23.6.2023 Ajoneuvot Maistiainen: täyssähköinen farmariauto MG 5 on vihdoin Suomessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuonna 2020 esitelty MG 5 on saapunut Suomen markkinoille. Erityisen kiinnostavan mallista tekee sen farmarikori – pitkiä tavaratiloja onkin jo ehditty odotella jonkin aikaa Suomen sähköautovalikoimaan. Aiemmin ikonisista brittiautoistaan tunnetun, nykyään kiinalaistuneen sähköautonvalmistaja MG:n tuotteet ovat vihdoin saapuneet myös Suomeen. Merkillä ei ole Suomessa varsinaista maahantuojaa, vaan Hedin Automotive tuo ajamattomia autoja ”käytettyinä” Ruotsista. Moottori kävi tutustumassa pikaisesti kahteenkin eri malliin, ja ensiksi näistä tutustutaan MG 5 -farmariin. Edullisia täyssähköisiä farmariautoja on odoteltu jo jonkin aikaa Suomeen. Suurin osa sähköautoista on ollut tähän saakka crossover-tyylisiä, ja matalampikorisetkin sedaneita tai viisiovisia viistoperiä. Farmari on kuitenkin tilaa tarvitsevalle usein se miellyttävin vaihtoehto, ja ainoa tällainen markkinoilla on ollut Porsche Taycan Cross Turismo, jonka hankinta jää suurimmalla osaa päiväunien tasolle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Meille uutta, joillekin vanhaa MG 5 on jo useamman vuoden vanha malli. Se lanseerattiin vuonna 2020, ja se rakentuu perusrakenteelle, jolle rakennetaan sähköautojen lisäksi lataushybridejä. Pituutta autolla on 4 600 mm, leveyttä 1 818 mm ja korkeutta 1 521 mm. Akseliväliksi kerrotaan 2 659 mm. Tämä vertautuu esimerkiksi aika lähelle Volkswagen Golf Variant ja Toyota Corolla Touring Sports -farmareiden mittoja. Auto on saatavilla kahdella eri akkukapasiteetilla: 50,3 tai 61,1 kilowattituntia. Pienemmässä akuissa käytetään LFP- ja isommassa NMC-akkukemiaa. WLTP-toimintamatka on pienemmällä akulla 310 ja isommalla 380 kilometriä. Pikalataus tapahtuu pieniakkuisten mallien kohdalla korkeintaan 70 kilowatin teholla, eikä isompiakkuisen 87 kW myöskään huimaa päätä. Autoille luvataan kuitenkin varsin tasaista latauskäyrää, mutta sen tutkiminen jää Moottorin osalta varsinaiseen koeajoon. Vaihtovirtalataus on kolmivaiheinen, ja 16 A virran vastaanottaminen tarkoittaa täten 11 kW:n lataustehoa. Auto tukee myös V2L-virran ulosottoa 2,2 kW:n teholla. Mielenkiintoista teknisissä tiedoissa on se, että pienempiakkuisista malleista tehoa irtoaa 130 kilowattia (177 hv) ja isompiakkuisista 115 kW (156 hv). Yleensä automaailmassa tehoerot kallistuvat nimenomaan sen isompiakkuisen hyväksi. Tästä huolimatta autoille ilmoitetaan sama 7,7 sekunnin nollasta sataan kiihtyvyys. Huippunopeudeksi ilmoitetaan 185 km/h ja vetomassaksi 500 kilogrammaa. Ei kovin kookas kontti Ja sitten sitä farmariosastoa: tavaratilan vetävyydeksi ilmoitetaan 479 litraa, ja takapenkit kaadettuna 1 367 l. Tilavuus jää siis selvästi esimerkiksi edellä mainittujen Golfin (548–1 574 l) ja Corollan (596–1 606 l) konteista. Kontti on muodoltaan syvä, mutta lyhyt, ja se muistuttaa ikään kuin jatkettua viistoperän tavaratilaa. Aivan siihen mihin suurin osa farmarikuskeista on tottunut, ei siis ylletä sähköautojen parissa vieläkään. Istuimet taittuvat 40/60-suhteessa. Auton mittaristo on mallia digitaalinen, ja seitsemäntuumainen. Tietoviihdejärjestelmän näyttö on 10,25-tuumainen. Lyhyellä koeajolla auto tuntuu varsin hyvälle. Voimalinjan toiminta on viiveetöntä, mutta pehmeää. Alusta vaikuttaa ensituntumalta mukavuuspainotteiselta. Laatuvaikutelma vaikuttaisi myös olevan paremmalla tasolla kuin esimerkiksi MG:n kanssa samaan SAIC-konserniin kuuluvan Maxuksen tuotteissa. Ainoat selvästi erottuvat ”kiinalaisuudet” ovat kuljettajan istuin (jonka tilalle ei saa parempaa lisävarustelullakaan) ja töksähtelevät ajoavustimet. Tarkemmin ajotuntumiin ja havaintoihin palataan kuitenkin myöhemmin kunhan auto saadaan varsinaiseen pidempään koeajoon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hienosti hinnoiteltu Hedin Automotive Oy:n toimitusjohtaja Mikko Mykrä kertoo, että MG:t on hinnoiteltu niin, ettei kenenkään kannattaisi lähteä ostamaan niitä uutena Ruotsin puolelta, ja tämä vaikuttaa todella pitävän paikkansa. MG 5:n latausportti sijaitsee auton keulassa. Pienemmällä akulla ja hinnat alkaen Comfort-varustelulla MG 5 kustantaa 29 900 euroa. Isomman akun halutessaan pakettiin kuuluu aina myös parempi Luxury-varustelu, jolloin hintaa tulee 34 900 e. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla