4.9.2025 Maxpo 2025 Maxpo 2025: ei pelkkä kauhateline – tunnistatko näiden kolmen kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän työvälineen käyttötarkoituksen? Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaivinkoneen kauhasta on moneen, mutta joskus tarvitaan erikoisempiakin välineitä. Maxpo 2025 paketoitiin viime viikon loppupuolella Hyvinkään lentokentällä, ja tapahtumassa vieraili järjestäjän mukaan yli 14 000 vierailijaa kolmen päivän aikana. Sekä ammattilaisille että muuten vain kiinnostuneille ja kaikille siltä väliltä suunnattu Maxpo tullaan järjestämään seuraavan kerran taas vuonna 2027. Moottori on esitellyt tapahtuman annista Suomen korkeimmalle yltävän kuukulkijan, jota voi jopa ajaa puomin huippukorkeudesta, yli 70 metristä käsin. Lisäksi on tullut käsiteltyä kaivinkonevalmistajia, joiden koneita näkee Suomessa harvemmin. Kaivinkoneita todellakin oli Maxpossa esillä lukuisia eri kokoisia monilta eri valmistajilta. Suurimmassa osassa koneista - joita oli myös koeajettavissa - puomin päässä oli kiinni kaivinkoneen perustyökalu, kauha. Esillä oli kuitenkin myös muita kaivinkoneen puomiin kiinnitettäviä työvälineitä. On kenties niin, että jos tunnistaa seuraavat kolme kaivinkoneen työvälinettä käyttötarkoituksineen, voi sanoa tietävänsä kaivinkoneista jotain. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Aloitetaan helpolla: mikä tämä on? VASTAUS: Kyseessä on tietenkin kauha, muttei mikä tahansa kauha. Tällainen V-muotoinen kauha on pelto-ojakauha, ja se on nimensä mukaisesti tarkoitettu ojankaivuutöihin. Ojituksia tehdään luonnollisesti teiden varsille sekä pelloille. Kyseessä on siis 2000-luvun suo, kaivinkoneen pelto-ojakauha ja Jussi. Mistä tässä on kyse? VASTAUS: Asfalttileikkuri on tämän työvälineen nimi, ja myös tässä on kyse juuri siitä mitä nimikin kertoo. Asfalttileikkuri kiinnitetään kaivikoneen puomiin, ja sillä voi tehdä tarkkoja ja suoria leikkauksia asfalttiin. Leikkuria tarvitaan usein vanhan asfaltin poistamisen yhteydessä sekä myös uuden asfaltin tekemisessä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Entäpä tässä? VASTAUS: Tämä on todellinen monitoimityökalu, mitä tulee energiapuun käsittelemiseen. Energiapuukouralla voidaan nimittäin katkaista, kasata ja kuormata puuta. Tämä työväline osoittaa myös, kuinka monikäyttöinen työkone nykyaikainen kaivinkone todellisuudessa on. Lähteet: valmistajat/maahantuojat Juttua päivitetty 9.9.2025 klo 16: poistettu yksi kappale. Lue lisää Kaikki artikkelit 2.9.2025 Maxpo 2025 Maxpo 2025: tässä on Suomen korkeimmalle yltävä kuukulkija – uskaltaakohan joku oikeasti ajaa tätä 72 metrin korkeudelta käsin? 1.9.2025 Maxpo 2025 Maxpo 2025: tiedätkö näiden, Suomessa harvinaisempien kaivinkone- ja kuormaajavalmistajien alkuperämaan? 13.10.2026 Matkailu Rooman ihailua klassisen ympäristöystävällisesti 13.10.2026 Sähköautot Suomen yli 200 000 sähköautolle tarjolla ABC:llä jo 400 latausasemaa ja liki 3 000 latauspistettä 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 12.10.2026 Testit Pikakoe: Jääkaappi Teslan tavaratilaan – kylmää kyytiin akun voimalla 12.10.2026 Koeajo Koeajossa Xpeng L03 – kaikki irti 400 voltin arkkitehtuurista 12.10.2026 Autoilu Sopivatko nykyautot ja apuvirran antaminen samaan lauseeseen? – Armoton sekoilu ajoi kysymään asiantuntijoilta 12.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity, GTi-mallin Citroën BX 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan – valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 11.10.2026 Klassikko 60 vuotta sitten Škoda Octavia vaelsi Uuteen-Seelantiin ja muuttui Land Rover -kopioksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 12.10.2026 Autoilu Sopivatko nykyautot ja apuvirran antaminen samaan lauseeseen? – Armoton sekoilu ajoi kysymään asiantuntijoilta 11.10.2026 Klassikko 60 vuotta sitten Škoda Octavia vaelsi Uuteen-Seelantiin ja muuttui Land Rover -kopioksi 12.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity, GTi-mallin Citroën BX 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista