27.8.2019 Liikenne Turussa Lontoon malliin: Föli kokeilee kaksikerrosbussia syyskuussa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jos liikenteessä näkyy kaksikerroksinen bussi, onko kyseessä Lontoo, Tukholma tai Berliini? Syyskuussa se voi olla myös Suomen Turku, joka aloittaa kokeilun kaksikerroksisella bussilla seutuliikenteessä. Turun seudun joukkoliikennepalvelu Föli kokeilee kaksikerrosbussia syyskuussa osana linjojen 6 ja 7 autovalikoimaa. Kokeilu toteutetaanVDL Bus & Coach Finlandin lainaamalla kaksikerrosbussilla.Linjat 6 ja 7 valikoituivat kaksikerrosbussikokeiluun, sillä Föli haluaa asiakaskokemuksia laajalta alueelta juuri paljon käytetyillä seutulinjoilla Naantaliin, Raisioon, Kaarinaan ja Lietoon. Asiakkaiden kokemusten lisäksi Föli on kiinnostunut kuljettajien mietteistä ja kaksikerroksisuuden vaikutuksesta ajoaikoihin.– Kokeilu auttaa meitä tulevaisuuden liikenteen suunnittelussa. Samalla voimme ilahduttaa asiakkaitamme vähän erilaisella tavalla kulkea esimerkiksi työmatkat, kertoo Fölin joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte.– On hienoa päästä auttamaan Turkua tulevaisuuden joukkoliikenteen kehittämisessä. Joukkoliikenteellä on suuri vaikutus monien arkeen ja siksi onkin tärkeää kokeilla rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja parhaan mahdollisen palvelun luomiseksi. Muualla Euroopassa kaksikerrosautot on otettu ilolla vastaan seutuliikenteessä ja todettu kustannustehokkaaksi ratkaisuksi. Erityisesti yläkerta on osoittautunut erittäin suosituksi hiljaisuutensa ja näkymiensä ansiosta, kertoo VDL Bus & Coach Finland Oy:n toimitusjohtaja Henrik Mikkola.Kaksikerrosbussi on 13 metriä pitkä, asettuen samaan luokkaan nykyisten Föli-bussien kanssa. Neljän metrin korkeus on kuitenkin erottava tekijä. Yhteensä 80 istumapaikasta 61 sijaitsee yläkerrassa ja lastenvaunuille löytyy tilaa keskioven tuntumasta. Takaovea kaksikerrosbussissa ei ole ja sisäänkäynti tapahtuu muiden Föli-bussien tavoin etuovesta. Bussissa kelpaavat kaikki Fölin liput ja kertalipun voi ostaa kuljettajalta käteisellä.Föli arvioi, että kaksikerrosbusseja ei ole aiemmin käytetty suomalaisessa paikallisliikenteessä. Ikonisten Lontoon kaksikerrosbussien lisäksi kerrosbussit ovat käytössä Amsterdamissa, Berliinissä ja Tukholmassa ajettaessa Norrtäljeen.Kokeilu alkaa 12.9.2019 ja kestää kolme viikkoa. Föli tiedottaa myöhemmin, mitkä vuorot kaksikerrosbussilla ajetaan, mutta auton on tarkoitus olla liikkeellä aamusta iltaan niin työ- kuin vapaa-ajan matkalaisten käytössä.Lähde: Föli Kuva: Antti HentinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 11.2.2025 Käytetyt autot Käyttötesti käytetyllä: onko sinulla omia kokemuksia Mercedes-Benz W124 -korimallista? Kerro niistä meille! 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista