3.2.2023 Lentokoneet Miljardien eurojen yllätyssovinto! Airbus ja Qatar Airways paiskasivatkin kättä oikeussalin ulkopuolella Teksti Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Draamantäyteinen maalikiista sai molemmille osapuolille suotuisan ratkaisun. Kalliit oikeudenkäynnit vältetään, sillä Airbus ja Qatar Airways päättivät jatkaa yhteistyökumppaneina. Vielä joulukuussa ilmailevan maailman suurin kiista näytti ottaneen vain lisää kierroksia, kun lontoolaistuomioistuin päätti jakaa jutun sen suuruuden vuoksi kahteen erilliseen osaan. Tammikuussa 2021 sattumalta havaituista pintakäsittelyongelmista lähtenyt, ja siitä eteenpäin vain laajentunut jupakka ehti juuri kahden vuoden ikään, kunnes keskiviikkona 1. helmikuuta osapuolien uutisoitiin päässeen sopuun - ja mikä tärkeintä, keskenään, ilman tuomioistuinta.Moottori on seurannut tiiviisti tätä moneltakin kantilta merkittävää tapausta ja sen katkeriksi käyneitä nokittelutoimia. Kiistan ytimessähän olivat Airbus A350 -konetyypissä havaitut ulkomaalin hilseilyt, ja paljastihan osa koneista rungon kerroksia sen altakin. Vastaavia ongelmia on ollut jonkinasteisina muillakin lentoyhtiöillä, mukaan lukien Finnairilla, mutta vain Qatar Airways - A350:n todellinen suurasiakas - näki sen turvallisuusuhkana.Koneiden valmistajan Airbusin, Euroopan ilmailuviranomaisen ja monien muiden lentoyhtiöiden vakuutteluista huolimatta Qatar Airways päätyi asettamaan omat ongelmakoneensa lentokieltoon, kieltäytyi vastaanottamatta tilaamiansa uusia koneita, ja vaati lisäksi miljardin rajapyykin ylittäneitä korvauksia seisontapäivistä. Airbus vastasi muun muassa laajoilla yksipuolisilla lentokonetilausperuutuksilla sekä vastakorvausvaatimuksilla. Ja olihan Airbusin arkkikilpailija Boeingkin omilla tavoillaan mukana sopassa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYhteistyökumppaneina eteenpäinKiistan puimista olisi siis jatkettu kuukausien päästä lontoolaistuomioistuimessa pääkäsittelyn ensimmäisen osan muodossa. Koko oikeusjuttu näyttää onneksi olevan nyt historiaa, sillä Airbus ja Qatar Airways ovat päässeet keskenään sopuun kiistan kaikista kohdista, ja päättäneet jatkaa yhteistyökumppaneina eteenpäin, niin kuin ennen vanhaan.Molemmat osapuolet antoivat medialle lyhyehköt tiedotteet, jossa kertoivat oikeusvaateiden peruutuksesta, alleviivaten kuitenkin, että sovun yksityiskohdat pysyvät luottamuksellisina. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan ole sopimuksessa syyllinen mihinkään. Suuri linja on se, että pintavauriot korjataan ja aiempiin tilaussopimuksiin palataan molempien osalta. Peruutettujen konetilausten yhteismäärä on 50 kpl A321neo:ja + 23 kpl A350:siä = 73 konetta.Erillinen oikeustaisto osapuolten välillä käytiin Airbusin peruutettua Qatar Airwaysin 50 koneen vahvuisen tilauksen A321neo -koneesta. Nyt tämäkin kauppa toteutuu. KUVA: Airbus via Qatar AirwaysAirbusille tämä tietää suurasiakkaan paluuta, odottavien valmiiden koneiden pääsyä tilaajalleen sekä uusia (uusvanhoja) konetilauksia. Qatar Airways puolestaan saa kipeästi kaipaamansa koneet laivastoonsa.Ja molemmat säästävät rutosti rahaa.Uusi salamasuoja ratkaissee ongelmanAlle kaksi viikkoa ennen sovun syntyä Airbus kertoi uudesta materiaalista, jota se on alkanut käyttää A350:n salamasuojassa. Kuten henkilöautokin, metallirunkoinen lentokone on luonnollinen faradayn häkki. Se siis suojaa sisällään olevia salamaniskulta, ja lentokoneen kohdalla tällä on arvatenkin aivan erityinen merkitys, riehuuhan maailmalla joka hetki noin 2 000 ukkosmyrskyä, joiden seassa lentokoneet joutuvat operoimaan.Airbus A350:n kohdalla tilanne ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä sen runko on yli 50-prosenttisesti komposiittimateriaaleista valmistettu. Tämän vuoksi maalikerroksen alle on täytynyt asentaa metallinen suoja, jolla rungosta saadaan keinotekoinen faradayn häkki. Tästä löytyy myös maaliongelman ydin. Lentokoneet käyvät läpi lennon eri vaiheissa jopa yli sadan asteen lämpötilavaihteluita, joihin eri materiaalit reagoivat eri tavoin. A350:n kohdalla salamasuoja elää eri tahdissa sen alta löytyvän komposiittirungon kanssa, jolloin maalipinta ei pysy enää vauhdissa mukana.KUVA: Qatar AirwaysTähän asti salamasuojana on käytetty niin kutsuttua ECF:ää (Expanded Copper Foil). Uusi, rei'itetty PCF (Perforated Copper Foil) on patentoitu jo vuosia sitten, mutta Airbus ei ole ottanut sitä aikaisemmin käyttöönsä. Uuden salamasuojan ei pitäisi reagoida vanhan tavoin lämpötilamuutoksiin. PCF:ää, jonka lisäbonuksena on vieläpä keveys ECF:ään verrattuna, hyödynnettiin ensi kertaa kaupallisesti A350:ssä viime vuoden lopulla asiakkaalle luovutetussa yksilössä. PCF:ää löytyy koneen rungosta, muttei siivistä. Airbus otti siis PCF:n käyttöön ennen Qatar-kiistan ratkaisua, ja väitti tuolloin, että vaihdos liittyi pelkästään painonsäästöön.Airbusin ja Qatar Airwaysin sopimuksesta käy ilmi, että vauriokoneet korjataan Airbusin laskuun. Luottamuksellisten tietojen piiriin kuuluu kuitenkin miten se tarkalleen tapahtuu, ja miten vastaavien vaurioiden synty olemassa oleviin koneisiin estetään vastaisuudessa.Lähteet: Reuters, Simple Flying, Flightglobal Kuvat: Qatar Airways, Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin – A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 12.6.2025 Lentokoneet Laajarungoille käyttöä – Finnair tekee comebackin Kanadaan 11 vuoden tauon jälkeen toukokuussa 2026 11.6.2025 Lentokoneet EU on päivittänyt lentoyhtiöiden mustan listan – sille pääsee jopa 2020-luvun konekalustolla, mutta sieltä pääsee pois kun on antanut valelentäjille potkut 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 1.6.2025 Lentokoneet Türk Hava Yollari 92 vuotta – kuinka Turkki on vuosien saatossa valjastanut Turkish Airlinesin ulkopoliittisen valtansa välineeksi 24.5.2025 Lentokoneet Mach 0,94: Bombardier Global 8000 on nopein siviililentokone sitten Concorden 22.5.2025 Lentokoneet Päivän kuva: Helsinki-Vantaan 2-kiitotien remontti on suuremman kokoluokan urakka 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita – amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan – tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster