2.9.2022 Liikenne Tulevan talven sähköpula – riittääkö virtaa myös sähköautoihin? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä VTT:n tutkija: ”Koska sähköauto on aika joustava latauksen suhteen, voisi näissä ennakoiduissa huippukulutushetkissä – jotka yleensä ajoittuvat päiväsaikaan – välttää sähköautojen lataamista.” Talvella voi olla edessä sähköpula, joka syntyy, kun tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan poikkeuksellinen tilanne sähkömarkkinoilla aiheuttaa merkittäviä epävarmuuksia talven sähkön riittävyyden arviointiin.Sota Euroopassa ja energiamarkkinoiden poikkeuksellinen tilanne on lisännyt sähkön saatavuuteen liittyviä epävarmuuksia. Suurten epävarmuuksien seurauksena suomalaisten on Fingridin mukaan syytä varautua tulevana talvena mahdollisen sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin.Talven kulutushuipputilanteessa sähkönkulutus voi nousta noin 15 100 megawattiin. Kotimaisella tuotannolla pystytään arviolta kattamaan parhaimmillaan 12 300 megawattia, jonka lisäksi on arvioitu, että käytössä on 600 megawattia tehoreserviä. Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitos korvaisi puuttuvan Venäjän tuonnin.Fingrid tuo esiin, että samanaikaiset häiriöt merkittävissä sähkön tuotantolaitoksissa tai sähkönsiirtoyhteyksissä voivat aiheuttaa haasteita sähkön riittävyydelle. ”Kireä pakkasjakso, joka koettelee yhtäaikaisesti Suomea ja muita Itämeren alueen maita, aiheuttaa erityisen haastavan tilanteen. Tällöin sähkönkulutus on korkealla tasolla, ja tuontisähkön saatavuus voi vaarantua.”Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKohinaa sähköautoilu-keskusteluissaMutta mitä sähköntuotannon haasteet tarkoittavat ladattavien autojen, eritoten täyssähköautojen, näkökulmasta?VTT:n sähköisten voimalinjojen tutkimustiimin päällikkö Marko Paakkinen on havainnut, että talven sähkövarmuus on aiheuttanut viime aikoina kohinaa myös sähköautoiluun liittyvissä sosiaalisen median keskusteluissa.– On pohdittu sitä, onko järkeä kasvattaa sähköautojen määrää, kun edessä on sähköpula.Paakkinen muistuttaa, että ongelmana ovat nimenomaan huippukulutushetket, jolloin pahimmassa tapauksessa jouduttaisiin säännöstelemään sähköä kahden tunnin jaksoissa. Kahden tunnin kiertävä sähkökatkos ei Paakkisen arvion mukaan juurikaan vaikuta sähköautoilijoiden tilanteeseen, ellei sitten katkoihin sisällytetä julkisia latauskenttiä.Sähköauto joustava latauksen suhteen– Koska sähköauto on aika joustava latauksen suhteen, voisi näissä ennakoiduissa huippukulutushetkissä – jotka yleensä ajoittuvat päiväsaikaan – välttää sähköautojen lataamista. Pääasiassahan näin onkin jo nyt, koska valtaosa sähköautoilijoista lataa autoaan kotona öisin, Paakkinen toteaa.Paakkisen mukaan tilannetta voi arvioida toisestakin näkökulmasta.– Sähköautot itse asiassa voivat olla osa ratkaisua, eikä ongelmaa, kunhan eri autonvalmistajat kykenevät kehittämään tai päivittämään sähköautoihinsa kyvykkyyden myös virran ulossyöttöön ja siihen sopivat laturit myyntiin.Voiko sähköautoilusta tulla bensa-autoilua kalliimpaa?Moottori selvitti vastikään sähkön hinnannousun ja sähköautolla liikkumisen kustannuspaineita otsikolla Sähkön hinta nousee ripeästi – voiko sähköautoilusta tulla kohta bensa-autoilua kalliimpaa?Artikkelin esimerkkilaskelmien mukaan, mikäli sähkön hinta nousee 65 senttiin kilowattitunnilta, nousevat täyssähköhenkilöauton (keskikulutus 20 kWh) energiakustannukset dieselautoa korkeammiksi. Bensiiniautoon verrattuna sähkön hinnan pitäisi nousta yli 80 senttiin kilowattitunnilta.Lataussähkön hintakehityksen suhteen Paakkisen mukaan on ollut jopa hieman yllättävää, ettei sähköautojen lataushinnoissa ole suuremmin, ainakaan vielä, näkynyt sähkön hinnannousu.– Toimijoilla on varmaankin taustaltaan pitkäkestoisia yhä voimassa olevia sähkösopimuksia tai liiketoimintamalli perustuu muuhun kuin pelkkään sähkön myymiseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMietityttääkö sähköpula, nämä vinkit talteen!Energiapalveluyhtiö Väre muistutti vastikään sähkönsäästön ja kulutushuippujen välttämisen tärkeydestä. Syksyn lähestyessä sähkön kulutus kasvaa ja samaan aikaan sähkön tarjonta pysyy niukkana Euroopassa ja Suomessa. Sähkön säästäminen erityisesti huippukulutuksen aikaan, eli arkipäivien aamu- ja iltapäivän tunteina, on nyt ajankohtaista.Väre muistuttaa keskinäisilmiöstä: kun sähkön kuluttajat vähentävät kulutustaan, sähkönmyyjät vähentävät sen ostamista, ja tarve kalliin sähkön tuottamiselle ja tuonnille vähenee.Jos mahdollinen sähköpula mietityttää, niin kannattaa suunnata Fingridin kotisivuille, https://www.fingrid.fi/kantaverkko/tietoa-sahkopulasta/kysymyksia-ja-vastauksia/#voisiko-sahkoautojen-lataamista-rajoittaa-nyt-kun-on-pula-sahkosta jossa on mainio kysymys/vastaus -osio.Vastauksen saa muun muassa kysymyksiin miten sähköpula vaikuttaa sähkön hintaan sekä kauanko mahdolliset sähkökatkot voisivat kestää.Voisiko sähköautojen lataamista rajoittaa nyt, kun on pula sähköstä?Vastaus kuuluu seuraavasti:”Normaalioloissa, kun katselemme Suomen sähköjärjestelmää kantaverkon tasolta, vastaus on yksinkertainen: sähköä riittää myös sähköautoille. Sähkön ollessa edullista, ei sähköstä ole pula ja sähköautoja ladataan sellaisina hetkenä, jolloin sähkö on edullista. Sähköautojen latausasemien yhteydessä ja sähköautoissa on älykkäitä latausratkaisuja, joiden avulla sähköautoja voi ladata niinä hetkinä, jolloin sähkönhinta on edullista. Tulevaisuudessa, kun tekniikka kehittyy, voidaan sähköautoja käyttää jopa tukemaan kantaverkkoa. Tällöin sähköä voidaan jopa ottaa sähköautojen akuista takaisinpäin kantaverkkoon.” Mikä Fingrid? Fingrid Oyj on suomalaisten kantaverkkoyhtiö: omistajina ovat Suomen valtio ja suomalaiset eläkeyhtiöt. Yhtiön keskeisin tehtävä on huolehtia siitä, että Suomi saa sähköä häiriöttä. Sähkön tuotannon ja kulutuksen on oltava jatkuvasti tasapainossa. Yhtiön lakisääteinen tehtävä on pitää tästä huoli 24/7. Tämän ohella Fingrid edistää puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Fingrid, VTT, Väre Oy a:4:{i:0;s:6:"119886";i:1;s:6:"119919";i:2;s:6:"111171";i:3;s:6:"116433";} Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa