12.5.2019 Ajoneuvot Lahden kaupunki aikoo ostaa palan KymiRingiä KymiRingin työmaat elokuussa 2017. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lahden kaupunki on sijoittamassa kaksi miljoonaa euroa KymiRingin ratahankkeeseen Iitissä. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti, mutta kaikille päätös ei ole mieluinen. Viime viikolla kerrottiin, että Lahden kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Events Oy tulee vastaamaan elokuussa ajettavien MotoGP-testiajojen tapahtumatuotannosta, myynnistä ja markkinoinnista. Tällä viikolla Lahden kaupunginhallitus hyväksyi kahden miljoonan euron summan, jolla kaupunki olisi ostamassa 12,5 prosentin osuuden Kymiring Oy:stä. Lahden kaupunginhallitus uskoo KymiRingin lisäävän alueen elinvoimaa ja tuovan kisaturistien myötä alueelle niin merkittävän taloudellisen panoksen, että kaupungin sijoitus hankkeeseen kannattaa. Asia vaatii toteutuakseen vielä kaupunginvaltuuston päätöksen. Valtuusto käsittelee asiaa maanantaina 13.5. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ympäristökaupunki ei karsasta moottoriurheilua Kaupunginhallituksen päätös herätti kaupunkilaisissa kuitenkin tuoreeltaan myös kritiikkiä. Kummastelua syntyi erityisesti siitä, että Lahti, joka on hakemassa itselleen Euroopan ympäristöpääkaupungin titteliä, havittelee samaan aikaan osuutta ratayhtiöstä, joka kaiken lisäksi sijaitsee toisen kunnan alueella. Kaupunginhallituksen edustajat ovat rauhoitelleet keskustelua vetoamalla KymiRingin tavoitteeseen hiilineutraalista moottoriurheilukeskuksesta. KymiRing itse on asettanut tavoitteekseen olla maailman ensimmäinen hiilineutraali moottorirata. Iso kysymys suuria yleisöjoukkoja liikuttavien tapahtumien ympäristönäkökulmasta on nimenomaan yleisön liikkuminen tapahtumaan ja sieltä pois. Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu kommentoi asiaa tuoreeltaan kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen. – Yleisön kulku alueelle aiheuttaa suurimmat päästöt. Siksi matkustaminen alueelle nimenomaan bussilla tai junalla on keskeinen tavoite. Sähkömoottoriurheilu lisääntyy tulevaisuudessa ja ehkäpä KymiRingillä nähdään Formula E-kisojakin, toivottavasti. – Päästöjä voi hyvittää myös rahoittamalla vihreitä hankkeita ja esimerkiksi istuttamalla puita. Ensimmäiset testit elokuussa KymiRingin ensimmäiset MotoGP-testit ajetaan 19.–20. elokuuta. Testien onnistuminen on edellytys sille, että ensimmäinen MotoGP-kilpailu Iitissä voidaan ajaa jo loppukesällä 2020. Myös testiajoista on tulossa yleisötapahtuma. Ennakkoon on arvioitu, että noin 10 000–15 000 katsojaa pääsee päivittäin seuraamaan KymiRingin ensimmäistä koitosta. Testiajojen lipunmyynti alkaa 13.5. Lippuja on myynnissä vain ennakkoon lippu.fi:n kautta. Päivälipun hinta 29,50–49,50 e Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa