31.7.2024

Nimi muutettu X Käytetyt erikoisuudet: Cadillac BLS ja jo pelkästään avomallisena moninkertainen määrä valmistettu ruotsalaisvastine Saab 9-3

Kuva Tori.fi

Tällä kertaa Nimi muutetun käsittelyssä Käytettyjen erikoisuuksien twistillä on maailman ruotsalaisin Cadillac ja sen ruotsalaisvastine Saab 9-3, jota valmistettiin pelkästään avomallisena noin 16-kertainen määrä koko Cadillac BLS:n tuotantoon nähden.

Tätä aihetta on käsitelty Nimi muutettu -juttusarjassa aiemminkin, mutta nyt saimme asiasta mukaan konkreettiset esimerkit Suomesta löytyvien käytettyjen erikoisuuksien muodossa. Tuonnempana esittelyssä on siis sedan-mallinen Cadillac BLS, joka menee itsessään myös Käytetystä erikoisuudesta sekä Saab 9-3, josta normaalia spesiaalimman tekee avokattoisuus.

Muistellaanpa kuitenkin ensin, mistä Cadillac BLS:ssä olikaan kyse.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

"Bit Like Saab"

BLS:ää käytettiin Cadillacin epäonnistuneeksi tuomitussa Euroopan-valtauksessa toissa vuosikymmenellä. Kompaktin kokoisen "B-segment Luxury Sedanin", mistä BLS:n mallinimi on lyhenne, piti olla eurooppalaiseen makuun sopiva mutta silti olemukseltaan amerikkalaiseksi Cadillaciksi tunnistettava. Totuus oli toinen, ja malli saikin liikanimen "Bit Like Saab" eli "vähän kuin Saab". Ehkä kuitenkin "Lot Like Saab" olisi vieläkin kuvaavampi ilmaus, sillä auto oli täysin Ruotsin Trollhättanissa suunniteltu, ja myös siellä valmistettu.

Cadillac ei ollut Trollhättanissa siinä mielessä täysin vierailla vesillä, että Saabhan kuului tuolloin vielä General Motorsiin ja käytti konserninsa perusrakenteita. Saab 9-3:ssa oli Pohjois-Amerikan GM:n Opelin ja Saabin yhteistyönä kehittämä Epsilon-pohjarakenne. Samaan perustuu myös muun muassa C-sukupolven Opel Vectra.

Saab 9-3 valikoitui siis Euroopan-Cadillacin perustaksi, ja brändäyksestä huolimatta lopputulos oli joka suhteessa enemmän Saab kuin mikään Cadillac. Lopputulos oli myös pienempi kuin mikään Cadillac ennen Amerikan päässä suunniteltua vuoden 2012 ATS:ää, joka oli BLS:ää hieman lyhyempi ja matalampi, tosin leveämpi.

Kokonaan Ruotsin päässä tapahtunut suunnitteluprosessi oli siinä mielessä helppo, että käytännössä ainoastaan pintapellit -ja muovit vaativat suurempaa muokkausta. Tästäkin huolimatta kehityskustannuksia koitui yli miljardi Ruotsin kruunua eli noin 140 miljoonaa dollaria, missä kyllä tosin täytyy olla laskettuna mukaan kaikki tehtaan prässeistä autoliikkeiden hypistelyesitteisiin.

Suoria samankaltaisuuksia on kaikkein eniten sisätiloissa, joissa esimerkiksi ohjauspyörä on täysin sama. Eroavaisuuksia tekevät lähinnä somisteet sekä keskinäytön ja -suutinten asettelu, joiden osalta Saabin kuljettajaan päin kaartuva ratkaisu korvattiin valtavirtaisemmalla, ja keskelle lisättiin analoginen kello tuomaan hieman Cadillac-arvokkuutta.

Moottoritkin Cadillac BLS:ään tulivat suoraan Saab 9-3:sta eli dieselpuolella tarjonta tuli Italiasta, Fiatin 1,9-litraisten JTD-moottoreiden valikoimasta. GM ja Fiat olivat tuolloin muun muassa moottoriyhteistyössä, ja Saabien (sekä tämän Cadillacin) lisäksi Fiatin dieseleitä nähtiin ajan Opeleiden keulalla.

Ei liene mikään yllätys, että tällä reseptillä ei Eurooppaa valloitettu, eikä BLS:ää koskaan viety myöskään USA:han eikä Kanadaan. Tuotantomäärät vuosina 2006 - 2009 jäivät aivan murto-osaan Saab 9-3:n määristä, ja viimeiseksi jääneen sukupolven 9-3:a valmistettiin toki monta vuotta Cadillac-vastinettaan ennen ja sen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Cadillac BLS:n tuotantomääräksi tuli hieman yli 6 000 kappaletta eli voidaan puhua harvinaisuudesta. Ei tosiaan valloitettu Eurooppaa.

Cadillac BLS Sedan vm. 2007 - yksi 2 772:sta

Esimerkit asiasta luvattiin ottaa Käytettyjen erikoisuuksien puolelta, ja tässä tulee esimerkki Cadillac BLS:stä Tori.fi:n valikoimasta.

Tämä Raisiosta liikkeestä löytyvä BLS edustaa vuoden 2007 tuotantoerää, ja tuona vuonna Cadillac BLS:iä tiedetään putkahtaneen ulos Trollhättanin tehtaalta ainoastaan 2 772 kappaletta. Vertailun vuoksi samana vuonna samaa autoa tuotettiin Saab 9-3:na noin 64 300 kappaletta.

Cadillac BLS:ää valmistettiin sekä sedanina että farmarina, ja esimerkkiyksilömme edustaa nyt tätä porrasperäistä korimallia. Tässä yksilössä ei ole italialaista dieselmoottoria, vaan sen sijaan 2,0-litrainen GM Ecotec -bensiinimoottori, 173-hevosvoimaiseksi viritettynä ja 6-vaihteisen käsivalintaisen vaihteiston kera.

BLS:n mittarissa on auton ikään nähden varsin vähän kilometrejä, ainoastaan 132 000. Auto on myös kohtuullisen hyvin varusteltu, sillä siinä on esimerkiksi nahkaistuimet muistillisilla sähkösäädöillä, lasikattoluukku sekä automaatti-ilmastointi. BLS:stä pyydetään näine hyvineen pikkuista vajaat 8 000 euroa.

Saab 9-3 Cabrio Aero vm. 2008

Cadillac BLS:n perustamalli Saab 9-3 on varsinkin suomalaisittain hyvin paljon "amerikkalaissisartaan" tunnetumpi, ja sen valmistusmäärä oli todellakin moninkertainen. Jos BLS:iä valmistettiin se hieman yli 6 000 kappaletta, tehtiin näitä toisen polven Ysikolmosia lähemmäs 600 000 kappaletta.

Tori.fi:stä tällä kertaa löytyvä esimerkki Saab 9-3:sta on avomalli, joka on omiaan demonstroimaan Cadillac BLS:n heikkoja valmistusmääriä Saab-sisareen nähden. Avomallisena 9-3:a valmistettiin nimittäin lähes 100 000 kappaletta noin vuosikymmenen aikana. Avomallit ovat tunnetusti varsinkin perheautoihin pohjautuen huomattavasti muita korimalleja vähemmän valmistettavia.

Toinen erikoinen yksityiskohta on se, että Saab 9-3 Cabrio on itse asiassa vähemmän ruotsalainen kuin Cadillac BLS. Avokattoinen versio näet suunniteltiin ja ensimmäisten seitsemän vuoden ajan myös valmistettiin Magna Steyrillä Itävallan Grazissa. Näin 9-3 Cabriosta tuli ensimmäinen Saab, jota ei valmistettu Ruotsissa tai Suomessa.

Salosta löytyvä esimerkkiyksilö on tuontiauto USA:sta, johon huomattava määrä avomallisista Ysikolmosista on päätynyt. Kyseessä on Aero-malli, ja esimerkki-BLS:n kanssa samasta 2,0-litraisesta bensiinimoottorista irtoaakin jopa 207 hevosvoimaa. Auto on siisti, vaikka sillä on ajettu jo 276 000 kilometriä. Hintapyynti on 8 900 euroa.

Lähteet: Saab Planet, Saab World, Swadeology, Tori.fi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nimi muutettu: Saab 9-6X – Subaru Tribecan klooni olisi tiennyt seitsenpaikkaista Saab-maasturia bokserikuutosella

Nimi muutettu: ääriään myöten ruotsalainen Cadillac BLS – ”Bit Like Saab”

Saab 9000 Turbo Talladega

Nimi muutettu: Tipo quattro eli italialais-ruotsalainen taidonnäyte

Saab-Lancia 600

Nimi muutettu: Saab-Lancia 600 – kun yksi historian merkittävimmistä ralliautoista sai Saabin logot

Saab 9-2X

Nimi muutettu: Saab 9-2X – valmistajansa ensimmäinen neliveto saikin jäädä unohdetuksi

Saab 9-5 II NG

Entinen GM-pomo Bob Lutz avasi amerikkalaislehdelle Saabin lakkauttamiseen johtaneita syitä – sisältö ei välttämättä sovi saabisteille

Saab 9–3 2.0T Aero Cabriolet

Huutokauppahelmet – keskikesään katottomana Saab 9-3 Aero Convertiblella

Koeajo: Saab 9000 V8 – Auton moottorin suunnittelija palaa kuskin paikalle 30 vuoden jälkeen

Saab 9-3 Viggen cabriolet

Käytetyt erikoisuudet: Saab 9-3 Viggen cabriolet – hävittäjien sukua

Huippusalainen moottoriprojekti – Suomessa suunniteltiin Saab V8-moottori

Käytetyt erikoisuudet: Saab 900 ja Talladega Challenge 1996

Saab 9-5 II

Taiwan on saabistin paratiisi – taas uusi huoltoliike ja varaosia vaikka itse tehtynä

Saab 9-5 Aero

Käytetyt erikoisuudet – Vain 6000 kilometriä ajettu Saab 9-5 Aero

Saab 9-3 Marko Jantunen Laitapuolen hyökkääjä

Käytetyt erikoisuudet: Ei vielä, mutta pian elokuvasta tuttu Saab 9-3

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat