13.10.2023 Ajoneuvot Koeajo: Honda CR-V – Ladattava akku ja muita pieniä parannuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Honda CR-V elää jälleen aikojen mukana, joten täyshybrdin lisäksi mallistoon saapuu lataushybridi. Lukuisat parannukset on tehty hondamaisesti yksityiskohtien kautta. Hyvää: tila, mukavuus, ergonomia. Huonoa: maltillinen latausteho, ei ladattavaa nelivetoa. Honda CR-V on lähemmäs 30 vuoden historiansa aikana muodostunut crossovereiden vakionimeksi. Maavara, neliveto-optio ja tuttu nimi ovat olleet suomalaisiakin eri vaiheissa houkutteleva yhdistelmä. Mallin nimi tulee sanoista Comfortable Runabout Vehicle, mukava arkiauto, mitä CR-V varmasti useimpien mielestä onkin. Nyt vuorossa on kuudes Honda CR-V -mallipolvi. Edellisestä on peritty muun muassa panostus hybridivoimalinjoihin, mutta niitäkin on uudistettu. Erityisen mielenkiintoinen on tuore mahdollisuus lataushybridille, joka eroaa täyshybridistä lähinnä akun koon ja sen tuomien mahdollisuuksien myötä. Honda on myös tuttuun tapaansa pohtinut auton parantamista pienten yksityiskohtien esittelyllä. Yksikään muu automerkki ei esimerkiksi kerro, että uusittujen A-pilarien ansiosta kuljettajan näkymä eteen on nyt 4,4° leveämpi. CR-V:stä näkeekin hienosti eteensä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tilaa ja tilantajua Uusi Honda CR-V on hiukan linjakkaampi, sillä särmikkäämmän designin lisäksi auton mittasuhteissa on tapahtunut hienoinen muutos. Korkeus on laskenut 5 mm, leveys on kasvanut maltilliset 11 mm. Auton pituuteen on tullut lisää peräti 106 mm. Pituuskasvusta 38 mm tulee 2,7 metriin venytetystä akselivälistä. Honda on kuitenkin halunnut pitää etupenkkiläisten ergonomian ennallaan helpon autoon kulkemisen kannalta. Pidempi akseliväli tarkoittaa enemmän tilaa takapenkkiläisille ja takaistuimilla on pituussäädön lisäksi lähes portaaton (16 pykälää) selkänojan kallistus. Tavaratilaa on tullut peräti 99 litraa lisää, lataushybridissä tätäkin enemmän. Sisätilojen ergonomiassa puhaltavat tutut Honda-tuulet, sillä kojelaudan ja hallintalaitteiden ilme on lainattu suoraan sisarmalleista. Nuppipohjaiset paneelit ja eri mittaristonäkymät ovatkin miellyttävän suoraviivaisia käyttää. Tuulilasin heijastusnäyttö on saatavilla ensimmäistä kertaa CR-V:ssä. Päivitetty täyshybridi Mutta sitten se voimalinja. Honda CR-V on aina Euroopassa jollain tavalla hybridi. Täyshybridijärjestelmän periaatteet ovat jo tuttuja, mutta CR-V:tä varten toteutusta on hiottu jälleen. 2,0-litrainen suorasuihkutusmoottori osallistuu harvoin pyörien liikkuttamiseen mekaanisesti ja toimii useammin generaattorina sähkömoottorille. Polttomoottorin omat suoritusarvot ovat 109 kW ja 189 Nm. Aiemmista hybridiversioista löytynyt “suoravetovaihde” on nyt välitykseltään lyhyempi. Lisäksi CR-V:n hybridiin on lisätty uusi, vieläkin lyhyempi toinen vaihde” jotta polttomoottorin suoravetoa voidaan hyödyntää tasanopeudella ajettaessa jo kaupunkiväylillä. Tarkoituksena on ollut vähentää energian muuntelua edestakaisin. Sähkömoottorin teho on 135 kW ja vääntö on 335 Nm. Uusittu moottorirakenne kiertää aiempaa korkeammalle ja vääntää paremmin alakierroksilta asti. Sähkömoottori hoitaa auton liikuttmisen suurimman osan ajasta. Täyshybridi on Hondaksi e:HEV ja sen akkukoko on 1,06 kWh, joten pelkällä sähköllä toimintamatka jää joihinkin kilometreihin. 57 litran polttoainetankin ansiosta auton toimintamatka on 966 kilometriä ja WLTP-kulutus on 5,9 litraa / 100 km. Etuvedon lisäksi täyshybridi on saatavissa nelivetona, jonka voimanjako on mukautuvampi paremman mutka-ajettavuuden vuoksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ja sama isommalla akulla Mielenkiintoinen uutuus on kuitenkin e:PHEV-lataushybridi. Voimalinjan osalta autoissa ei ole eroa, mutta 17,7 kWh akku antaa autolle noin 82 kilometriä täyssähköistä toimintamatkaa. Polttoainetankki on 46,5 litraa ja yhteensä toimintamatkaa on 828 kilometriä. Koska akku on sijoitettu takapenkin alle tavaratilan sijaan, on lataushybridissä kerrankin myös 39 litraa isompi tavaratila. Hondan laturin teho on 6,8 kW. Käytössä on myös akun esilämmitys, joka toisaalta tehostaa akun toimintaa pakkasilla, mutta akun lämmitys myös pidentää latausaikaa reilulla tunnilla suomalaisessa talvipakkasessa. Lataushybridin iso akku mahdollistaa myös erillisen hinaustilan. Koska akussa on luotettavasti virtareserviä ja hybridijärjestelmässä on uusi alempi vaihde, pystyy PHEV-lataushybridi vetämään jopa 1 500 kg jarrullista massaa. Suoritus ei ole erityisen huima, mutta etuvetoinen lataushybridi on silti heittämällä jopa 750 kg vetomassan nelivetoa kovempi tapaus. Lataushybridin WLTP-kulutus on 0,8 litraa per 100 km. Honda kertoo järjestelmälle rohkeasti myös kulutuslukeman akku tyhjänä. 6,2 litraa per 100 km on hiukan täyshybridin vastaavaa enemmän (+0,3 l/100 km), mutta suoritus on silti hyvä ja kertoo tavasta, jolla hybridit todella ovat samanlaiset akun kokoa lukuun ottamatta. Mukavasti mukuloilla Ajossa CR-V on jälleen tuttua nyky-Hondaa. Hybridivoimalinjan pehmeydessä vain se toinen japanilaistehdas pääsee samalle tasolle, vaikka yhtiöiden toteutukset poikkeavat toisistaan villisti. Kuljettajalle jatkuvasti olemustaan muuttava hybridi ei näy ylimääräisenä vaivana, mutta polttomoottori muistuttaa välillä itsestään kierrosten kohotessa. Ajettavuudessa ei ole myöskään huomautettavaa, sillä auto on enimmäkseen harmiton, kuten arkipäivään sopii. Ohjaus palkitsee ehkä Civicissä tai ZR-V:ssä enemmän, mutta CR-V on miellyttävän täsmällinen ajettava pienestä tunnottomuudesta huolimatta. Erityismaininta menee kuitenkin alustan toiminnalle. Täyshybridiversiossa CR-V on varustettu kaksiventtiili-iskunvaimentimilla, joten alustan toimintaa on voitu hienosäätää erilaisten värähtelyiden mukaan. Hidastetöyssyissä CR-V käyttäytyy kevyen napakasti, mutta peruskarkeus ja rosokuopat suodattuvat pois – ainakin Portugalin tiestöllä. Lataushybridiversiossa iskunvaimentimet ovat nykytrendin mukaan säätyvät, vihjaten vieläkin laajemmasta luonneskaalasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tutun turvallisesti Uusi Honda CR-V on varmasti mielenkiintoisin uutuus heille, joilla on jo ollut CR-V aiemmin perheen ajoneuvona. Mökkitiekelpoinen maavara (PHEV 153 mm, HEV väh. 184 mm), selkeä ergonomia, sulavat hybridivoimalinjat ja lataushybridioption saapuminen tekevät CR-V:stä houkuttelevan tulokkaan suosittuun autoluokkaan. Eikä sovi unohtaa, että Honda on jälleen päivittänyt Sensing- ja Sensing 360 -turvavarustekokoelmansa aiempaa kattavammiksi. Uuden Honda CR-V:n hinnat alkavat Suomessa 51 841 eurosta (e:HEV Elegance 2WD), nelivedon alkaessa 58 031 eurosta. Lataushybridioptio Advance Tech e:PHEV on hinnoiteltu 59 976 euroon. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Honda CR-V Advance Tech e:PHEV 2WD Hinta alkaen 59 976 € Moottori Ladattava hybridi bensiinimoottori 1 993 cm³, 4 sylinteriä, 2-v. automaattivaihteisto, etuveto. Sähkömoottori 135 kW. Teho 109 kW (148 hv), 6100 r/min Vääntö 189 Nm (4500 r/min) Vääntö 189 Nm (4500 r/min) Akku Akuston energiasisältö teoreettinen 17,7 kWh. Lataus Type 2 6,8 kW (1 x 32 A). Toimintamatka 82 km Hybridijärjestelmän yhteisteho 135 kW Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,4 s Huippunopeus 195 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 0,8 (yhd.) CO2-päästöt 18 g/km Mitat pituus 4706 mm, leveys 1866 mm, korkeus 1673 mm, akseliväli 2701 mm Tavaratila: 617–1 728 l Omamassa: 1916 kg Vetokyky jarrullinen/ jarruton 1500 / 600 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 3 vuotta / 100 000 km, hybridijärjestelmä 5 vuotta/100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Koeajo Koeajossa Xpeng L03 – kaikki irti 400 voltin arkkitehtuurista 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 8.10.2026 Koeajo Koeajo: Jaecoo 7 vakuuttaa jo ensikättelystä lähtien 7.10.2026 Koeajo Ensipuraisu Xpeng L03:sta, kortteja jaetaan nyt tulevaisuutta varten 7.10.2026 Koeajo Tesla Model 3 RWD – näin paljon sähköautoa ei pitäisi saada näin halvalla 5.10.2026 Koeajo Hymerin uutuuden GT-S 685 -mallin ajettavuus on ihan omaa luokkaansa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Autoilu Sopivatko nykyautot ja apuvirran antaminen samaan lauseeseen? – Armoton sekoilu ajoi kysymään asiantuntijoilta 11.10.2026 Klassikko 60 vuotta sitten Škoda Octavia vaelsi Uuteen-Seelantiin ja muuttui Land Rover -kopioksi 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista