Matka: Kumipuvussa vuoren uumeniin

Björkliden on tunnettu vuorista ja näyttävistä maisemista, mutta nähtävyyksiä riittää myös maan alla. Luolaretki vuoren uumeniin ei sovi ahtaita paikkoja kammoavalle.

Björkliden, Pohjois-Ruotsi, tihkusadetta. Päästäkseen syvälle, on tällä kertaa kavuttava ylös. Hotellin pihalta starttaava luolaretki alkaa reippaalla nousulla. Hiihtokeskuksen huoltoteitä ja pienempiä polkuja vuoren syrjää ylemmäs kivutessa hiki nousee pintaan. Sumu pitää maisemat piilossa, mutta maan alla siitä ei ole haittaa.

Keltaista kumia

Luolavaellus edellyttää varustautumista: kypärä päähän, kumisaappaat jalkaan ja otsalamppu esiin. Kameralle on syytä varata vedenpitävä suojapussi.

Talon retkeläisille tarjoaman haalarin alle kanarialinnun keltaiseen kumiasuun sonnustautunut opas Penelopé Mårtensson suosittelee vedenpitävää varustusta, sillä virtaava vesi on jääkylmää ja luolissa kastumiselta ei voi välttyä. Toinen vaihtoehto olo olosuhteiden sietäminen.

Valmiiksi hikisenä jälkimmäinen vaihtoehto houkuttelee enemmän. Myöhemmin ratkaisu osoittautuu virheeksi.

Halkeamasta vuoren sisälle

Vuosituhansien aikana veden kalkkikiveen kovertamien luolastojen huomaamattomat suuaukot sijaitsevat kuvankauniissa jokiuomassa. Päivänvalo loppuu maan alla lyhyeen. Luolan lattialla virtaa kristallinkirkasta vettä ja seinät ovat hioutuneet hiekkapaperin karheudelle veden voimasta.

Kooltaan luolat eivät ole suuria, mutta kävellen mahtuu sentään aluksi eteenpäin. Kokemattomille retkeläisille tarjolla on muutaman sadan metrin verran maanalaista maailmaa, mutta luolastoja tunnetaan kaikkiaan yli kilometrin mitalta.

Matkan jatkuessa haasteita tulee lisää. Kapeimmista paikoista on edettävä ryömien ja vesiputouksesta uskallettava astua läpi. Kauluksesta sisään hulahtava vesi on pirullisen kylmää.

Pimeääkin pimeämpää

Kummoisia kiipeilytaitoja ei maan alla tarvita, mutta kuntoa ja ketteryyttä kyllä. Ahtaimmissa paikoissa heikkopäistä huimaa.

Otsalampun sammuttamalla voi ryhmän hännillä kokea myös todellisen säkkipimeän. Muun ryhmän kaikotessa laskeutuu oma rauha. Nautinto on tottumattomalle lyhytaikainen. Sen jälkeen tekee mieli sännätä ulos.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen