1.3.2025

Kerta vielä: Mercedes-Benz suunnittelee uutta V8-voimalinjaa

Kuva Moottorin arkisto
Viimeiset käynnistykset V8

Mercedes-Benz kehittää uutta V8-voimalinjaa.

Mercedes-Benz kehittää uutta V8-voimalinjaa, uutisoi Automotive News Europe. Monen muun valmistajan tavoin Mercedes-Benz on aiemmin ilmoittanut keskeyttäneensä fossiilisilla polttoaineilla toimivien moottorien kehittämisen.

Uuteen V8-voimalinjaan kerrotaan kuuluvan myös jonkin asteinen ajoakku ja sähkömoottori. Vielä ei ole tiedossa onko kyseessä kevyt- vai lataushybridi, vai jotain siltä väliltä. Autocarin saamien tietojen mukaan moottori tulisi kuitenkin vahvasti perustumaan AMG:n jo olemassaolevaan 4,0-litraiseen kaksoisahdettuun V8:aan.

AMG-osaston aiempi ratkaisu jättää vanha V8-moottori pois lähtötason malleista, on satanut jossain määrin kilpailevan BMW Motorsport -osaston laariin. Isoin merkitys tällä lienee ollut C63 AMG:ssä, joka siirtyi viimeisimmässä sukupolvessa käyttämään nelisylinteriseen moottoriin pohjautuvaa lataushybridivoimalinjaa. Autocarin mukaan vuonna 2026 C63 kuitenkin palaisi V8-moottorin käyttäjäksi.

Useat valmistajat ovat viime aikoina siirtäneet asettamiaan tavoitteita sen suhteen, milloin niiden mallistot koostuisivat ainoastaan täyssähköautoista. Syynä tähän on sähköautojen odotettua vaisummat myyntiluvut. Mercedeksen päätös ei siis tule aivan puskista.

Mercedes-Benzin viimeisimmän suunnitelman mukaan vuonna 2030 puolet valmistajan myynnistä koostuu hybridi- ja sähköautoista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat