Moottori 100 vuotta: Ysärin vauhtivuodet – kun lehti luotiin uudelleen

Moottorin toimittaminen siirtyi vuonna 1997 Kynämies Oy:lle. Lehden tekemiseen tuli kerralla uusi ote. Ytimessä oli auto ja autoilija, mutta elämyksiä haettiin myös muista liikennemuodoista, kuten hävittäjälentokoneesta...

Nykyään on vaikea enää muistaa, tai nuorempien edes kuvitella, miten tärkeässä roolissa lehdet vielä 1990-luvulla olivat. Internet teki vasta tuloaan koteihin, eikä sosiaalista mediaa tai Youtubea ollut keksitty.

Elämyksiä sitä janoavalle kansalle

Tähän 90-luvun avoimeen mutta tiedonvälityksellisesti vielä pimeään maailmaan jutut erikoisista kohteista ja kulkupeleistä upposivat erinomaisesti. Jokaisessa Moottori-lehdessä oli 1990-luvun lopulla varmasti yllätyksiä lukijoille. Tämä oli myös Moottorin rooli – hullutella samalla tavalla kuin vaikkapa Top Gear -ohjelma, tietenkin vain selvästi pienemmällä budjetilla.

Hulluttelulle oli myös tilausta 1990-lopun maailmassa. Moottorin numerossa 1/1991 julkaistu Mig 29 -juttu on erinomainen peilaus 1990-luvun loppuun; vuosikymmenen alun lamasta oli selvitty, ja Suomi paistatteli nosteessa.

Kynämiehessä primus motorina toimi sen perustaja ja idea-nikkari Esa Korjula. Hän myös vastasi Moottorin uuden sisällön konseptoinnista. Yksi Korjulan lehden tekemiseen liittyviä oppeja oli ns. fakiiriteoria. Eli jos lehden kaikki jutut ovat samantasoisia (lue tasapaksuja), sisältö ei kosketa. Jos jutuissa taas on särmää ja tasoeroja, ne pistelevät ja saavat reagoimaan.

Tätä pistelyä harrastettiin Moottorissa näkökulmien ja yllättävyyden avulla. Mikään idea ei ollut liian hullu. Kävimme lentämässä Migillä Moskovan lähellä sijaitsevan MAPO-tehtaan kentältä (Moscow Aircraft Production Association). Tuohon aikaan Venäjältä oli mahdollista hakea hyvinkin eksoottisia kokemuksia dollareita vastaan. Migin puikkoihin pääsi 3000 dollarilla.

Niinpä Korjula ja Moottorin nykyisin jo pitkäaikainen avustaja Petri Munukka kävivät lentämässä Moskovan lähellä. Moottorin avustamisen ohellahan Petri lentää työkseen Finnairilla.

Moottorin uusi ilme ja vanhat suomalaiset maisemat

Itänaapuri on aina puhuttanut Suomessa. 1990-luvulla itä avautui Berliinin muurin murruttua; suureen ja mahtavaan naapuriin pystyi tutustumaan entistä vapaammin. Tätä lähialueen mustaa laatikkoa avattiin Moottorissa useamman kerran.

Siksi idästä haettiin myös visuaalista ilmettä visuaalisesti rohkeasti uudistuneen Moottori-lehden vuoden 1997 ensimmäiseen numeroon. Lehden ulkoasusta on vastannut noista päivistä lähtien Jari Saarentaus.

Uudistuneen Moottorin ensimmäisessä numerossa suunnattiin off road -safarille Karjalaan, rajan taakse jääneiden vanhojen maatilojen raunioille ja karjalaisten synnyinsijoille.

Suunnistamisessa käytettiin apuna vanhoja suomalaisia karttoja ajalta ennen sotaa. Oli uskomatonta, miten paljon maailma muuttui vain muutaman tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. 

Hienoista kartanoista oli jäljellä vain kivijalkoja, vanhat ja upeat kylätiet olivat kasvaneet umpeen. Kolmen auton retkikunta seikkaili tiettömän tien takana Vuoksen eteläpuolella, kahlaten mudassa ja edeten erämaassa jopa koko päivän tapaamatta ketään. Muutamassa kylässä tehtiin sentään tuttavuutta ujoihin paikallisiin.

Ja Karjalasta Pietariin

Yksi erikoisimmista matkailuun liittyvistä ideoista oli testata, miten naapuri mahtaisi suhtautua, kun rajan yli tultaisiin USA:n aseteollisuuden – vanhan vihollisen – siviilikäyttöön muunnellulla ratsulla?

Matkaan lähdettiin pirteässä talvisäässä, ja Terijoen jälkeen Hummer H1:n keula suunnattiin kohti Pietarin vähemmän valkeita öitä. Tiimiin kuuluivat Saarentaus, allekirjoittanut, Moottorin pitkäaikainen avustaja Antero Pailinna sekä elämyksiä tarjoavan Elämystaikurit Oy:n edustaja. Hummer oli lainassa heiltä.

Olimme kuulleet monta kauhutarinaa Lenininkylän rikollisuudesta, joten Hummerin matkustamossa oli lähes koko ajan sopivan jännittynyt tunnelma. Takaisin kuitenkin selvittiin. Ei kuitenkaan aivan ilman keskustelua paikallisen virkavallan kanssa. Olemme aina välillä joutuneet keskustelemaan virkavallan kanssa, kun olemme kuvanneet paikoissa, jonne autoilla ei olisi asiaa. Kuvauslupa Pietarissa (= sakkolappu) maksoi 83 000 ruplaa eli 85 markkaa – nykyrahassa reilut 14 euroa.

Yhtensä kohokohtana oli myös jutun avaukseksi päätynyt kuvaus, jossa heiluteltiin Pietarissa kirpputorilta ostettua vanhaa Neuvostoliiton lippua Itämeren umpijäätyneelle rannalle pysäköidyn Hummerin edessä. Se tuntui jo silloin hullulta, nykyisessä maailman tilanteessa ei tulisi mieleenkään kokeilla samanlaista tempausta.