24.6.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – keskikesään katottomana Saab 9-3 Aero Convertiblella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aina ei asioiden tarvitse olla monimutkaisia. Keskikesän paistetta voi juhlistella vaikkapa avonaisella Saabilla. Suomella ja Ruotsilla on aina olleet erikoiset välit, mutta yhteistä tuntuu löytyvän lähes yhtä paljon kuin eriäväisyyksiä. Suomalaiset esimerkiksi fanittavat ruotsalaisia automerkkejä omien automerkkien puuttumisen takia. Ruotsalaiset ovat myös lähimpänä suomalaisia mitä tulee juhannuksen juhlintaan. Niinpä keskikesän aurinkoa voi palvoa erinomaisesti Saab 9–3 Aero Convertiblesta käsin. Vaikka Saabia ei enää ole, kestää niiden maine vielä 20 vuotta myöhemmin. Eikä sovi unohtaa Uudenkaupungin autotehtaan roolia Saabin historiassa erityisesti avojen osalta. Ensimmäisen polven Saab 9–3 oli raskaalla kädellä päivitetty Saab 900 (NG). Päivityslistalla oli osapuilleen koko auto rakenteista tyyliin. Sukulaissieluja GM:n portfoliossa olivat Opel Vectra ja sitä kautta myös Saturnin L-sarjalainen. 9–3:n tuotanto päättyi uuden version tieltä 2003, joten huutokaupassa nähty yksilö on eräs viimeisistä uutena myydyistä ensimmäisen polven autoista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 2003 Saab 9–3 2.0T Aero Convertible Ruotsissa maaliskuussa 2003 myyty Saab on rullannut elämänsä aikana reilut 116 000 kilometriä. Erikoisesti autolla on mukanaan Carfax-taustaraportti, joka kertoo samaa tarinaa matkamittarin kanssa. Edellinen huolto autolle tehtiin tässä kuussa alkuperäisessä myyntipaikassa, eikä autossa ole havaittuja vikoja. Ohjekirjan lisäksi auton mukana tulee joitain katsastuspapereita ja osa kuiteista. Auto katsastetaan ennen noutoa. 9–3 on varustettu 2,0-litraisella turbokoneella, joka puhkuu 207 hevosvoimaa eturenkaille viisivaihteisen manuaalin kautta. 17-tuumaisilla vanteilla ovat Goodyearin F1:t. Hopeinen maalipinta on hyvässä alkuperäiskunnossa ja se on suojattu Meguairs-käsittelyllä. Poikkeuksena kuljettajan ovi, jossa on pieni jälki. Musta nahkasisusta on ikäisekseen todella hyvässä kunnossa. Varusteisiin kuuluvat sähkösäätöiset istuimet muistitoiminnolla, ilmastointi, CD-soitin ja tuulenohjain. Saab 9–3 2.0T Aero Convertible sijaitsee Ruotsin Ystadissa ja se on ilmoitettu myyntiin Collecting Cars -palvelussa. Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 – sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin ”yoket” tuntumaan tavallisilta 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?