15.3.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: Moskvich 3 on pakotecrossover ja historiallinen merkki haudasta väkisin herätettynä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kun portit länsimaailmaan viime vuonna sulkeutuivat, joutui Venäjän autoteollisuus tunnetusti ahtaalle. Vanha kunnon Mosse on aivan hiljattain palannut markkinoille kiinalaisten kyseenalaisella tuella. Aivan ensimmäinen Moskvich oli puolestaan Opel-lainaa. Kun länsimaat asettivat ensimmäiset Ukrainaan liittyneet Venäjä-pakotteensa vuonna 2014, vedettiin esimerkiksi suomalaisia elintarvikkeita venäläisistä ruokakaupoista pois. Tältä ajalta ainakin allekirjoittaneen mieleen on jäänyt sana "pakotejuusto".Nyt sama ajatus kääntyy toisin päin ja autoteollisuuteen, kun Venäjältä ei enää saa uusia länsiautoja, ja oma autoteollisuus on osien tuonnin katkettua aivan retuperällä. Vaikka Lada onnistui esittelemään historiansa ensimmäisen täyssähköauton, eivät Venäjällä valmistettavat autot yllä enää varustelunsa puolesta tälle vuosituhannelle. "Pakotecrossover" Moskvich 3 yrittää nyt paikata tilannetta.Kyseessä on kiinalaisen JAC Motors Sehol X4 -crossoverin uudelleennimetty versio. Moskvich 3 ei eroa X4:stä mitenkään muuten, kuin logojensa ja mallimerkintöjensä osalta. Kuten nimikin alkuperäiskielellä kertoo, Moskvich on moskovalainen autotehdas, ja niinpä myös Moskvich 3 valmistetaan Moskovassa. Oikeampi ilmaus on ehkä kuitenkin, että kasataan, koska JAC Motors lähettää autot tehtaaltaan Hefeistä Moskovaan valmiina osina, ja Venäjällä tapahtuu ainoastaan loppukokoonpano. Tuotanto alkoi joulukuussa 2022.Sehol on JAC Motorsin ja Volkswagen Groupin yhteistä käsialaa, ja X4 on muunnos JAC:in Refine-brändin S4 -mallista. Esimerkiksi Egyptissä autoa myydään nimellä JAC JS4. Moottorina autossa on 1,5-litrainen ahdettu bensiinimoottori. On epäselvää, onko kiinalaisvoimanlähde mitään sukua VW:n 1.5 TSI:lle. Sukulaisuutta puoltaisi konserniyhteistyö sekä sama 150 hevosvoiman teholukema. Iskutilavuudeltaan JAC:in moottori on 1 499-kuutioinen, 1.5 TSI taas puolestaan 1 498-kuutioinen.Sehol X4 on saatavilla myös täyssähköisenä mallina, ja tehoa siinä on niin ikään 110 kW eli 150 hevosvoimaa. Venäjällä täyssähkömalli tunnetaan nyt vastaavasti nimellä Moskvich 3e.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEnsimmäinen Mosse oli omaa sukua Opel KadettMoskvich (voidaan translitteroida myös Moskvitch tai Moskvitš) syntyi sennimisenä automerkkinä toisen maailmansodan lopun tiimellyksessä. Opel Kadettin ensimmäistä sukupolvea aiemmin valmistanut tehdas Brandenburgissa joutui Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle, ja sen tuotantovälineet päätyivät sitä kautta äiti-Venäjälle. Kertomuksen mukaan itse diktaattori Josif Stalin valitsi nimenomaan Kadettin pohjaksi Neuvostoliiton ensimmäiselle sarjatuotantoiselle "kansanautolle".Vuonna 1947 ensimmäistä kertaa Moskovassa tuotantoon edennyt Moskvich 400-420, tunnetaan Suomessa myös "piikkinokka-Mossena", ei paljoakaan eronnut Opelin jo vuonna 1936 esittelemästä Kadettista. Moottorina Mossessa oli uudelleennimetty versio Opelin 1,1-litraisesta moottorista, joka tarjoili 23 hevosvoiman tehot.400-420 oli tuotannossa aina vuoteen 1956. Sen jälkeen, monista muista itäautoista poiketen, Moskvichit olivat oman talon suunnittelua. Mosseja valmistettiin vielä Neuvostoliiton ajan jälkeenkin, ennen vuoden 2002 konkurssia. 20 vuoden kuluttua tästä syntyi pakotettuna Moskvich 3.Pakoterintama vuotaa Kiinan rajallaLänsimaiset autonvalmistajat, kuten käytännössä kaikki muutkin suuryritykset, sulkivat ovensa ja tehtaansa Venäjällä laajamittaisen offensiivin alettua Ukrainassa vuosi sitten.Kuten Moskvichinkin esimerkki hyvin osoittaa, kiinalaisvalmistajat eivät ole nähneet tarpeelliseksi vetäytyä Venäjältä, ja Kiinassahan mitään ei tapahdu ilman valtiovallan hyväksyntää. Tilanne on itse asiassa täysin päinvastainen, sillä kiinalaisten autojen osuus on siellä vain kasvanut, kun ne ovat täyttäneet länsimerkkien jättämää tyhjiötä.Haval Jolion onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan Venäjällä huimalla 177 prosentilla. Se oli maan viidenneksi myydyin automalli vuonna 2022, ja eniten myyty kiinalaisauto koskaan Venäjällä.Yhdellä kiinalaisvalmistajalla, Great Wallilla, on jopa toimiva tehdas Venäjällä. Vuonna 2021 siellä valmistettavia Haval -maastureita myytiin myös Venäjän armeijalle. Yhteensä kiinalaisvalmistajat vastasivat Japan Times -lehden mukaan 17 prosentin osuudesta uusien autojen myynnistä Venäjällä vuonna 2022, ja osuuden voi odottaa kasvavan.Great Wallin lisäksi kaksi muuta Venäjällä toimivaa isoa kiinalaisautonvalmistajaa ovat Chery ja Geely. Valmistajista jälkimmäinen, Geely, on näistä länsimaissa tunnetuin, ja esimerkiksi Volvon omistaja. Useilla muillakin länsivalmistajilla on erilaajuisia yhteyksiä näihin kolmeen kiinalaisjättiin.Geely Coolray oli Venäjän markkinoiden kolmanneksi kovin nousija. Siinä hyödynnetään suoraan Volvon suunnittelemia moottoreita. Näin esimerkiksi Volvo XC40:ssä käytettävä 1,5-litrainen rivikolmonen pääsee pakotteiden ohi Kiinan kautta Venäjän markkinoille.Vuoden aikana Lada Granta oli ylivoimaisesti Venäjän myydyin automalli, Nivan seuratessa toisena. GAZ Gazelle -pakettiauto oli kolmantena, ennen Lada Vestaa. Seuraavaksi myydyin automalli onkin sitten jo kiinalainen, Haval Jolion.Ennen länsimerkkien vetäytymistä Kialla ja Hyundailla oli myyntikärjen asema Venäjällä. Viime vuonna ne olivat myynnissä vain kahden ensimmäisen kuukauden aikana, ja pudotus tilastossa oli sen mukainen. UAZ 33036 -pakettiauton ja Lada Grantan lisäksi kiinalaismallit olivat ainoita, jotka onnistuivat kasvattamaan osuuttaan kaikkiaan 62 prosenttia pudonneesta Venäjän automarkkinasta.Pakoterintama vuotaa siis pahasti Kiinan rajalla, ja täällä lännessä olisi ehkä syytä miettiä, mitä asialle voisi tehdä.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Carscoops, Japan Times, Best Selling Cars Blog Kuvat: JAC/Moskvich, Opel, Great Wall, GeelyLisää aiheestaNimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220 Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: Jetta tarjoilee Seat Atecaa kiinalaisille alle 12 000 eurolla Nimi muutettu: Tältä näyttää Volvo XC90, ruotsalaisen perhemaasturin perikuva, kiinalaisissa kuorissaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2025 Ajoneuvot Viistokattoinen, crossover-mallinen Nissan Leaf on nyt vihdoin tosiasia 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 9.6.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lanseeraa uusimman sukupolven MBESS-energiavaraston 8.6.2025 Ajoneuvot Suuri ja mahtava Chrysler juhlii 100-vuotista taivaltaan lätkäisemällä ainoaan malliinsa, 9 vuotta vanhan tila-autoon, tarran 7.6.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Ford Ranger PHEV – plugarissa on Mustangin bensiinimoottori, mutta se on ohjelmoitu imemään bensiinihöyryt sisäänsä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster