21.9.2026

Honda WN7 lupaa moottoripyörien sähköistä vallankumousta, mutta onko maailma vielä valmis?

Kuva Jari Saarentaus

Honda WN7 on japanilaismerkin ensimmäinen sähköprätkä.

Saavun Vantaalla sijaitsevan Hondaa maahantuovan prätkäliikkeen tiloihin, ja vastassa odottavat heti kakkukahvit. Kyseessä ei ole minkä tahansa prätkämallin saapuminen Pohjolaan, sillä harvoin aamiaiseksi tarjoillaan kakkukahveja. Syy on sähköinen. Honda WN7 on valmistajansa ensimmäinen sähköllä kulkeva täysikokoinen kaksipyöräinen.

Ajatus sähköprätkästä ei tietenkään ole uusi, vaikka maahantuojan tervetuliaispuhe sellaista vihjaileekin. Valtamerkeistä oman sähköpyöränsä on jo tuonut markkinoille Harley-Davidson, ja muutkin ovat sähkön kanssa flirttailleet.

Prätkien sähköistys tuntuu olevan jenkkivetoista. HD:n lisäksi pyörien kanssa ovat puuhastelleet Zero ja Can-Am. Pian peliin on heittäytymässä myös intialainen Royal Enfield.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nimi haukotuttaa, ensimetrit eivät

Mutta on totta, että Honda aloittaa ensimmäisenä japanilaismerkkinä prätkämallistonsa sähköistämisen. Pyörä kantaa nimeä WN7, mikä kertoo jo itsessään sen, että kyseessä on hieman poikkitaiteellinen tapaus. Yleensä pyörät nimetään CB-, CBR- ja CRF-logiikalla.

Pyörän nimellä on tarina, joka tuntuu suoraan sanottuna hieman huvittavalta. W tarkoittaa tuulta, N nakupyörää ja 7 Hondan sisäistä teholuokkaa. Nyt hieman haukotuttaa.

WN7 ei näytä perinteiseltä Hondalta, vaan suunnittelupöydällä on lähdetty liikkeelle uudella ajatuksella. Sähköpyörä ei näytä kosiskelevan olemassa olevia motoristeja, vaan halajavan uusia. Kuvissa WN7 näyttää tylsältä, mutta elävässä elämässä fiilis on koko lailla toinen. Muotokieli jakaa toki myös mielipiteitä, mutta ainakaan tylsä se ei ole.

Hyppään Hondan ohjaimiin ensimmäisten kuskien joukossa perä-Pohjolassa. Tämä ei ole ensimmäinen kertani sähköpyörän selässä, joten tiedän pitkälti, mitä odottaa. Mutta yllätys on silti luvassa. Ensimmäiset metrit Honda WN7ä tuntuvat todella hyviltä.

Pyörä vastaa kaasukapulan kääntämiseen viiveettä, ja tehoa tuntuu piisaavan. Hetkellinen huipputeho on 50 kW ja maksimivääntömomentti 100 Nm. Hyvät lukemat prätkälle, vaikka jatkuvaa tehoa on vain 18 kW.

Ensimmäinen ajolenkki on vajaan parinkymmenen kilsan mittainen, sillä minun jälkeeni koeajoa odottavat seuraavat kiinnostuneet. Fiilis on varsin positiivinen, vaikka satula saa istumalihakset helliksi jo tässä ajassa. Muutama päivä myöhemmin on luvassa pidempi koeajo, jossa WN7 sielunelämä avautunee tarkemmin.

Prosentit sulavat silmissä

Pidemmän koeajon ensimmäinen päivä avautuu aurinkoisena ja lämpimänä. Nappaan WN7 maahantuojalta ja ohjastan pyörän kohti äskettäin noussutta aurinkoa. Mittaristo kertoo akun olevan täydessä varauksessa, ja olen lukenut papereista, että toimintamatka on parhaimmillaan 140 kilometriä. Luvassa on siis hyvä siivu sähköistä prätkäilyä ennen latausta.

Toinen ajokerta pyörän selässä tukee ensimmäisellä rundilla syntyneitä ajatuksia. Kyseessä on todella jämäkällä alustalla varustettu kaksipyöräinen. Alusta on pintakova ja tuntuu hieman siltä kuin ajaisi kumipallon päällä. Jousitus pompottaa hermostuneesti ja haluaa korostaa sporttista yleisfiilistä.

Kova on myös penkki. Sen päällä istuessa tulee fiilis, että nahkapinnan alle on laitettu sentin paksuinen vaahtomuovi, jonka alla on runkopalkki. Savitaipale-osastosta lakkaa verenkierto vartissa, jonka jälkeen tekee mieli pysähtyä ensimmäistä kertaa jaloittelemaan. Tämä ei lupaa hyvää pitkille matkoille.

Päätän ajaa heti kuvaussessioon Moottorin Keravalla sijaitsevalle tallille, johon on matkaa reilut parikymmentä kilometriä. Alkuun ajelen kehätietä ja päätän sitten kokeilla pyörän kulkua moottoritiellä. Päästän motarin auetessa pyörän koko potentiaalin valloilleen, mutta nopeusmittari pysähtyy nopeasti. Pyörän huiput ovat valmistajan ilmoituksen mukaan 129 km/h, mikä on helppo todistaa. Vauhti tyssää kuin seinään. WN7:n kiihtyvyys on 90 km/h vauhtiin reipasta, mutta satasen jälkeen pyörä alkaa osoittaa selvää rauhoittumista.

Moottoripyörän aerodynamiikka ei ole koskaan ollut maailmanluokkaa, ja kaksipyöräiset tuppaavat viemään reippaasti bensaa vauhdikkaassa ajossa. Nyt ei ajella bensalla, mutta sähköinen voimalinja ei tee prätkästä vähemmän janoista. Akun varausprosentti hupenee moottoritiellä silmissä.

Kun pääsen tallin pihaan, pyörän mittaristossa seisoo lukema 64%. Tämä tarkoittaa sitä, että reilun parinkymmenen kilometrin matkalla WN7 on syönyt kolmanneksen varauksestaan. 140 kilometrin toimintamatka tuntuu hieman kyseenalaiselta. Täyden vauhdin moottoritieajo ei kaikesta päätellen ole Hondan juttu.

Ujon toimintamatkan näkökulmasta superepämukava penkki alkaa vaikuttaa harkitulta teolta. Ehkä Honda haluaa pakottaa kuljettajan lopettamaan ajamisen ennen kuin akku alkaa huveta liikaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaupunkien ahtaat keskustat kutsuvat

Hetken jaloittelun jälkeen suunnistan takaisin tien päälle. Pyörän vahvuudet ovat kiistatta taajama-alueella. Se liikkuu pienissä vauhdeissa käytännössä äänettömästi, sillä hihnalla toteutettu veto ei päästä pihaustakaan. Eikä sähkömoottori. Sen hiljainen ujellus peittyy kypärään tulevaan ajoviimaan jo pienessä vauhdissa.

Pyörä on vakaa, tukeva ja helppo käsitellä. Se kääntyy pienessä tilassa, ja matalan painopisteen ansiosta pienissä vauhdeissa ajaminen on helppoa. Pyörä on kuin luotu kaupunkiruuhkiin, joissa kapea prätkä mahtuu sujahtamaan pienemmistäkin väleistä.

Kuten todettu, jousitus on todella pintakova ja selkeästi epämukava. Ajoasento on voimakkaasti eteen nojaava, ja ajotuntuma muistuttaa enemmän supermotoa kuin perinteistä nakupyörää.

Jarrut ovat tehokkaat, mutta eivät tuntumaltaan huippuluokkaa. Toki niiden toimintaa tukee jarrutusenergian takaisinotto, mikä on Hondassa suurimmalla asetuksella merkittävä. Tosin takaisinotto on esimerkiksi Can-Amiin verrattuna selkeästi vähäisempää.

Juuri ruuhkassa ajaminen on sähkökäyttöisellä pyörällä helppoa ja mukavaa. Vaihteita ei tarvitse vaihdella eikä ryömittää kytkintä vasten. Ruuhkaisilla kaupunkiteillä ymmärtää, mitä varten pyörä on varmasti suunniteltu. Eikä Honda sitä kiistä. Kyseessä on työmatkakulkine, vaikkakin kallis sellainen.

Haaste Suomen kaltaisessa maassa on sisäänkirjoitettu Hondan ilmoittamaan kohderyhmään. Meillä kaksipyöräinen ei ole perinteisesti ollut työmatkakulkupeli. Syykin on yksinkertainen: ilmasto. Räntäsateessa ei ole kaikkein mukavinta ajaa työpaikalle juoksemaan oravanpyörään.

Siksi WN7 tuskin tulee olemaan myyntitykki. Suomalainen motoristi lienee pitkälti samanlainen olio kuin kotimainen prätkätoimittaja. Ajaminen on ennen kaikkea vapauden tunteen tavoittelua. Sitä, että edessä oleva tie on auki ja kuski kokee olevansa hetken vapaana kotona odottavasta tiskivuoresta ja jälkikasvun narinoista. Honda WN7 tarjoaa tuota vapautta vajaat sata kilometriä kerrallaan.

Pyörän suurin haaste on aivan sama kuin markkinoiden alkupään sähköautoissa. Toimintamatka on liian pieni, lataus hidas, eikä ajokokemuskaan ole aivan kohdallaan. WN7 akku on 9,3 kWh, mikä tarkoittaa reaalimaailmassa noin sadan kilometrin toimintamatkaa. Eli karkeasti yksi kilometri nielee prosentin akkua. Ja tämä vaatii pysyttelemistä poissa moottoritieltä.

Pyörässä on monista muista sähköprätkistä poiketen CCS-latausmahdollisuus, mikä helpottaa julkista latausta. Honda puhuu pikalatauksesta, mutta kovin pikaista se ei ainakaan tehon puolesta ole. WN7 otti 400 kW tehoisella pikalaturilla vastaan maksimissaan 18 kW lataustehon, joten termi pikalataus on hieman liioittelua.

Potentiaalia hommassa toki on. Jos pikalataus saataisiin oikeasti hyvälle tolalle, suurempikin akku latautuisi todella ripeästi. Jos ajatellaan, että akku olisi 15 kWh kokoinen ja latausteho vaikkapa 80 kW, pyörä latautuisi 10–80 prosenttiin noin kymmenessä minuutissa. Se olisi oikeasti vallankumouksellista.

Honda WN7 on japanilaisvalmistan kiinnostava päänavaus moottoripyöräilyn sähköiseen maailmaan. Tällaisenaan se ei varmasti palvele kovinkaan montaa motoristia, mutta erikoisuuden tavoittelijoita varmasti löytyy.

Yksi asia, joka hieman ihmetyttää, on karu varustelu. Hondassa ei nimittäin ole esimerkiksi vakionopeudensäädintä, vaan täysin turha nopeudenrajoitin. Jos pyörän huiput ovat 129 km/h, eli ensimmäinen ajatus ole se, että vauhtia pitäisi rajoittaa. Kun hintalapussa on 20 000 euroa, tulee mieleen, että siihen hintaan varustelistan pitäisi olla aika lailla kattava.

Honda WN7

Moottori: nestejäähdytteinen sähkömoottori 
Teho: 68 hv (50 kW) huipputeho, jatkuva teho 24 hv (18 kW)
Vääntö: 100 Nm
Voimansiirto: hihnaveto
Etujousitus: 43 mm USD-etuhaarukka, joustomatka 120 mm
Takajousitus: 41 mm monojousitus, esijännityksen säätö, joustomatka 120 mm
Etujarru: kaksi 296 mm levyä, kaksimäntäiset satulat, kaarre-ABS
Takajarru: 256 mm levy, kaksimäntäinen satula, kaarre-ABS

Akseliväli: 1 480 mm
Istuinkorkeus: 800 mm
Renkaat: 120/70 R17 / 150/60 R17
Akun kapasiteetti: 9,3 kWh
Toimintamatka: 140 km (WMTC)
Lataus: CCS2, 20–80 % noin 30 min; Type 2, 0–100 % alle 2,5 h
Paino ajokunnossa: 217 kg

Hinta: 19 990 €

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat