28.1.2026 Ajoneuvot Ottaisitko autoosi mieluummin 8 vai 2 vuoden takuun? Uusien autojen takuuajat vaihtelevat suuresti Teksti Manu Tuppurainen Kuva Shutterstock Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien autojen takuut ovat pidentymään päin. Selvitimme, miten pitkiä takuita erimerkkisiin autoihin sisältyy, ja saako takuisiin lisärahalla vuosia ja/tai kilometrejä. Takuun kestoajalla on merkitystä myös käytettyä autoa etsivälle. Pitkä takuu houkuttelee asiakkaita puoleensa. Hyvänä osoituksena tästä on korealainen Kia, joka on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Euroopan ja myös Suomen myydyimpänä automerkkinä osaltaan juuri pitkän takuunsa ansiosta. Kia oli ensimmäinen suuri autovalmistaja, joka teki pitkästä takuusta strategisen kilpailuvaltin tuomalla autoihinsa 7 vuoden tehdastakuun 150 000 kilometrin rajalla. Tämä tapahtui vuonna 2006. Ennen takuun pidentymistä 2000-luvun alussa Kia miellettiin edulliseksi ja epävarmaksi merkiksi. Pidempi takuu oli valmistajalta viesti, että se uskoo tuotteisiinsa, mikä toimi ilmeisen hyvin luottamuksen rakentajana myös kuluttajien suuntaan. Toki Hyundai/Kia-konserni panosti samalla myös laatuun ja tuotekehitykseen. Nykyinen takuiden pidentyminen juontaakin juurensa pitkälti Kian tuolloin Euroopassa tekemään päänavaukseen. Pitkästä takuusta oli korealaiskonsernissa aiempaakin kokemusta, sillä sisarmerkki Hyundain tiedetään tarjonneen poikkeuksellisen pitkiä takuita jo 1990-luvulla – esimerkiksi Yhdysvalloissa 10 vuoden voimansiirtotakuuta. Suomessa Hyundai kuitenkin antaa autoilleen tällä hetkellä ”vain” viiden vuoden takuun. Asia on juuri nyt erittäin ajankohtainen, sillä vuodenvaihteessa nähtiin taas takuuaikojen pidentymisiä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusi tekniikka vei luotettavuuden Viime vuosien autoilun murros on tuonut markkinoille ennennäkemättömän määrän uutta tekniikkaa lyhyessä ajassa. Sähköistyminen, ohjelmistojen lisääntyminen ja kuljettajaa avustavien järjestelmien yleistyminen ovat tehneet autoista aiempaa monimutkaisempia, ja samalla vikojen määrä sekä luonne ovat muuttuneet. Ongelmat eivät useinkaan ole yksittäisiä rikkoutuneita osia, vaan myös järjestelmien yhteistoimintaan, ohjelmistopäivityksiin tai anturitietoon liittyviä häiriöitä. Tämä on lisännyt epävarmuutta auton omistamisessa ja nostanut takuun merkityksen keskeiseksi osaksi kuluttajien ostopäätöstä. Keskustelufoorumeilla yleinen aihe on ollut, että eivätkö autovalmistajat usko omiin tuotteisiinsa, kun autot ovat jatkuvasti korjattavana mutta niiden takuu on vain kaksi tai kolme vuotta. Kun on kysymys isosta investoinnista, tällainen on omiaan murentamaan kuluttajien luottamusta. Asia on juuri nyt erittäin ajankohtainen, sillä vuodenvaihteessa nähtiin taas takuuaikojen pidentymisiä. Esimerkiksi Volkswagen ja Audi ilmoittivat, että niiden tehdastakuu nousee viiteen vuoteen. Audin ja Volkswagenin maahantuojan K-Auton liiketoimintajohtajat Tero Lappi ja Tommi Iiskonmäki myöntävät, että takuun pidentämisen yhtenä syynä on asiakkaiden luottamuksen vahvistaminen. Volkswagen-konsernin MEB-pohjaiset autot ovat olleet, myös niiden runsaan volyymin vuoksi, esillä keskusteluissa uuden teknologian haasteiden takia. Audin toiminnoista vastaava Lappi sanoo, että pidempi takuu pienentää nykyaikaiseen autoteknologiaan liittyvää omistamisen riskiä. – Pidempiä tehdastakuita on ollut joillakin merkeillä saatavilla jo pidemmän aikaa, ja nyt otimme ne ensimmäisenä saksalaisena premium-merkkinä osaksi strategiaamme Suomen markkinoilla, Lappi toteaa. Jukka Iiskonmäki uskoo, että pidempi takuu tekee Volkswagenista myös entistä houkuttelevamman vaihtoehdon yritysautona. – Näemme, että lyhyellä aikavälillä pitkästä takuusta saamme kilpailuetua markkinassa ja pitkällä aikavälillä sillä on selkeä jälleenmyyntiarvoa parantava vaikutus. Yhtenä tavoitteena on vahvistaa asiakasuskollisuutta Volkswagen- ja Audi-brändeihin. Takuulla on selvä korrelaatio merkkihuoltopalveluiden käyttöön ja huollon asiakasuskollisuuteen, Iiskonmäki selvittää. Škoda: takuu edelleen 2 vuotta Uusi pidempi takuu koskee kaikkia K-Auton maahantuomia ja Suomessa uutena myytäviä Audi-malleja 9. tammikuuta 2026 alkaen ilman mallikohtaisia poikkeuksia. Volkswagenin pidempi takuu alkoi jo viime vuoden puolella, tarkalleen ottaen 23. joulukuuta. Henkilöautomalleista Volkswagen ID. Buzz ja Multivan jatkavat aiemmalla kahden vuoden takuulla ilman kilometrirajaa, mutta niihinkin viiden vuoden takuu on tarjolla lisävarusteena. ID. Buzzia lukuun ottamatta kaikissa Volkswagenin pakettiautomalleissa on jo aiemmin ollut vakiona 5 vuoden tai enintään 200 000 ajokilometriin ulottuva takuu. Volkswagen-konsernin niin sanotuista volyymimerkeistä Cupra ja Seat ovat jo aiemmin tarjonneet autoilleen viiden vuoden tehdastakuun. Sen sijaan Škoda on ainoana konsernin merkkinä ainakin toistaiseksi jättäytynyt viiden vuoden takuun ulkopuolelle. Škodan takuu on tällä hetkellä kaksi vuotta ilman kilometrirajaa – eikä tähän ole maahantuoja Helkama-Auton mukaan tiedossa muutoksia vuosien 2026 ja 2027 aikana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Takuu koskee myös käytettyjä Moottorin takuuselvityksestä käy ilmi, että pitkät, yli viiden vuoden takuut ovat tulleet jäädäkseen. Lyhyttä, kahden tai kolmen vuoden tehdastakuuta tarjoavat automerkit vähenevät koko ajan. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla