15.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: iltapesun kautta nukkumaan Teksti Rikhard Wacker Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rutiineista on syytä pitää kiinni. Myös koeajoautojen iltapuhteet ovat monista perheistä tuttuja: iltapesun kautta nukkumaan. Koeajot ovat iso osa Messukeskuksessa järjestettäviä Auto 25 & Mobility -tapahtumaa. Messukeskuksen mukaan tänä vuonna autoja on ollut tapahtumassa esitteillä useita satoja, ja niistä yli 140 erilaista uutuusmallia on mahdollista kokea viikonlopun aikana koeajon muodossa. Koeajoautoista 87 on täyssähköautoa, lähes 40 hybridiautoa ja loput polttomoottoriautoja. Noin 20 minuuttia kestävät koeajot suoritetaan liikenteessä ennalta määritetyllä reitillä. Koeajolle mukaan lähtee automerkin edustaja kertomaan auton ominaisuuksista. Myös yleisö on löytänyt hyvin tiensä koeajoille. Messukeskuksen mukaan tapahtuman avajaispäivänä perjantaina koeajoja tehtiin kaikkiaan yli 600 kappaletta. ”Olemme halunneet tehdä koeajoista mahdollisimman hyvän kokemuksen koeajajille ja siksi koeajot lähtevät sisätiloista. Tapahtumassa pääsee koeajamaan eri merkkisiä autoja ja vertailemaan erityisesti sähköautojen ominaisuuksia”, kertoo koeajoista vastaava Niko Kantola Messukeskuksesta. Tämänpäiväinen Päivän kuva tarttui kameran rullalle tapahtuman jälkihöyryissä. Kävelymatkalla Messukeskuksen parkkihalliin oli mahdollista seurata Auto 25 & Mobilityn koeajoautojen iltapuhteita. Näissä iltapuhteissa painepesuri sai painaa menemään talla pohjassa. Koeajoautot jonottivat vuoroaan pesupaikalla, jossa niistä pestiin yhtä aikaa kahdesta eri suunnasta. Iltapesun jälkeen onkin sitten aika painella omiin rauhallisiin oloihin ja vaipua yöunille. Huomenna nimittäin mennään taas. Auto 25 & Mobility järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 14.-16.3.2025. Kolmepäiväinen tapahtuma huipentuu huomenna sunnuntaina. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.9.2026 Päivän kuva Muistatko Mobiran Talkman NMT-puhelimet? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 17.8.2026 Päivän kuva Oliko sinulla uuden kuljettajan tunnuksena toiminut 80-lätkä? 15.8.2026 Päivän kuva Onkohan sinun postiasi kuljetettu tällaisella lumikiitäjällä? 10.8.2026 Päivän kuva Oliko sinun autokoulusi luokassa vastaava ”valotaulu”? 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa