkö ja sedan yhteen sopii 28.9.2025 Koeajo Koeajo: Volvo EX30 Cross Country – mukava indeksikorotus ja korillinen harmia 31.8.2025 Koeajo Koeajo: Volvo XC60 – hybridisuosikin miniuudistus 20.8.2025 Koeajo Koeajo: Volvo EC40 Black Edition – viimeinen huipennus ennen loppua 27.4.2025 Koeajo Koeajo: Volvo XC90 – on kaikki niin kuin ennenkin 20.4.2025 Koeajo Koeajo: Volvo EX90 – tulevaa tekniikkaa ja tämän hetken designia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla