6.9.2022 Ajoneuvot Nyt jos koskaan turvavälit kuntoon – seuraavaksi saattavat loppua tuulilasit Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Puolijohdepula on jo kaikille tuttu käsite, mutta seuraava vieraamme saattaa viedä (muun muassa) autoista lasit. Tähänkin syypäänä on Venäjän hyökkäyssota. Näin ollen, tänä syksynä, turvaväleille on enemmän tarvetta kuin koskaan aiemmin. Lasipulan mahdollisuudesta kirjoitti ensimmäisenä talouslehti The Wall Street Journal. Sen mukaan Volkswagen -konserni kerää parhaillaan varastoon poikkeuksellista määrää lasia sisältäviä komponentteja, etupäässä ikkunalaseja. Volkswagen on asiassa lähestynyt paitsi omia nykyisiä lasintoimittajiaan, myös Euroopan ulkopuolisia valmistajia, joita Euroopan energiaongelmat eivät samalla tavalla kosketa. Saksalaisvalmistajan pelko lasin puutteesta juontaa siis juurensa ennen muuta parhaillaan käynnissä olevaan energiakriisiin. Euroopan teollisuus on vakavasti riippuvainen venäläisestä tuontikaasusta, ja on näin ollen kuin veitsen terällä. Lasin valmistusprosessissa sulatetaan hiekkaa, soodaa ja kalkkikiveä jopa 1 500 asteen lämpötiloihin, missä todellakin kuluu energiaa. Kun kaasun hinta jatkaa kohoamistaan, voi lasiteollisuus olla pahojen ongelmien edessä. Jo aiemmin tänä vuonna eurooppalainen materiaalijätti Saint-Gobain ilmoitti priorisoivansa tehtaillaan Saksassa, Puolassa ja Tsekissä erityisesti lasinvalmistusta, samalla kun se yrittää karsia energiakulujaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tarinan opetus Edessämme mahdollisesti siintävällä lasipulalla on totta kai laajat vaikutuksensa paljon muuhunkin kuin autoteollisuuteen. Se koskettaa kaikkea ja kaikkia pilvenpiirtäjien tuhansista ikkunalaseista lääkepulloihin ja lasiartesaaneihin. Jos tästä kaikesta voi nähdä olevan pientäkin hyötyä, nyt viimeistään kannattaa muistaa pitää turvavälit kunnossa. Vakuutusyhtiökään ei pysty korvaamaan tuulilasia, jos sellaista ei saa. Lähteet: The Wall Street Journal, The Drive Kuvat: Moottorin arkisto, Volkswagen Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 14.10.2026 Uutinen Ruuhkamaksuja, tiemaksuja, verojen korotuksia – näin autoilun verotus mullistuisi, jos uusi hallitus toteuttaa ministeriön tuoreet linjaukset 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 13.10.2026 Sähköautot Suomen yli 200 000 sähköautolle tarjolla ABC:llä jo 400 latausasemaa ja liki 3 000 latauspistettä 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 7.10.2026 Autoilu Maiden rajat ylittävä tiedonvaihto liikennerikkomuksista tehostumassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 12.10.2026 Autoilu Sopivatko nykyautot ja apuvirran antaminen samaan lauseeseen? – Armoton sekoilu ajoi kysymään asiantuntijoilta 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan