2.10.2016 Ajoneuvot Päiväunia ja maistiaisia tulevasta – Pariisin konseptikattaus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suunnittelijoiden päiväunia, kuluttajatutkimuksia ja markkinointia mitäjossittelulla – tätä kaikkea ovat Pariisin autonäyttelyn konseptiautot. Perinteisesti autovalmistajat hyödyntävät autonäyttelyitä konseptimallien esittelyyn, mallien jakautuessa pääpiirteittäin kahteen ryhmään. Toiset konseptiautot ovat tulossa tuotantoon jotakuinkin sellaisenaan, joten yleisöä totutetaan tuleviin muotoihin hiukan tuotantomallia räväkämmällä versiolla. Toisissa taas suunnittelijat ovat nukkuneet makeat päiväunet studion säkkituoleilla, haaveillen maailmasta, jossa autoilun voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Pariisissa nähdyt konseptiautot ovat tosin enemmän tai vähemmän näitä molempia.Vision Mercedes-Maybach 6Lähes kuusimetristä Mercedes-Maybachin konseptiautoa oli mahdotonta olla huomaamatta. Täyssähköinen, nelivetoinen luksuscoupé on kaksipaikkainen ja valtava keulatila toimii älyttömän kokoisena tavaratilana. Vanhahtavaan ulkoasuun on haettu inspiraatiota 1930-luvun luksusmalleista, kuten klassisesta Bugatti Atlanticista, eivätkä silloiset Maybachitkaan ole kaukana muotokielestä.Pääsuunnittelija Stefan Lammin mukaan viirumaiset ajovalot ovat tulossa lähivuosina ja keulan jäähdytinritilä ei ole poistumassa sähköautoissakaan. Konseptin epäillään myös vihjailevan S-sarjan yläpuolelle tulevasta luksusmallista, joka saapuisi ensi vuonna. Lopullinen tuote lienee tuskin aivan näin Dick Tracy.Volkswagen Budd-e & I.D.Volkswagen esitteli sähköautoja varten kehitetyn MEB-alustansa voimaa uudella ja vanhalla konseptilla. Nykyajan Kleinbussiksi pyrkivä Budd-e esiteltiin jo tammikuussa CES-messuilla ja nyt vuorossa oli henkilöautomaisempi I.D. Vaikka I.D. on selvästi kehittyneempi tulevaisuusvisioidensa osalta, auton valmistautuessa voimakkaammin autonomisuuteen ja verkottautumiseen, lienee merkittävämpää se, miten kumpikin konseptimalli hyödyntävät samaa pohjalevyrakennetta.Samalla tulee selväksi mallien asenne-ero: I.D. ("käyttäjätunniste") on paljon hymyttömämpi ajoneuvo kuin Budd-e ("kaveri"). Volkswagenilla toivotaan varmasti, että vuosi 2020 olisi täällä jo, vaikka paljon onkin vielä tehtävää ennen yhtiön todellista sähkövallankumousta.Toyota FCV PlusToyotan pari kertaa esitelty polttokennokonsepti tuntui hiukan oudolta linnulta myyntiin saapuneen vetyauto Mirain vieressä, mutta FCV Plus esittelee yhtiön vety- ja sähköinfrastruktuurivisioita ajoneuvon muodossa. Kuplamainen nelipaikkainen avaruusalus voisi toki olla näppärä kaupunkiliikenteessä, mutta FCV Plus:n todellinen syy on esitellä japanilaisvalmistajan näkemyksiä ajoneuvosta, joka myös jakaisi sähköä takaisin verkkoon. Muut ajoneuvot, laitteet tai koko sähköverkko voisivat hyödyntää FCV Plussan kykyä muuntaa vetyä sähköksi.Auton voisi jopa pysäköidessä kytkeä osaksi vetyverkkoa, jolloin se toimisi sähkögeneraattorina kauppareissujen ja työpäivien ajan. Villeimmissä visioissa polttokennoyksikön voisi irroittaa ajoneuvosta, jolloin siitä saisi kannettavan generaattorin mökille tai kotiin.Lexus Kinetic SeatVarsinaisen konseptiauton lisäksi Lexus esitteli konseptiaan ajamisergonomian parantamiseksi. Kinetic Seat -istuimessa jalat ja keskivartalo voisivat liikkua keskenään eri suuntiin, vähentäen istumisen aiheuttamaa rasitusta merkittävästi. Istuin on kuitenkin muotoiltu siten, että kiemurtelusta ja keinumisesta huolimatta pää pysyy paikoillaan arkiliikenteestä rata-ajoon. Kehitystyö on edelleen kesken, mutta valmistajan puolelta tuntui olevan kiinnostusta tietää, miten kuluttajat suhtautuisivat ratkaisuun.BMW Concept X2Käsittelimme BMW:n X2-konseptia jo aiemmin, mutta baijerilaisten konsepti on näyttävä elämäntapamaasturi X1:n ja X3:n väliin. Rohkeasti X1:n muodoista erottautuva konsepti varmasti rauhoittuu ennen vuonna 2018 tapahtuvaa tuotantoa, mutta toivottavasti ei liikaa: linjakkaat muodot yhdessä harmaiden helmojen ja oranssin värin kanssa tuovat positiivisella tavalla mieleen urheilulenkkarin.Mercedes-Benz Generation EQMercedeksen sähkövallankumous siirtyy alamerkki EQ:n alaisuuteen ja valmistajan mukaan nyt nähtävä Generation EQ -konsepti on tuotantovalmiimpi kuin sen muut konseptit. Silti, suoritusarvot jättävät ensivaikutelman jälkeen kaipaamaan hiukan enemmän, joten ehkäpä saksalaisilla on vielä jotain takataskussaan.Citroën CXperienceCitroënin kuumaa kamaa olevat C4 Cactus ja C3 yhdessä merkin muiden mallien kanssa noudattavat samaa raikasta muotokieltä, mutta miltä nämä jipot vaikuttaisivat isossa edustusautossa? Hybridivoimalinjan sijaan tärkeämpiä yksityiskohtia ovat Citroënin uusi hydraulityynyihin perustuva jousitusjärjestelmä sekä sisustan makea muotoilu yhdessä orgaanisten materiaalivalintojen kanssa. Olisiko seuraava C5 sittenkin hiukan lähempänä klassista CX:ää?Renault TrezorRanskalaisvalmistajan Trezor-konsepti näyttää siltä, että se saattaisi seikkailla samassa sarjakuvassa Vision Mercedes-Maybach 6:n kanssa, mutta sen ote on silti saksalaista retroa modernimpi.Makean kuusikulmaisen pintakuvioinnin takaa löytyy auto, joka viittaa Renaultin seuraavan mallistokierroksen muotokieleen. Näyttävä konsepti avaa ohjaamonsa nostamalla koko keulan auki ja ajoneuvo kertoo valojen avulla muille kulkijoille milloin sitä ajetaan itse ja milloin se on autonomisessa tilassa.DS E-TenseDS:n sähkösporttikonsepti on tuttu juttu, mutta valmistaja oli silti tuonut auton esille merkin tyylille uskollisesti. DS:n tummanpuhuvan messuosaston sokkeloista löytyi nimittäin erillinen pimeä peilihuone, jonka keskelle auto oli laitettu palvottavaksi. Ehkä messujen näyttävin esillepano.GLM-G4Japanilaisen GLM:n GLM-G4-konsepti oli ehkä messujen suurin yllättäjä, sillä pienelle messuosastolle eksyi lähinnä vahingossa muille osastoille kantautuvan pianomusiikin houkuttelemana. Näyttävä sähkösportti lupailee 536 hevosvoimaa ja 0–100 km/t 3,7 sekunnissa sekä noin 400 kilometrin toimintamatkan. Mielenkiintoisinta konseptissa ovat silti ovet. Volkswagen I.D.:n ja Lexus UX Conceptin tavoin B-pilari on jätetty pois aulamaisuutta ajatellen, mutta takana olevan liukuoven sijaan GLM:n näkemyksessä luotetaan takanakin saksioviin, tosin kaappariversiona.Lexus UX ConceptLexuksen istuinkonseptin lisäksi messuosastolta löytyi valmistajan katumaasturikonsepti UX, joka on suunniteltu "nurinpäin". Hopeisten yksityiskohtien on tarkoitus vihjata pinnan alta löytyvistä luista. Vanteet ja renkaat näyttävät nekin erikoisilta, sillä Lexuksen mukaan vannetta on jatkettu renkaan puolelle. Lisäksi UX Concept saattaa olla maailman ensimmäinen auto, joka on suunniteltu tavallisen viivottimen sijaan kolmioviivaimella, niin vihaisesti autosta löytyy kulmia ja kolmioita.Varsinainen pihvi odottaa kuitenkin sisällä: UX viittaa teknologiapiireissä termiin "User Experience", käyttäjäkokemus, ja siitä tässäkin on kyse. Harmaat, luisevat istuimet ovat nimittäin Lexuksen Kinetic Seatit istutettuna autoon. Myös kojelaudan pitäisi kätkeä sisäänsä joukko yllätyksiä kolmiulotteisista näytöistä alkaen.Aston Martin DB10Pariisin autonäyttelyn viimeinen halli oli pyhitetty elokuva-autoille ja eräs sisäänkäynnin vierestä löytyvistä konsepteista olikin Aston Martin DB10, joka kehitettiin muuan James Bondin ajokiksi uusimpaan agenttielokuvaan Spectre. Kymmenen kappaleen erikoisautoista kahdeksan käytettiin elokuvan kuvauksissa, kahden muun säilyessä esittelykäyttöön. Olisikohan sittenkin pitänyt pyrkiä agenttikurssille hoitamaan kansainvälisiä suhteita? Elokuva-autoista kerromme kattavammin lisää myöhemmin.Alpine Vision Gran TurismoAutopeli Gran Turismo on saavuttanut pitkän taipaleensa aikana hyvät suhteet autovalmistajiin, joten kun pelin pääsuunnittelija Kazunori Yamauchi soitteli autovalmistajille, että tekisivätkö nämä Gran Turismo 6:een konseptiautoja, useimmat vastasivat kyllä. Muutamat valmistajista innostuivat myös kehittämään aidon version autosta virtuaalisen ajokamppeen lisäksi. Alpinen sähkökilpuritutkielma olikin päätynyt osaksi elokuva-autojen näyttelyä.Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Aake Kinnunen, Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko ajan, kun ohjaustehostinta ja katalysaattoria haluttiin mainostaa autojen ulkopinnoilla? 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: Isuzun osastolla oltiin yksityiskohtia myöten vuodessa 1989 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa