Matka: Trabant – aikakone duroplastista

Bensahana auki, pumppaus kaasua, kääntö avaimesta ja maailma täyttyy rämisevästä melusta. Tällä kertaa mikään ei mene rikki, eikä ole syytä huoleen. Trabant, tuttavallisemmin Trabi, on herännyt henkiin.

Bensahana auki, pumppaus kaasua ja kääntö avaimesta. Maailma täyttyy rämisevästä melusta. Ääni muistuttaa etäisesti nopeutettua videota, jossa peltitynnyri vierii kalliota pitkin. Tällä kertaa mikään ei mene rikki, mutta Trabant, tuttavallisemmin Trabbi, on herännyt henkiin.

Liikkeellelähtö vaatii jatkokoulutusta, jotta ovenkahvaa muistuttavan vaihteenvalitsimen sielunelämä aukeaa.

– Työnnä kahvaa alas auton keulaa kohti. Sen jälkeen pyöräytä myötäpäivään ykkösvaihde päälle, Jens Belitz opastaa vierestä.

Noin 550 kilogrammaa Itä-Saksaa lähtee liikkeelle. Huomion vie edelleen äänimaailma. Moderneihin kapitalistisiin nelitahtiautoihin tottuneelle kaksitahtimoottori on menneen ajan eksotiikkaa. Moottori tuntuu kiertävän aivan liian paljon. Käynnistystä seurannut räminä onneksi tasoittuu vähitellen. Ainakin hieman.

Muutaman korttelin mittaisen totutteluajon jälkeen Belitz opastaa takaisin Trabbitour-vuokraamon pihaan. Päivän aikana on tarkoitus tutustua aivan Berliinin kupeessa sijaitsevan Altlandsbergin maisemiin.

Luvassa on idyllisiä maisemia, pikkukyliä, purku-uhan alla oleva entisen sotilastukikohdan varikko ja pyramidi. Kohdevalinta on nappivalinta myös ajamisen kannalta. Suurkaupungin ruuhkista ei maalaismaisemissa ole tietoakaan.

Mittarin sijaan mittatikku

Pidempi ajorupeama vaatii hieman valmisteluja.

– Katsotaan polttoainetilanne ennen kuin lähdetään kauemmas.

Vilkaisen vuosimallin 1987 Trabant 601:n kojelautaa. Suuren, kohtalaisen tyylikkään nopeusmittarin ympärillä on vain hujan hajan sijoitettuja kytkimiä. Kaikki ovat hennon oloisesta itämuovista tehtyjä.

Heti nopeusmittarin vieressä on tuulahdus aikansa avaruusteknologiaa: Kraftstoffmomentanverbrauchsanzeige, värivaloilla varustettu polttoaineen hetkellisen kulutuksen näyttö. Sosialismiin sopivasti punainen valo varoittaa huonosta taloudellisuudesta. Mutta polttoainemittaria ei löydy.

Belitz heilauttaa konepellin auki ja poimii mustan mittatikun konepellin sisäpinnasta. Polttainetankki makaa kätevästi suoraan piskuisen kaksisylinterisen moottorin päällä, joten bensiini valuu moottoriin painovoimalla.

Mittatikun mukaan tankissa on 16 litraa bensiiniä ja tietysti kaksitahtimoottorin voitelun vaatimat pari prosenttia öljyä. Cocktail riittää päivän tarpeisiin.

Taivaansinistä ja mattavihreää

Jens Belitz valitsee matkaseuraksi kaksi Trabantia. Vihreä militääriversio on aito National Volksarmeen ajoneuvo, Trabant Kübelwagen, jonka sivuovien virkaa toimittaa ketju. Tunnelman kohottamiseksi Belitz kaivaa peitteen alta vielä aidon Saksan demokraattisen tasavallan armeijan maastotakin ja peltikypärän. Sotisopa vie ajatukset Kylmän sodan sijaan vanhaan Kummeli-elokuvaan: Himmel, sukeltakaa!

Aidoista välineistä huolimatta sotilaallisuus on kokonaisilmeestä kaukana. Mattavihreässä värissä Trabantkin näyttää pelokkaalta ja epävarmalta – kuin alokkaalta ensimmäisenä armeijapäivänä.

Toinen Trabant on siviilimallia ja väritykseltään nostalgisen vaaleansininen, joten saattueen keulapaikka suodaan suosiolla sille.

Altlandsbergin kylä on kuin yhtä hymyä ja tervehdystä kahden Trabantin letkalle. Jens Belitzin Trabant-bisnes ei aiheuta paikallisten keskuudessa pahennusta, vaikka vanhoista itäautoista lähteekin hieman melua. Molemmat Trabantit ovat hyvin huollettuja ja säädettyjä, joten pakoputkesta tupruttavaa sinistä pilveä ei tarvitse sietää.

Jylhien tammipuiden reunustamalla tiellä Trabantin mitat alkavat hahmottua. Tunnelma on kuin moottoritiellä, vaikka ajorata on tavallisen kaksikaistaisen maantien levyinen. Harha johtuu Trabantin 1,5 metrin leveydestä. Pituuttakin autolla on vain 3,5 metriä. Akseliväliä on juuri ja juuri yli kaksi metriä.

Pakotteiden kiertelyä

Vuosisatoja vanha mukulakivitie täristää mukavasti alla. Matka taituu läpi vanhojen viljelysseutujen. Itä-ajan huolettomuus saattoi suurten maatilojen punatiiliset rakennukset raunioille, mutta pieteetillä tehty tie kestää edelleen.

Trabantin tarina on puitteita tuoreempi. Se alkoi vuonna 1957 Zwickaun kaupungista. VEB Sachsenringin autotehdas oli kehittänyt uuden P 50 -automallin, jonka suunnittelussa oli erityisesti huomioitu Itä-Saksan taloustilanteen haasteet.

Länsimaiden tuontipakotteiden vuoksi koripellistä oli suuri pula. Ratkaisuksi kehitettiin Duroplast-muovi, jonka valmistamiseen käytettiin Neuvostoliitosta tuotua puuvillajätettä ja Itä-Saksan väriteollisuuden tuottamaa fenolihartsia. Trabant oli ensimmäisiä kierrätysmateriaaleista tehtyjä autoja, mutta pahvia se ei sentään ollut.

Trabant P 50 -mallia valmistettiin vuoteen 1962 asti, jolloin sen korvasi uudistettu Trabant P 60. Merkittävin uudistus tehtiin moottoriin, jonka huipputehoa väkevöitettiin kolmella hevosvoimalla.

Kaksikymmentäkuusi hevosvoimainen kaksitahtimoottori unohtaen Trabant oli alkuvaiheissa kohtalaisen kilpailukykyinen tuote, jonka hienouksiin kuului etuvedon lisäksi erillisjousitus molemmilla akseleilla.

Lännessä ei tulevaisuutta

Jo seuraavana vuonna mallia uudistettiin uudelleen. Korimuokkaukset muuttivat ulkonäköä ja toivat lisätilaa sisälle. Uuden mallin nimeksi tuli Trabant 601. VEB Sachsenringin aikomus oli pärjätä uudistusten turvin vuoteen 1970, jolloin auto oli tarkoitus korvata täysin uudella Trabant-mallilla.

Toisin kävi. Trabant 601 säilyi pienin viilauksin tuotannossa aina vuoteen 1990 asti. Vuosikymmenten aikana VEB Sachsenring kehitti lukuisia prototyypejä 601-mallin seuraajaksi. Sosialistisen maan politiikka jyräsi kuitenkin haaveet sarjatuotannosta.

Mallia 601 seurasi viimeinen saattohoito, Trabant 1.1. Auto oli vanha tuttu 601, mutta voimanlähde oli vaihdettu Volkswagenilta lisensoituun nelitahtimoottoriin. Elintärkeä kehitysaskel tapahtui vuosikymmeniä liian myöhään. Kun Trabant 1.1:n tuotanto alkoi toukokuussa 1990, olivat Saksat jo aloittaneet yhdistymisen.

Vuonna 1991 Trabantin tuotantolinja suljettiin. 3 096 099 valmistetun auton jälkeen tarina oli ohi.

Trabant tänään

Neljännesvuosisata myöhemmin Trabantiin suhtautuu kuin leikkiautoon. Jens Belitz näyttää edellä reittiä vaaleansinisellä avo-Trabbilla, joka maltillisesta vauhdista huolimatta kallistelee mutkissa. Noin 50 kilometrin tuntivauhti on aivan riittävä. Ajamisessa on tarpeeksi tekemistä, eikä vanhalla autolla koskaan ole kiire.

Belitz ohjastaa autoletkan pieneen Buckown kylään. Vuonna 1253 perustetun kylän keskusta on täynnä hellyttävästi patinoituneita taloja. Kulman takana solisevan puron varrelle on rakennettu vaatimaton mylly.

Monet alueen rakennuksista olivat täällä jo kauan ennen Karl Marxin syntymää, kommunismin noususta puhumattakaan. Vierailu Buckowssa muistuttaa, että Itä-Saksa oli muutakin kuin lohduttoman värisiä kolhoositaloja ja harmaata betonia.

Kahden kaksitahtimoottorin kiidättämän Trabant-letkan kierrellessä seutua ajatus harhautuu vuosikymmenten taakse. Kauniina kesäpäivänä Trabbi on mitä hauskin matkatoveri, mutta minkälaista aito yhteiselo Duroplast-ihmeen kanssa mahtoi olla muurin itäpuolella?

Asvalttiteiden jälkeen Trabant saa näyttää kykynsä huonommalla alustalla. Soratietä riittää ensimmäiselle sadalle metrille, mutta sen jälkeen ajetaan mutaista uraa. Tai pikemminkin toinen rengas urien välisellä harjanteella ja toinen penkan puolella. Reitti kulkee metsän läpi ja päätyy komean puiston laidalle. Rinteeseen istutettujen viiniköynösten viivasuorien rivien takana kohoaa pyramidi. Noin 14 metrinen rakennelma on taatusti erikoisin osa Garzaun linnan puistoa. Sen nykykunnosta on kiittäminen mittavaa restaurointihanketta, jossa kiviröykkiöksi raunioitunut rakennus elvytettiin esittelykuntoon.

Aikakoneella nykyliikenteessä

Nyky-Saksan teillä pörisevään Trabantiin suhtautuu tietynlaisella säälillä. Kansainvälinen politiikka pilasi merkin menestysmahdollisuudet jo suunnittelupöydällä. Lopputuloksen suurin saavutus oli ylipäänsä päätyä massatuotantoon. Ei ihme, että se vaikuttaa autonrääpäleeltä, johon suhtautuu suurella sympatialla vain siksi, että se kaikesta huolimatta toimii autona.

Moinen suhtautuminen on toki täysin vääristynyttä. Itä-Saksassa Trabantia ei voinut verrata länsiautoihin. Jos kansa halusi liikkua autolla, se liikkui Trabantilla. Wartburgit olivat varakkaampia, enemmän tasa-arvoisia varten.

Eikä Trabantiin suhtauduttu kertakäyttötavarana. Autoa joutui odottamaan vuosia, joten niistä pidettiin hyvää huolta yhteistoimin. Trabbin keskimääräiseksi käyttöajaksi on arveltu jopa 28 vuotta.

Saksojen yhdistymistä seurannut valtava täysremontti on muokannut entistä Itä-Saksan niin länsimaiseksi, ettei lyhyellä vierailulla mennyttä itää erota kuin suurista elementtitaloista.

Parhaimmatkaan museot tai muistomerkit eivät kuitenkaan avaa idän ja lännen välistä eroa yhtä tehokkaasti kuin käsin kosketeltava Trabant. 1980-luvulla valmistetun Trabantin vertaaminen samanikäiseen länsiautoon pistää miettimään ja vetää hiljaiseksi.

Vasta Duroplastista ovea koputtaessa tai oudon hennosta muovista valmistettua valokytkintä kääntäessä alkaa oikeasti ymmärtämään sitä yhteiskunnallista eroa, minkä idän ja lännen välille rakennettu muuri loi.

Teksti: Lauri Ahtiainen Kuvat: Antti Hentinen