6.4.2018 Ajoneuvot Dacia tahkoaa ennätyksiä Dacia Duster, 2018 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Dacia juhlii viiden miljoonan myydyn ajoneuvon rajapyykkiä Euroopassa. Suomessa juhlan aiheena on 10 000:s asiakkaalle toimitettu auto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Dacia kertoo juhlivansa menestystään niin Suomessa kuin maailmalla. Kotimainen syy kekkereille on hiljattain asiakkaalle luvutettu Suomen 10 000. auto. Kansainvälisemmän juhlan aihe puolestaan on se, että maaliskuussa merkin myynti kipusi yli 5 000 000 auton rajan. Kyseistä merkkipaalua on jahdattu vuodesta 2004 alkaen. Vuonna 2017 Sandero oli merkin mukaan Euroopan myydyin automalli yksityisasiakkaille. Merkki odottaa menestystä myös jatkossa. Vauhdittajaksi povataan uudistunutta Dusteria, jonka myynti on merkin edustajan mukaan lähtenyt käyntiin hyvin niin Suomessa kuin maailmallakin. Eikä sitäkään salailla, että merkin asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä omiin autoihinsa, ainakin jos tutkimuslaitos Bisnoden ostouskollisuustutkimuksia on uskominen. Edullista mielikuvaa mielivän merkin menestyksen kulmakivi on ollut tarjota autoja kokoluokkansa suhteutettuna hyväksi kehutulla hinta/koko/ominaisuudet -suhteella. Ratkaisullaan merkki pyrkii vastaamaan ostokäyttäytymiseen, jonka mukaan järkevästi ostamalla jää varaa myös muuhun ilman että tekee liiallisia kompromisseja mukavuuden tai tyylin suhteen. Tämä ostokäyttäytymisen trendi on autovalmistajan mukaan ollut nähtävillä aiemmin jo huonekalu- ja vaatetusalalla sekä lentoliikenteessä. Suomen 10 000. Dacia Suomen 10 000. Dacia rekisteröitiin ja luovutettiin asiakkaalle 28.3.2018 Autosalpa Hyvinkäällä. Auto oli sininen Sandero. Maahantuojan mukaan luovutuksen yhteydessä järjestettiin kakkukahvit sinisävyisen Sandero-kakun kera ja asiakas sai tilaisuudesta muistoksi merkin oman tuotepaketin. Lähde: Dacia Kuvitus: Moottorin arkisto/Roman Razinkov Lue lisää Kaikki artikkelit 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 16.10.2026 Uutinen Pariisissa nyt, Suomeen alkuvuodesta: VW ID.Tiguan alkaen 43390 euroa 14.10.2026 Uutinen Ruuhkamaksuja, tiemaksuja, verojen korotuksia – näin autoilun verotus mullistuisi, jos uusi hallitus toteuttaa ministeriön tuoreet linjaukset 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 13.10.2026 Sähköautot Suomen yli 200 000 sähköautolle tarjolla ABC:llä jo 400 latausasemaa ja liki 3 000 latauspistettä 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?