Nissan_Leaf_1_2022_MJ

Ajoneuvot Käytetyt autot Käyttötesti käytetyllä Nissan Leaf Sähköautot 25.2.2022

Käyttötesti käytetyllä: Nissan Leafia saa ladata tiuhaan, mutta kaupunkilaisarki rullaa silti

Vuosimallin 2014 Nissan Leaf on mainio sähköauto, mutta toimintamatkan niukkuus pakottaa auton sähköliekaan käytännössä joka päivä.

Istahdan ratin taakse, herätän auton ja tunnen kuinka Nissan Leafin huonosti muotoillun etuistuimen pehmusteet imevät minusta kaiken myönteisyyden. Aamu oli tähän asti sujunut ihan hyvin.

Valmistajan lupaama toimintamatka Leafilla on 199 kilometriä. Toimintamatkaa aamulla on tarjolla ainoastaan 134 kilometriä. Enempää ei 24 kWh:n kapasiteetista vain irtoa kilometrejä, eikä niitäkään kuin kaikkein otollisimmissa ajo-olosuhteissa eli leppeämmillä säillä. Talvella on tyydyttävä vähempään, kylmä siis kangistaa monessakin mielessä.

Kohmeiset muistot palaavat

Muistan, että tulin koeajaneeksi juuri tämän vuoden 2013 jälkeen uudistuneen Nissan Leafin version uutena automallina, eikä auto uudenkarheanakaan yltänyt NEDC-ajosyklillä mitattuna kuin johonkin kahteensataan kilometriin.

Tammikuiset kokemukset vuodelta 2014 palautuvat mieleen Moottorissa julkaistusta koeajoartikkelista, jonka otsikossa on sanapari kylmänkankea kokemus.

Mainio autoyksilö

Nyt ajossa olevan vuosimallin 2014 Leafin ansioksi on sanottava, että tämän autoyksilön akusto on käytetyksi sähköautoksi aivan erinomaisessa, liki uudenveroisessa kunnossa. Selityksenä on, että tätä Virosta Suomeen tuotua autoyksilöä on pikaladattu käyttövuosiensa aikana vain kahdesti, kertoi auton edellinen omistaja.

Akkuja on siis tältä osin rasitettu vähäisesti. Nissan Leafin akkujen jäähdytys on toteutettu passiivijäähdytteisesti, jonka vuoksi tämä akkutyyppi ei pysy ryhdissään, jos sitä pikaladataan usein yli 80 prosentin varaukseen.

Tyypillistä työmatka-ajoa

Tulevan ajomatkan eli työmatkani pituus on hyvin tyypillinen pääkaupunkiseutulaisen arkireitti. Työmatkan kilometreistä aika tarkkaan kolmasosa taittuu 50 km/h -rajoitusalueella ja kolmasosa moottoritiellä 100 km/h -alueella. Loppukolmannes työmatkan reitistä jakaantuu 30, 40, 60 ja 80 km/h -alueiden kesken.

Ajoin autoa normaalisti, ilman hieman kilometrejä säästävää eco-asetusta, mutta järkevästi seisahteluja ennakoiden ja jarrutusenergiaa talteen ottaen. Koeajon aikana keskivauhti Leafilla asettuu välille 45–49 km/h.

Liikennevirran vietävänä

Ajan koeajon aikana muun liikennevirran mukana, sallittuja nopeuksia muttei lujempaa ja myös turhia kiihdyttelyjä vältellen. Voin liikkua Helsingin ydintä kohden suuntaavia ajoittaisia ruuhka-aikoja vältellen. Moottoritiellä voin ylläpitää mukavaa matkavauhtia 80 km/h tai 100 km/h.

Auton matkustamon sisälämpötilaksi asetan siedettävän +18 astetta. Tuulilasista puhallutan huurteet pois, kun on tarve eli etenkin hetimiten liikkeelle lähdettyä. Istuinlämmitintä en käyttänyt.

 

Jääkuorrutusta kynsiessä

Perillä työpaikan pysäköintialueella odottaa latausasema. Nissan Leafin keulassa latausluukku sijaitsee keskellä keulaa. Luukun kansi on muurautunut umpeen. Koko keula on jäiseksi kuorruttunut.

Latausluukun avauskytkimen painaminen vapauttaa luukun sisäpuolisen salvan, muttei tietty ponnauta luukkua raolleen. Ja paljain käsin luukkua ei saa kynsittyä auki. On otettava lumiharja-jääskrapa apuun eli harjattava aluksi keula irtolumesta ja vängättävä skrapalla luukku auki. Voi vain kuvitella mitä auki repiminen tekee ajan oloon maalipinnalle.

Kuinka kävi kilometrien?

Ajoasentoa ei saa säädettyä aivan mieleiseksi, eikä ihme, sillä ohjauspyörässä ei ole syvyyssäätöä. No, edessä ei ole pitkä ajotaival.

Tyypillinen tammikuinen työpäivä ja työmatka tarkoittaa 1–2 pakkasasteen aamua ja 16 kilometriä ajomatkaa suuntaansa. Ja kun takaisin töistä kotiin on saman verran, tekee se Elon laskuopilla yhteensä 32 ajokilometriä.

Täyteen ladattu Leaf lupaa 134 kilometrin toimintamatkaa, joten kotiin palattua pitäisi olla tallessa hitusen yli sata kilometríä.

Niinhän sitä luulisi.

Kilometrit ehtyvät mittaristosta ajettuja kilometrejä enemmän, joten kotipihalla jäljellä on enää 89 kilometriä. Havaintona sekin, että toimintamatkan ehtyminen vahvistuu sitä enemmän, mitä lähempänä ollaan viimeistä paria kymmentä kilometriä.

Kovemmat ajonopeudet syövät erityisen ahnaasti akkuvoimaa: moottoritiellä mittariston näyttämät jäljellä olevat kilometrit hupenevat yllättävänkin nopeasti.

Metkut tutuiksi taajamassa

Tätä on arki sähköautolla talvella. On opittava tunnistamaan oman sähköauton metkut eli akkuvoiman hiipumistahti eri olosuhteissa.

Päätän kokeilla eräänä leutona talvipäivänä koetalla Leafin kykyjä taajamassa. Ajan siis iltapäivällä 30–50 km/h nopeusalueilla muun liikennevirran mukana ja niin, etten ylitä 50 km/h tuntivauhtia. Valtaosa koeajosta etenen neljänkympin vauhtia. Välillä olo on ahdistettu: takana ajavilla tuntuu olevan nopeusrajoitukset ylittävä kiire viikonlopun viettoon.

Pysähdyksiä tulee tietysti tämän tästä niin suojateiden edessä kuin liikennevaloissa tai risteyksissä ja kiertoliittymissä omaa vuoroa vartoessa. Töistä paluun aika vilkastuttaa liikennettä ja ajoittain Pohjois-Helsingin taajamateillä esiintyy jonoutumista. Pysäytän auton muutaman kerran kuten asiointikäynneillä tyypillistä. Pysäköin auton aina ulkona.

Lämpötila koeajon aikana on asteen verran nollan kummallakin puolen. Alkumatkasta alkaa hiljakseen ripsiä räntää. Loppumatkasta räntäsade yltyy samassa tahdissa, kun toimintamatkan kilometrit ehtyvät.

Nissan_Leaf_1_2022_MJ

Tuulilasin puhallutun kirkkaaksi tarvittaessa ja matkustamon sisälämpötilaksi on säädetty 18 astetta.

Kun lähdin ajoon, kertoi täyteen ladattu auto toimintamatkaksi 128 kilometriä. Kun jäljellä on 28 kilometriä, herkeää Leaf puhumaan, tylyn selkeästi: ”Low battery charge”.

Nissan_Leaf_1_2022_MJ

Loppu häämöttää

Jatkan huolettomasti matkaa, kunnes mittaristo lopettaa 16 toimintamatkakilometrin jälkeen enää kertomasta, montako kilometriä on vielä akkuvoimaa käytettäväksi.

Päätän jatkaa vielä vähän matkaa. Auto jatkaa kommunikointia kanssani englanniksi näytön tekstillä: Very low charge level. Do you want to search for a nearby charging station?

Alkaa olla aika lopetella ja suunnata kotipihalle. Olen hitusen ylpeä tasavauhtisesta ja turhia kiihdyttelyjä vieroksuvasta ajorupeamasta, sillä ylämittaristo vasen reuna kertoo, että olen kasvattanut neljä puuta todisteeksi pihistä etenemisestä.

Nissan_Leaf_1_2022_MJ

Vuoden 2014 Leaf osoittautuu tämän koeajon perusteella kelvoksi käyttöautoksi asiointiajoon kodin lähiympäristössä. Ynnäilen ajetut kilometrit. Niitä on nielty odotetusti enemmän kuin niinä päivinä, jolloin osa ajamisesta suuntautui moottoriteille. Nyt pääsin taajamassa 136 kilometriä ja jäljelle jäi varmasti vielä jokunen kilometri, mutta ihan niin pitkälle en tällä kertaa koetellut onnea – jottei tarvitsisi kutsua hinausautoa apuun.

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Nissan

Kaikki koeajot

Uusimmat