8.8.2020 Ajoneuvot Peugeot, Citroën ja Opel ottavat käyttöjärjestelmäksi Android OS:n Opel Mokka-e:n sisätilat. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Groupe PSA, eli muun muassa Peugeot, Citroën ja Opel ottavat käyttöjärjestelmäksi Android Automotive OS:n vuodesta 2023 eteenpäin. Tämän luvataan tuovan myös uusia palveluja. Groupe PSA, eli suurimpina automerkkeinä Peugeot, Citroën ja Opel ottavat käyttöjärjestelmäksi Android OS:n. Toki myös DS ja Vauxhall kuuluvat samaan konserniin ja näin ollen saavat saman käyttöjärjestelmän tietoviihdejärjestelmiinsä. Muutos ottaa kuitenkin aikaa ja ensimmäiset Android-käyttöjärjestelmällä varustetut Groupe PSA:n autot tullaan näkemään vuonna 2023. Tarkemmin kyseessä on oikeastaan Android Automotive OS, joka on siis Googlen kehittämä käyttöjärjestelmä autojen tietoviihdejärjestelmien pohjaksi. Google lupailee osaamisensa auttavan tehokkaan ja modernin tietoviihdejärjestelmän tavoittelussa ja muutaman vuoden päästä se nähdään Groupe PSA:n autoissa. Järjestelmä on jo käytössä Polestarin ja Volvon malleissa, joskin Volvolla toistaiseksi uudessa täyssähköisessä XC40 Recharge -mallissa, mutta lisää on tulossa. Yhdysvaltojen puolella General Motors aikoo käyttää Android Automotive -käyttöjärjestelmää vuodesta 2021 eteenpäin ainakin osassa Cadillacin ja Chevroletin malleista – ehkä myös muiden merkkiensä mallistoissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Peugeot, Citroën ja Opel ottavat käyttöjärjestelmäksi Android Automotive OS:n Nyt uuden käyttöjärjestelmän käyttöönotosta tiedottanut Groupe PSA on siis ranskalainen autonvalmistaja, jonka merkkeihin lukeutuvat Citroën, DS, Opel, Peugeot ja Vauxhall. Groupe PSA yhdistyy Fiat Chrysler Automobilesin kanssa muodostaen Stellantis-yhteisyrityksen. Aika näyttää kuinka Android-päätös näkyy tulevien FCA:n tuotteiden puolella. Groupe PSA:n mukaan tämä on tärkeä askel PSA:n ja Googlen välisessä yhteistyössä. Android Automotive OS:n luvataan auttavan Groupe PSA:ta tarjoamaan ketterämpiä ja tehokkaampia järjestelmiä, jotka ovat silti samalla kuluttajan laajasti yksilöitävissä. Tämä askel on osa Groupe PSA:n digitalisaatiota. Vuodesta 2023 eteenpäin tarjottavat Android-pohjaiset tietoviihdejärjstelmät tulevat tarjoamaan uusia PSA:n palveluja, mutta näistä ei vielä tiedetä enempää. Lisätietoja on luvassa julkistustilaisuuden yhteydessä. Lähde: Groupe PSA, kuvituskuvat: Opel, Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?