4.8.2019 Ajoneuvot Neste Ralli 2019: Lauantaina Meeken hyvä vauhti keskeytyi, Tänakin vauhti ei yllättänyt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ott Tänak tuskin yllätti ketään ajamalla lähes täydellisen päivän lauantaina päätyen tavoittamattomalta tuntuvaan johtoon. Toyotan päivää varjostivat Jari-Matti Latvalan ja Kris Meeken törmäykset samaan kiveen samalla erikoiskokeella. Suomen MM-ralli jatkui lauantaiaamuna Pihlajakosken erikoiskokeella. Perjantaina aura-autona toiminut Ott Tänak aloitti kirinsä ennustetusti välittömästi. Virolainen kellotti Pihlajakoskeen huimat 2,5 sekuntia nopeamman ajan kuin toiseksi ajanut Citroënin Esapekka Lappi. Perjantaina keskeyttänyt Emil Lindholm jatkoi lauantaina kilpailua ralli2-säännön turvin ja oli myös lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella perjantain tapaan nopein R5-auton kuljettaja, toiseksi sijoittunut Kalle Rovanperä jäi Lindholmin ajasta 0,9 sekuntia. Erikoiskokeella 13. Päijälässä Toyota otti kolmoisvoiton, hieman jopa yllättäen Kris Meeken johdolla. Seuraavat sijat menivät tässä järjestyksessä Latvalalle, Tänakille ja Lapille. Tässä vaiheessa kisaa Latvala johti rallia 0,2 sekunnin erolla Tänakiin, josta 0,6 sekuntia perässä oli Meeke. Lapin ero Latvalaan kasvoi jo 6,5 sekuntiin. Esapekka Lappi luotsasi Citroëninsa jälleen kärkikamppailuun. Seuraavaksi ajettava Kakariston erikoiskoe osoittautui Toyotan tallia luotsaavan Tommi Mäkisen painajaiseksi Tänakin hurjasta 8,1 sekunnin pohja-ajasta huolimatta. Meeke ja Latvala ajoivat samaan kiveen, jonka seurauksena Meeke joutui keskeyttämään ja Latvala jäi rengasrikon seurauksena 14,1 sekuntia pohja-ajasta ja johto Lappiin kutistui puoleen sekuntiin. Citroën otti Pihlajakosken toisella ajokerralla rallin ensimmäisen kaksoisvoiton, Lapin ajaessa pohja-ajan ja Sebastien Ogierin saavuttaessa toisen sijan. Samalla ranskalainen nousi kokonaistilanteessa Andreas Mikkelsenin ohi neljännelle sijalle ja Lappi ohitti Latvalan 4,1 sekunnin erolla. Päivän lopuilla erikoiskokeilla ei suurempia tapahtumia kärjen osalta tapahtunut, Mikkelsen otti nelossijan takaisin Ogierilta ja Tänak vahvisti johtonsa jo 16,4 sekunnin eroon Lappiin nähden. Lapin ja kolmantena ajavan Latvalan eroksi jäi päivän päätteeksi 12,4 sekuntia. Nikolai Gryazinin Å kodan keula kertoi päivän vauhdista. WRC2-luokassa aamupäivällä hyvässä iskussa ollut Jari Huttunen menetti hieman vauhtiaan ilman erikoista syytä, eikä saavuttanut venäläistä Nikolai Gryazinia kokonaistilanteessa. Huttunen nousi kuitenkin R5-autolla ajavista kolmanneksi Rovanperän ja Gryazinin perään, kun Pierre-Louis Loubet ajoi ulos päivän viimeisellä erikoiskokeella. Myös perjantaina yhden hienon erikoiskokeen jälkeen keskeyttänyt Emil Lindholm väläytteli vauhtiaan. Lauantain ensimmäiselle erikoiskokeelle hän ajoi pohja-ajan, mutta seuraavalla pätkällä koki rengasrikon. Tämän jälkeen Lindholm ajoi kuitenkin vielä kolme R5-luokan pohja-aikaa lisää, mutta päivän viimeisellä erikoiskokeella osui hyppyrin alastulossa kiveen, jonka johdosta pyörän ripustus petti ja Lindholm joutui keskeyttämään toistamiseen. Emil Lindholmin tyylinäyte Kakaristolta. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Moottoriurheilu Suomen MM-rallin taika tulee parhaiten esille telttamajoituksessa – yövyimme Ouninpohjassa tuhansien muiden kanssa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla