Koeajo: premiumin reunalla – Ford Edge Vignale
Vignale-malliston haasteellisimmassa asemassa lienee iso katumaasturi Ford Edge. Hyvää: ajettavuus, melutaso, tilat. Huonoa: täristävä jousitus.
Kirjoitimme jokin aika sitten, miten S-Max Vignalella eli suurehkon tila-Fordin luksuspainoksella ei oikeastaan ole markkinoilla suoria kilpailijoita. Kun tarkasteluun otetaan sarjan seuraava tulokas, Ford Edge Vignale, tilanne ei olekaan aivan yhtä simppeli.
SUV-luokassa, ja etenkin premium-sellaisessa, tuoreita haastajia nimittäin riittää runsaudenpulaan asti. On Audia, on BMW:tä, Jaguariakin, Mercedes-Benziä sekä Volvoa, ja monet niistä ovat tarjolla jopa useassa eri koko- ja korimalliluokassa.
Etenkin tässä seurassa Fordin maine, vaikkakin Vignalella valeltuna, joutuu heti altavastaajan asemaan. On siis palattava jälleen kerran lähtöruutuun ja puntaroitava, pärjääkö Edge puhtaasti ominaisuuksillaan, ja pystyykö imagovajeen lopulta kääntämään voitoksi.
Erikoisen näköinen
Ainakin Edge Vignalen ulkonäkö tyydyttää toiveet, vaikka keulalla ei eteläsaksalainen, brittiläisintialainen tahi ruotsalaiskiinalainen arvomerkki kiiltelekään.
Auton yleismuodot ovat kaikessa särmikkyydessään ja kantikkuudessaan jopa vauhdikkaat, jos isohkoa SUV-mallia nyt voi näin ylipäätään luonnehtia. Vignale-kuorrutus keulaan, perään, helmoihin, vanteisiin ja värisävyyn parantaa ulosantia vielä piirun verran.
Luksusta lienee joillekin ostajille myös se, ettei auton valinta tuota ylimääräistä päänvaivaa. Kuten mallistossa alapuolella olevat Titanium- ja Sport-varustetasotkin, myös Vignale on tarjolla vain kaksilitraisella dieselillä, automaattivaihteistolla ja nelivedolla.
Toisaalta: mitäpä sitä Suomen olosuhteissa muuta kaipaisikaan.
Hintaeroa toiseksi kalleimpaan eli Sportiin kertyy noin 7 000 euroa. Vignalen tapaan vakiovarustelu on runsas, ja jättää ekstrapuolelle lähinnä makuasioiksi luokiteltavia varusteita, kuten avattavan lasikaton.
Ei täysin mukava
Kuljettajaa hemmotellaan Vignalessa istuimen monipuolisilla sähkösäädöillä ja koko matkustamoa nahkaverhoilulla, jota on riittänyt istuimen ohella monen muunkin paikan päällysteeksi, sekä aktiivisella melunvaimennuspaketilla.
Jälkimmäinen, joka muun muassa suodattaa nelisylinterisen dieselin käyntiäänen sivistyneemmäksi, tekee jo valmiiksi hiljaisesta autosta todella meluttoman.
Sen sijaan jousituspuolella mukavuutta ei täysin saavuteta, sillä suomalaisella jääröpelöpinnalla meno on varsin täristävää, eikä varustukseen kuulu muiden Vignale-mallien tapaan säädettävää iskunvaimennusta. Onneksi istuimet ovat hyvin mukavat.
Ohjauksen osalta auton havaitsee heti Fordiksi. Tuntoa ja keskityskykyä löytyy sopivasti, joten ajaminen on kivaa. Alustan pintakovuuden vastineeksi kori kallistelee hyvin lievästi, vaikka autolle kertyy omamassaa noin kaksi tonnia.
Leveää tunnelmaa
Edge on suuri auto, etenkin leveytensä puolesta, joten kaikkein kapeimmat parkkihalliruudut on jätettävä suosiolla muiden käyttöön. Massiivista oloa alleviivaavat korkea istuma-asento ja kauas levittyvä tuulilasi – tunnelma on itse asiassa hieman tila- tai jopa pakettiautomainen, ei kuitenkaan negatiivisessa mielessä.
Ergonomia toimii kuten pitääkin, ja olo on viihtyisä. Kauneusvirheenä jotkut halvan oloiset muoviosat paljastavat auton ei-premiumtaustan, aivan kuten muissakin Vignale-malleissa.
Selkeä tavaratila laajenee kahdessa erisuuruisessa osassa kynnyksettömäksi, mutta suksiluukku nojasta puuttuu. Takapenkillä on hyvin tilaa pitkällekin matkustajalle: missään suunnassa ei ahdista. Istuin on ehkä hieman lautamainen, mutta siinä suurimmat moitteet ovatkin. Mitään erityistä Vignale-varustelua ei takamatkustajien riemuksi ole riittänyt.
Se erottava tekijä
Edge Vignalen ominaisuuksissa ei siis ole kovin paljon moitittavaa: lähinnä harmittaa alustan pinkeä perusvire, jota ei suureen katumaasturiin välttämättä kaipaisi. Toisaalta Fordin looginen linja, ajettavuus edellä, ainakin toteutuu.
Jäljelle jää sitten imagopuoli, missä nousee esiin pari mielenkiintoista pointtia.
Ensinnäkin Edge Vignale ei kärsi luksusluokassa perheautotaustastaan yhtä paljon kuin Mondeo tai S-Max, koska malli itsessään on melko tuntematon ja siten jo lähtöön erikoinen. Edeltäjää kun ei Euroopan markkinoilla ole lainkaan ollut.
Toinen, vielä mielenkiintoisempi näkökulma on se, voiko Ford-merkkinen auto olla jopa kaavasta poikkeava valinta etenkin iänikuisiin saksalaismerkkeihin verrattuna. Koska sitähän se on, vain hieman enemmän omistajaltaan itsetuntoa vaativana.
