9.2.2025 Ajatuksia autoista Parkkihallisuunnistuksen SM – Ajatuksia autoista Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuivien jalkojen suunnistamiseen voisivat sopia parkkihallien anonyymit rivit ja käytävät. Tunnen olevani ranskalaisessa komediaelokuvassa. Ilta on edennyt siihen pisteeseen, että on aika etsiä parkkihalliin laitettu auto ja kääntää keula kohti kotia. Mutta missä himpulassa se auto on?Helsingin keskustan parkkihalleja on monta ja monet niistä ovat yhteydessä toisiinsa, paitsi ne jotka eivät ole, joten hallien nimet ja sisäänajot ja ulosajot ovat hetkittäin melkoista sumua. Opasteet ja hallit ja kauppakeskusten nimet muodostavat matriisin, joka innoittaa Kafkan jäljille.Toinen ongelma liittyy halleihin itseensä. Maan alla olevat valkoseinäiset parkkirivit eivät sisällä merkittäviä maanmerkkejä, joten etäisyyksien, sijaintien ja jopa ilmansuuntien arviointi on mahdotonta. Puhelinkaan ei tiedä mistään mitään. On käytäviä ja hissejä ja kerroksia ja poikkeuksia. Vanha parkkipaikkaniksi omien jälkien seuraamisesta kääntyy sekin sketsiksi. Jostain syystä hissit on tähän aikaan illasta kaapattu yökerhon sisäänkulkua varten. Häh? Portsari on onneksi asiallinen ja neuvoo tottuneesti tuijottelemaan toisia hissejä.Niiden luota löytyy sattumalta huonosti merkitty opastetaulu mennä jälleen aivan toisaalle suuressa kauppakeskuksessa. Zen Café sopii tunnelmaan: "kävelen, kävelen, kävelen".Burgeripaikkaa vastapäätä on kuulemma hissi, joka on toiminnassa tähän aikaan. Ihmiset ovat menossa viikonlopun rientoihinsa. Ainakin edessä on vihdoin tietokone, joka tiedustelee auton rekisterinumeroa, eikä atk moiti, että auto ei ole tässä hallissa. Vaikuttaa lupaavalta. Pitkä suora käytävä on epämiellyttävä kävellä tähän aikaan yöstä, mutta ainakin se on suorassa kulmassa hisseihin nähden. Eli auton pitäisi olla jossain vasemmalla? Mutta hetkinen...Auto vastaa älypuhelinsovelluksen kutsuihin, mutta sovelluksessa ei ole tööttäyskäskyä. Hiljaisessa hallissa ei kuulu mistään edes keskuslukituksen lonksuntaa. Valvontakameroissa näkyisi varmasti huvittavaa kiertelyä. Pölyisen Porschen takaikkunaan on kirjoitettu "Pese".Uusi vilkaisu karttaan. Hei tuollahan on väliovet! Samanlainen halli. Voi jumpe. Ei kuulu keskuslukitusta vieläkään. Olispa tööttäys. Hiljaisuuden rikkoo kaahaava vartiointiliikkeen auto. Lopulta logiikka ja karttasuunnistaminen tuovat halutun tuloksen, täällähän se on! Missäs täällä on ulosajo ja mistäs sitä putkahdetaan maan pinnalle...Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Koeajo Koeajo ja ajatuksia autoista: Škoda Octavia RS – järjellä ja tunteella 16.3.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: armas auto, saisinko ihan oikeasti päättää milloin virrat ovat päällä ja ovet lukossa? 9.3.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: onko uusien autojen pito pian vain luistonestojärjestelmien varassa? 2.3.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: koin elämäni kamalimman taksimatkan Vantaalla Nissan Leafin kyydissä 23.2.2025 Yleinen Onko klassikkoauton muuttaminen sähköautoksi hienoa käyttökunnostusta vai huonoa pilaa? Ajatuksia autoista 16.2.2025 Ajatuksia autoista Vaihdeläpyskät ovat paljon hyödyllisemmät sähköautoissa, vaikkei niissä ole edes vaihteita – Ajatuksia autoista 2.2.2025 Ajatuksia autoista Hyvesignalointia naapureille vai tavallinen sähköinen auto? – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 26.3.2025 Liikenneturvallisuus Moni ajaa tietämättään vaarallisilla renkailla – tiedätkö sinä renkaidesi kunnon? 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 26.3.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 – pikku-Sitikka tuo sähköautot lähemmäs tavallista kuluttajaa 25.3.2025 Koeajo Sähköpyörän koeajo: Jäykkäperä ja sekarengastuksen yhdistelmä tekee Tunturin uutuudesta mielenkiintoisen 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 25.3.2025 Laivat Päivän kuva: seuraavat jätit uunista ulos 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”