27.9.2016 Ajoneuvot Tässä on Michelinin URBALAD – 270 miljoonan investointi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rengasvalmistaja Michelinin kehittää teknologiakeskustaan Ranskassa. 270 miljoonan jätti-investointi tähtää entistä sujuvampaan tuotekehitykseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Michelin vihki syyskuussa käyttöön ensimmäisen osan uudesta tutkimus- ja tuotekehityskeskuksestaan Ladoux’ssa, Ranskassa. Keskuksen päärakennus on nimeltään URBALAD. Keskuksen sydän valmistuu lopullisesti vuonna 2018, mutta ensimmäiset osat ovat jo käytössä. Teknologiakeskuksen uudistamisprojekti on yli 270 miljoonan euron investointi, jonka tarkoituksena on Michelinin kertoman mukaan vahvistaa yhtymän innovaatiokapasiteettia ja tehostaa korkealuokkaisten tuotteiden ja palveluiden kehitysprosesseja. Kehitystyön kimpussa 6 000 asiantuntijaa Michelin Technology Center on vuodesta 1955 lähtien ollut rengasvalmistajan innovaatio-, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan hermokeskus. Nykyisin Michelin-yhtymässä työskentelee yli 6 000 asiantuntijaa tulevaisuuden tuotteiden ja palveluiden kehitystyössä. Väestä yli puolet työskentelee yhtymän pääteknologiakeskuksessa Ladoux’ssa. Uusi päärakennus on kooltaan 67 000 neliömetriä ja se tarjoaa työskentelytilat 1 600 rengasammattilaiselle. Rakennuksen kerrotaan olevan koko Keski-Ranskaan sijoittuvan Auvergne-Rhône-Alpes -alueen suurin. Michelin Nordicin toimitusjohtaja Vincent Pinot. – Investoimme teknologiakeskuksemme uudistamiseen, koska haluamme lisää potentiaalia innovaatiotoiminnallemme. Uusi keskus vahvistaa Michelinin johtavaa asemaa uusien renkaiden ja digitaalitekniikkaa hyödyntävien rengasratkaisujen sekä niihin liittyvien palveluiden kehittäjänä. Uusi teknologiakeskus auttaa meitä myös saavuttamaan kunnianhimoisen COP21 -päästövähennys-tavoitteemme, mikä tarkoittaa, että vähennämme tuotteidemme elinkaaren hiilijalanjälkeä 20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, sanoo Michelin Nordicin toimitusjohtaja Vincent Pinot. Kokonaisuudessaan uusi teknologiakeskus Ladoux’ssa valmistuu vuoden 2018 aikana. Rengasvalmistaajan oma näkemys on se, että keskittymä on jo nyt yksi maailman moderneimmista huipputeknologian kehityskeskuksista. Ja lisää on luvassa. Saman katon alla toimivat Michelinin mukaan yhteistyössä kaikki tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan sektorit yrityksen eri innovaatio-ohjelmien parissa. Michelinillä on innovaatiokeskuksia Ladoux’n lisäksi Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Thaimaassa, Intiassa, Kiinassa, Japanissa sekä Sveitsissä. Huipputeknologian tarkoin vartioitu keskittymä Yhtymän keskeiset innovaatioprojektit ja niiden tutkimus- ja tuotekehitystoiminta on Michelinin mukaan keskitetty Ladoux’hun, teknologiakeskuksen ytimeen. Siellä työskentelevät asiantuntijatiimit työstkentelevät muun muassa renkaiden materiaalien tutkimuksen, kehittämisen ja renkaiden rakennesuunnittelun ja muotoilun parissa. Prototyyppien valmistuksen jälkeen vuorossa on koestus ja testiradalla tapahtuva käytännön testaus. Michelin kertoo, että Ladoux’n teknologiakeskus on äärimmäisen tarkasti vartioitu. Sen kuvaillaan olevan huipputurvallinen saareke, jossa on uuden URBALAD-rakennuksen lisäksi 19 erilaista testirataa kaikkiaan 450 hehtaarin alalla. Peräti 72 prosenttia kaikista Michelinin kehittämistä renkaista syntyy Ladoux’n teknologiakeskuksessa. Siellä valmistetaan joka vuosi noin 15 000 prototyyppiä ennen sarjatuotannon aloittamista tarvittavia testejä ja mittauksia varten. Lähde ja kuvat: Michelin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan