4.12.2025 Yleinen Yamaha R7 päivittyy entistä terävämmäksi rataketuksi Teksti Tuomas Rajala Kuva Yamaha Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neljä vuotta sitten markkinoille tuotu kaksisylinterinen ratapyörä uudistuu tulevalle kaudelle. Yamaha R7 on osoittautunut varsin kyvykkääksi ratapyöräksi, vaikka epäilijöitä alkuun jonoksi saakka. Kaksimukinen ja 73 hevosvoimaa tuottava moottori ei kuulosta siltä, että sen kanssa voisi pitää hauskaa radalla. Todellisuus kuitenkin osoittautui toisenlaiseksi. Ketterä ratakettu päivittyy entistä teknisemmäksi ja elektroniikaltaan edistyneemmäksi. Yksi merkittävimmistä muutoksista on se, että uudessa R7:ssä on kuusiasentoinen IMU-järjestelmä, jonka ansiosta pyörässä on kaarre-ABS:t, säädettävä luistonesto, keulimisenesto ja launch control. Järjestelmä antaa säätää myös moottorijarrua. Sähköinen kaasu tarkoittaa puolestaan sitä, että moottorikartat ovat vaihdettavat. Quickshifter toimii tätä nykyä sekä isommalle että pienemmälle vaihdettaessa, mikä on suuri parannus edelliseen. Pyörän rungosta on tehty aiempaa järeämpi ja takaswingi on laitettu uusiksi. Ajoasentoa on muovattu korkeammalla ja lähemmäs kuskia siirretyillä clip-oneilla, sekä matalammalla istuimella. Ajoasennon pitäisi olla aiempaa tasapainoisempi. Yamaha on veistellyt uusiksi myös ulkokuorta. Ensisilmäyksellä muutokset eivät vaikuta dramaattisilta, mutta mitä pidempään pyörää katselee, sen enemmän ne alkavat tarttua silmiin. R7 on kuitenkin tutun oloinen, vaikka huippumalli R1:stä lainataankin myös muotoilullisia kikkoja. Moni asia on myös ennallaan ja merkittävin ominaisuus on luonnollisesti CP2-moottori, joka on koeteltu Yamaha-leirissä usean mallin toimesta. Moottori tuottaa edelleen 73 hevosvoimaa ja 68 Nm, mutta pieniä lukemia ei kannata säikähtää. Pieni piristys ei tietenkään olisi ollut pahitteeksi, sillä moottori on jo vuosikymmen ikäinen. Uusitun R7:n kotimaan hinnastoa ei ole vielä julkistettu, mutta se lienee hieman korkeampi kuin edellisen sukupolven malliversiossa. Vuonna 2021 pyyntihinnaksi määriteltiin varsin maltillinen 11 700 euroa, ja mikäli hinnannousu noudattelee meillä suunnilleen samaa linjaa kuin maailmalla, maksaa uutuusmalli 1000-1500 euroa enemmän. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.12.2025 Moottoripyörät Yamaha XSR900 GP – lisää Kenny Robertsia kehiin 12.12.2025 Moottoripyörät Yamaha Ténéré World Raid – ryöstöretkelle maailmaan ääriin 2.9.2025 Koeajo Koeajo: Yamaha Tracer 9 GT Y-AMT – mihin katosi vaihdepoljin? 1.2.2025 Moottoripyöränäyttely IPR Moton Yamaha XSR 900 on kaunis kuin karkki – MP25-messujen hienoin prätkä? 28.1.2025 Moottoripyörät Yamaha uudistaa prätkämallistoaan – kärkenä kokonaan uusi Yamaha R9 28.6.2024 Moottoripyörät Ensikertalaisena Circuit Racingin SM-kisoissa – Motorsport tarjoaa isoja tunteita 23.3.2024 Ajoneuvot Koeajo: Yamaha MT-09 – hiottu timantti 9.3.2024 Ajoneuvot Maistiainen: Yamaha MT-09 entistä urheilullisempi 4.3.2024 Ajoneuvot Yamaha R1 poistumassa markkinoilta – Korvataan turbo-mallilla? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan