9.11.2021 Liikenne VTT:n liikennetutkimuksen uusi johtaja: taksien sähköistyminen ratkaistava Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen tieliikenteen päästöt laskevat ennakoitua nopeammin vuoteen 2030 mennessä, kiitos sähköautojen, arvioi VTT – mutta nyt olisi panostettava vahvasti hyötyajoneuvojen kuten taksien, linja-autojen ja raskaan liikenteen latausratkaisuihin. VTT:n ennusteen mukaan Suomen tieliikenteen päästöt laskevat ennakoitua nopeammin vuoteen 2030 mennessä, kiitos sähköautojen. Tähän ei kuitenkaan ylletä, jos latausratkaisut muodostuvat pullonkaulaksi.Sähköautoja ja lataushybridejä tulee lisää, joten sujuvan sähköisen liikenteen takaamiseksi tulisi latauspaikkojen rakentamisen pysyä autokannan kasvun tahdissa. Kuten Moottori uutisoi vastikään, täyssähköautojen määrä on kuitenkin kasvanut suhteessa enemmän kuin pika- tai suurteholatauspisteiden (CCS >22 kW) määrä. Julkisten latauspisteiden määrä siis laahaa perässä.Uutisen taustalla oli Sähköinen liikenne ry:n laatima neljännesvuosittainen raportti ja sen laskelmat, joiden mukaan nykytilannetta kuvaava suhdeluku on 35 täyssähköautoa yhtä pika- tai suurteholatauspistettä kohti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVahvaa panostusta tarvitaanVTT:n uusi liikennetutkimuksen johtaja Ari Aalto tuo esiin, että suomalaisen liikenteen sähköistyminen edellyttää nyt vahvaa panostusta latausjärjestelmien pystyttämiseen. Yhä useampi ajaa sähköautoa ja sähköbussit avaavat pelikenttää vähähiiliselle joukkoliikenteelle. Edellytykset sähköisen liikenteen kasvulle eivät kuitenkaan vielä ole valmiit.– Nyt tarvitaan vahvaa koordinaatiota yhteiskäyttöisen latauksen pystyttämiseen, Ari Aalto linjaa VTT:n tiedotteessa.Julkinenkin liikenne sähköistyySähköä virtaa myös julkiseen liikenteeseen: esimerkiksi Kotkan kaupunki sähköistää koko joukkoliikenteensä vuoteen 2023 mennessä.Tilannekuva kertoo paljon Suomen potentiaalista sähköisen liikenteen tienraivaajana ja vientituotteiden kehittäjänä. Vielä ei kuitenkaan olla valmiita, vaan julkisilta ja yksityisiltä toimijoilta tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä.Taksien sähköistyminen ratkaistavaVTT korostaa kolmea kehityskohdetta, joiden avulla Suomesta saadaan sähköisen liikenteen mallimaa. VTT:n mukaan liikenteen sähköistymisen kolme kivijalkaa ovat seuraavat.Ensinnäkin kaupallisten ajoneuvojen, kuten taksien ja pakettiautojen, tehokas sähköistyminen on turvattava.Erityisesti taksien ja pakettiautojen sähköistäminen on matalalla roikkuva hedelmä ja merkittävää päästöjen leikkaamiselle. Pakettiautojen pienhiukkaspäästöt muodostavat esimerkiksi Helsingissä peräti 33 % kaikista liikenteen pienhiukkaspäästöistä. Sähkötaksien ja pakettiautojen määrä kasvaa tulevaisuudessa, mutta nykyinen latausverkosto ei riitä kattamaan kasvua. Hyötyajoneuvot saattavat ruuhkauttaa henkilöautoille tarkoitetut pikalaturit.Ari Aalto tuo esiin, että hyötyajoneuvot tarvitsevat oman infrastruktuurin lataamiseen, suurteholatausteknologiaa on takseille ja pakettiautoille jo tarjolla.Latausinfralle tarjolla oleva julkinen tuki tulisi kohdentaa innovatiivisemmin siten, että se tukee myös kaupallisia ajoneuvoja.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRaskas liikenne sähköistymisen alussaVTT:n mukaan raskaan liikenteen sähköajoneuvoille on kehitettävä yhteiskäyttöisiä latausjärjestelmiä. Kuorma-autojen sähköistyminen on vasta alussa. Suomesta puuttuu sekä yksityinen että yhteiskäyttöinen ja skaalautuva latausinfrastruktuuri raskaalle liikenteelle, kuten sähkökuorma-autoille.Koska sähköisten hyötyajoneuvojen määrän kasvu edellyttää valmista ja käytön tarpeet täyttävää latausinfraa, kannattaisi VTT:n mukaan kaupunkiympäristöissä nyt alkuvaiheessa panostaa yhteiskäyttöisiin latausjärjestelmiin, joihin sopivat sekä isot että pienet ajoneuvot.Yhteiskäyttöisen latausinfran kehittäminen edellyttää rohkeita pilotteja kaupungeilta. Lataaminen vie tonttimaata, eikä sitä kannata hukata moneen erilaiseen ratkaisuun. Nykyiset välipysäköinti- ja taukoalueet kannattaa hyödyntää täysimääräisesti.Keskijänniteverkko otettava käyttöönKolmas etenemisväylä olisi ottaa keskijänniteverkon nykyistä parempi hyödyntäminen lataamisessa.Etenkin bussien ja kuorma-autojen kaltaisen raskaan kaluston lataaminen asettaa sähkön pienjänniteverkon koetukselle. Suoralla keskijänniteverkkoon liittymisellä hyötysuhde paranisi, tehon skaalautuvuus ei olisi rajoite, eikä muuntamoa tarvittaisi.Tämä vaatii kuitenkin uuden teknologian kehitystä, VTT myöntää.Työhön ollaan tutkimusyhteisössä kuitenkin valmiita.– Tutkimusorganisaationa VTT tarjoaa punnittua tietoa vähähiilisestä ja älykkäästä liikenteestä päätöksenteon tueksi. Jotta tietoa syntyy, ratkaisuja on pilotoitava ja testialustoja kehitettävä kaupunkien kanssa, Aalto tähdentää.Ari Aalto aloitti VTT:n liikennejärjestelmiä koskevan tutkimusalueen johtajana syyskuussa 2021. Hän siirtyi VTT:lle TietoEVRY:n tuotekehityspalveluiden teknologiajohtajan tehtävästä ja on lisäksi työskennellyt muun muassa Accenturella ja Nokialla.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähteet: VTT, Sähköinen liikenne ry: Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q3/2021 -raportti a:5:{i:0;s:6:"103862";i:1;s:6:"103929";i:2;s:5:"95706";i:3;s:5:"71777";i:4;s:6:"102540";} Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa