18.8.2022 Ajoneuvot Alfa Romeo Tonalen amerikkalaisversio on vähintään yhtä tulinen kuin italialaissisarensa – Dodge Hornet jyristeli julkisuuteen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hornetin nimen "uhraaminen" kompaktiin crossoveriin oli sen verran riskaabelia, ettei ainakaan menopuolelle uskallettu jättää toivomisen varaa. Jo aiemmin Moottorin Nimi muutettu -juttusarjassa ennakoitu Dodge Hornet on siis vihdoin saanut maailmanensi-iltansa. Uutuus on eri tavoin historiallinen Dodgelle, sillä se on esimerkiksi amerikkalaisvalmistajan historian ensimmäinen sähköistetty malli. Pienehköillä muutoksilla suoraan Alfa Romeo Tonalesta jatkokehitetty Hornet siirtää muskelimaisuudellaan profiloituneen Dodgen myös uuteen, kompaktien crossovereiden segmenttiin. Hornetilla on kannettavanaan painavampi nimilaatta kuin uskommekaan, sillä nyt on kajottu syvän etelän moottoriurheiluperinteiden pyhimpään paikkaan, NASCAR:in hall of fameen, ja itse Hudson Hornetiin. Hornet, herhiläinen. Myös tämä tulokas on saanut oman mallikohtaisen tunnuskuvansa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lupausten lunastus? Lunastetaanko Hornetin nimen sisältämät lupaukset sitten italialaisperäisellä crossoverilla, jossa on 1,3-litrainen rivinelonen? Se on mahdollista, mikäli polttomoottori saa hiukan apuja, ja kiihtyy nollasta sataan 6,1 sekunnissa. Juuri kuvaillussa Hornet R/T -mallissa Tonalen lataushybridiversiosta on otettu viimeisetkin löysät pois, ja se on saanut reilut 10 hevosvoimaa lisää tehoa, lukeman pysähtyessä 290 hevosvoimaan, ja vääntömomentin ollessa 517 newtonmetriä. Jos kaasu painetaan ihan pohjaan, ja molemmista vaihdeläpysköistä vedetään samanaikaisesti, voi erityinen PowerShot -järjestelmä kuitenkin antaa 15 sekunnin ajaksi vielä 25 hevosvoimaa lisää, ja tasoittaa nollasta sataan -lukeman tasan kuuteen sekuntiin. Eräänlaisena perusversiona toimii Hornet GT. Myös siinä on voimanlähde, jota ei meikäläiseen Tonaleen saa. 2-litrainen bensiinimoottori on Alfa Romeon kielellä Giorgio, ja se on tuttu muun muassa Giulian ja Stelvion sekä nelisylinteristen Maseratien keulalta. Pohjois-Amerikassa samainen voimanlähde on saanut nimen Hurricane, ja sitä on ennen Hornetia tavattu ylemmän pään Jeepeistä. Hornetissa yksikkö tarjoilee 200 kilowatin tehot ja 400 newtonmetrin väännön. 60 mailin tuntinopeuteen päästään tälläkin 6,5 sekunnissa. Dodgen mukaan Hornet onkin tehokkain kompakti crossover alle 30 000 dollarilla. Tarkkoja hintoja ei ole vielä julkistettu, mutta ennakkovarauksia on kerrottu sataneen jo yli 14 000 kappaletta. Ulkoisessa olemuksessa italialainen sisarmalli toki näkyy, mutta Dodgella on tehty hyvää työtä personoinnissa siltä osin, että tietenkin maski on täysin erilainen, mutta myös konepellissä, valoissa, vanteissa sekä värimaailmassa Dodgen kädenjälki näkyy vahvasti. Hornetissa painotetaan muskelimaista urheilullisuutta. Se käy kyllä ilmi joka yksityiskohdasta. Sisätiloissa Dodgea ovat lähinnä logo ratissa sekä verhoilu- ja muut tyylilliset yksityiskohdat. Tämä ei jää tähän, lisää on tulossa. Siitä kertoo Hornet GT GLH Concept. Hornet petaa varmasti osaltaan tietä myös mahdolliselle Alfa Romeo Tonale Quadrifogliolle. Lähde ja kuvat: Stellantis/Dodge Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus 26.10.2026 Kuluttajat Opelista irtosi pyörä kesken ajon – yli 2 300 euron riidassa huomio kääntyi korjauslaskun ohjeeseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli - ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa