29.9.2024 Automatkailu Lahti Caravan 2024: Tilantarpeeseen, mutta niukemmalle budjetille löytyy myös vaihtoehtoja Teksti Manu Tuppurainen Kuva Manu Tuppurainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailuajoneuvojen hankinta voi olla rahaa vievää puuhaa, jossa vain kymmenet tuhannet eurot viuhuvat. Mutta ei ihan aina. Hankkiako uusi, vai käytetty matkailuvaunu? Se on monella myös kysymys, kun matkakodin hankintaa suunnitellaan. Noin 10 vuotta vanhan matkailuvaunun, jossa on makuupaikat kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle, voi saada noin 25 000 tuhanteen euroon. Moni sanoo, että uutta ei sillä hintaa saa, mutta se on pötypuhetta. Poksi N Cross Max on neljällä täysimittaisella makuupaikalla varustettu matkailuvaunu, jonka hinta on runsas 26 000 euroa. – Samassa kokoluokassa, esimerkiksi Hobby maksaa jo noin 40 000 euroa. Tai jos hankkii käytettynä, noin kymmenen vuotta vanha vaunu maksaa suunnilleen saman kuin tämä Poksi, Karo Kivinen K&K Kivinen Oy:sta sanoo. Kivisen mukaan edulliselle neljän hengen vaunulle on ollut kysyntää ja siksi Poksi on tuotu markkinoille – ja nimenomaan siitä syystä, että kaikki eivät halua ostaa käytettyä, vaan nimenomaan uuden. – Tällainen on siisti perusvehje, kun ei tarvita ihan älyttömiä talviominaisuuksia, Kivinen sanoo. Poksissa on toki ilmakeskuslämmitys sekä lattialämmitys ja myös lämmin vesi suihkussa, joten varustelunsa puolesta se ei myöskään jätä kylmäksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vielä pienempi Kulkuri – Monet asiakkaat ovat alkaneet myös miettiä, tarvitsevatko älyttömän isoa vaunua, tällaisten 5-metristen vaunujen kysyntä on tällä hetkellä hyvin runsasta. Kivisen mukaan yhä enemmän ja enemmän löytyy myös niitä asiakkaita, jotka haluavat vielä kompaktimpaa vaunua jopa neljälle henkilölle, mutta haluavat nauttia vaunun katsastusvapaudesta sekä sen alhaisesta kokonaispainosta. – Tai haluavat vetää vaunua esimerkiksi sähköauton perässä. Tällöin Kulkuri 308D voi olla vaihtoehto. Vaunu on katsastusvapaa alhaisen alle 750 kilon painonsa vuoksi ja sen vuoksi se on helppo vetää auto kuin auton perässä. Kulkuri liikahtaa helposti vaikka Nissan Micralla. Vaunussa on myös jarrut ja makuupaikat neljällekin henkilölle. Tai kahdelle, ja silloin vain vaunun pöytäryhmästä ei ole tehty makuupaikkoja. Truman ilmakeskuslämmitys kaasulla löytyy myös Kulkurista, kuten sähkökäyttöinen lattialämmitys. Lämmin vesi ja suihku mahtuvat myös vaunun pieneen tilaan. Kulkurin uuden juuri myyntiin tulleen mallin hinta on runsas 22 000 euroa. Lue lisää Kaikki artikkelit 20.5.2026 Koeajo Koeajo: Hymer B-ML 790 BlackLine – kun premium kohtaa premiumin 21.4.2026 Koeajo Koeajo: Bürstner Papillon – riisuttu retkipaku, joka tekee olennaisen kuitenkin oikein 26.3.2026 Koeajo Koeajo: Dethleffs T6541 – käytetty matkailuauto, joka yllättää ajossa 22.3.2026 Matkailu Tiesitkö, että Škoda Octavia taipuu retkeilyautoksi alle neljällä tuhannella eurolla? 4.3.2026 Uutinen Matkailuautoilla erittäin vahva alkuvuosi – kymmeniä prosentteja plussalla 2.3.2026 Koeajo Koeajo: Käytetty puoli-integroitu LMC-matkailuauto – ”näitä himoitaan” 19.2.2026 Koeajo Koeajo: Affinity Duo M – ruotsalaista designia erinomaisella ajettavuudella 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 20.1.2026 Caravan-messut Caravan 2026: kolme neljästä eurooppalaisesta matkailuautosta perustuu Fiat Ducatoon – miksi näin? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km