9.1.2016 Ajoneuvot Volkswagen saattaa joutua ostamaan takaisin jopa 115 000 autoa USA:ssa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Osavaltioiden syyttäjät pettyneitä yhteistyöhaluttomuuteen, vanhimmat automallit joudutaan ehkä ostamaan takaisin. Volkswagenin huono viikko Yhdysvalloissa jatkuu. Saksalaisen Süddeutsche Zeitungin mukaan yhtiö voi joutua ostamaan takaisin peräti 115 000 päästöskandaalin piiriin kuuluvaa autoa, raportoi uutistoimisto Reuters. Kaikkiaan dieselskandaali koskettaa USA:ssa vajaata 600 000 autoa. Aiemmin tällä viikolla Volkswagenin merkkijohtaja Herbert Diess totesi, että ongelmallisimmaksi muodostuvat kaikkein iäkkäimmät kaksilitraisella TDI-moottorilla varustetut autot. Kyseisten autojen korjaustoimenpiteet saattavat osoittautua huomattavan monimutkaisiksi. Oletettavasti mahdollisessa takaisinostossa on kyse juuri näistä autoista. Myös osa yhdysvaltalaisista virkamiehistä on sanonut, että Volkswagen voi joutua ostamaan kaikkein vanhimmat autot takaisin tai tarjoamaan tilalle uutta mallia huomattavalla alennuksella. New York Times puolestaan raportoi, että eri osavaltioiden syyttäjien kärsivällisyys Volkswagenin yhteistyön suhteen on loppumassa. Erityiseksi kiistakapulaksi nousee yhtiön haluttomuus luovuttaa päästöskandaalia koskevia sähköposteja vedoten saksalaisiin tietosuojalakeihin. Syyttäjien mukaan yhtiö peittelee jälkiä siitä, miten korkealla johtoportaassa tiedettiin päästöhuijauksesta. Tämä vaikeuttaa tutkimusten etenemistä päästöhuijauksen mahdollisen rikosoikeudellisen vastuun suhteen. – On turhauttavaa, että yhteistyöhalua ja ratkaisutahtoa uhkuvista lausunnoista huolimatta Volkswagen vastustelee yhteistyötä vetoamalla Saksan lakeihin, totesi Connecticutin pääsyyttäjä George Jepsen. Yhtiö siteerasikin New Yorkin syyttäjänviraston mukaan vastauksessaan Saksan liittovaltion tietosuojalakia, Saksan perustuslakia, Euroopan ihmisoikeussopimusta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta, Saksan perustuslakituomioistuinta sekä "varmuuden vuoksi Saksan rikoslakia". Uutinen tulee vain muutama päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain oikeusministeriö nosti siviilikanteen VW-konsernia vastaan ympäristölain rikkomisesta. Kanteen nostamisen yhteydessä myös oikeusministeriö totesi Volkswagenin olleen haluton yhteistyöhön tutkimusten suhteen. Lähde: Reuters/New York Times, kuva: Shutterstock Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 15.9.2026 Esittely Uusittu Volvo on XC60 on järjen voitto, vaikka sähköinen toimintamatka hätkähdyttää 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa