4.2.2024 Ajoneuvot MP Messut 2024: Sähköpyöräala jarruttelee tällä hetkellä – tarjolla silti myös uusia merkkejä ja erikoisuuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä MP Messujen yhteydessä on sähköpyörät nyt jo toista vuotta. Uutuuksia oli tänä vuonna tarjolla melko vähän. MP Messut ovat käynnissä viikonlopun aikana ja messuilla voi tutustua myös uusiin sähköpyöriin. Varsinaisia uutusmalleja sähköpyörissä tälle vuodelle on vähän. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että monet sähköpyörien valmistajat ovat siirtäneet uutuuksien lanseerauksiaan kauemmas tulevaisuuteen. Koronapandemia aiheutti kovaa kysyntää, johon vastattiin lisäämällä tuotantoa. Maailmantilanne muuttui kuitenkin pari vuotta sitten, kuluttajista tuli varovaisia – ja nyt tavarat ovat jääneet tukkureiden ja myyjien varastoihin. Vanhoista varastoista halutaan ensin eroon, ennen kuin uusia tuotteita aletaan lanseerata. Ala siis jarruttelee tällä hetkellä voimakkaasti. Moottorin Kokemuksia koeajoista -artikkelissa on jo aiemmin todettu, että tänä vuonna sähköpyörän suhteen on ostajan markkinat, mieluisan pyörän voi saada hyvinkin edullisesti, varsinkin jos on valmis hankkimaan niin sanotun ylivuotisen yksilön. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusi sähköpyörämerkki Suomeen Messuilla on tänä vuonna nähtävillä vanhaa, mutta vähän uuttakin. Pyörien komponentteja valmistava Sram on lanseerannut kokonaan uuden sähköpyörien ajojärjestelmän, jota Moottori pääsi jo lyhyesti testaamaan. Suomeen on saapunut myös uusi pyörämerkki. Aina kun jotain uutta kehitetään, tässä tapauksessa kun kysymys on sähköpyöristä ja sen kasvusta, syntyy myös uusia pyörämerkkejä – aivan kuten sähköautoboomi on saanut aikaiseksi uusien automerkkien tulemisen. Suomessa kokonaan uusi sähköpyörämerkki on Bionicon. Bionicon on alkuperältään saksalainen ja se on nyt ensimmäistä kertaa Saksan rajojen ulkopuolella, Suomessa. Pyörän maahantuonnin on aloittanut Sähköpyöräkeskus. Bionicon valmistaa monenlaisia pyöriä, joiden kalleimmat mallit ovat alle 7 000 euroa. Edullisimmillaan Bioniconin jäykkäperäisen maastopyörän suositushinta on noin 3 500 euron paikkeilla. Bionicon luottaa ajojärjestelmissään toiseen saksalaiseen eli Boschiin. Pyörien akkukoot ovat enimmillään 750 wattituntia. Pyörien rungot ovat Bioniconin omaa suunnittelua. Supermotosta inspiroitunut sähköpyörä Vaikka sähköpyöräala elää tällä hetkellä jarru päällä, jotain uutta ja innovatiivistakin on tarjolla. Gasgas on tuonut markkinoille takanapamoottorilla varustellut Moto 1- ja Moto 2 -sähköpyörät. Pyörien takanapamoottori on Bafangin valmistama ja se tarjoaa 60 newtonmetriä vääntöä. Moto 1 -mallissa akku on 504 wattituntia ja Moto 2:ssa 675 wattituntia. Pyörässä on Gasgasin tyyliin supermoto-meininkiä, on erikoisen muotoilunsa ja tyylinsä vuoksi soveltuva hyvin monenlaiseen liikkumiseen. Se tarjoaa hauskaa menoa niin kaupunkicruisailuun kuin vaikka prätkätiimin varikkokulkupeliksi. Gasgasin Moto-mallit painavat yli 30 kiloa, muun muassa sen vuoksi, että niiden runko on terästä. Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.7.2026 Ajatuksia autoista “Pidetään peto hengissä, mutta sopuisana” – Christian von Koenigsegg polttomoottorin tulevaisuudesta 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 2.7.2026 Uutinen Rolls-Royce Spectre Series II päivittää sähköjä ja sisustaa 1.7.2026 Uutinen Kansa on äänestänyt: tässä on käytöstä poistuvan OnniBusin uusi käyttötarkoitus 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa - jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen 4.7.2026 Moottoripyörät Tuhat kilometriä Harley-Davidson Street Gliden selässä paljastaa kiusallisen totuuden 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken