6.9.2022 Ajoneuvot Nyt jos koskaan turvavälit kuntoon – seuraavaksi saattavat loppua tuulilasit Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Puolijohdepula on jo kaikille tuttu käsite, mutta seuraava vieraamme saattaa viedä (muun muassa) autoista lasit. Tähänkin syypäänä on Venäjän hyökkäyssota. Näin ollen, tänä syksynä, turvaväleille on enemmän tarvetta kuin koskaan aiemmin. Lasipulan mahdollisuudesta kirjoitti ensimmäisenä talouslehti The Wall Street Journal. Sen mukaan Volkswagen -konserni kerää parhaillaan varastoon poikkeuksellista määrää lasia sisältäviä komponentteja, etupäässä ikkunalaseja. Volkswagen on asiassa lähestynyt paitsi omia nykyisiä lasintoimittajiaan, myös Euroopan ulkopuolisia valmistajia, joita Euroopan energiaongelmat eivät samalla tavalla kosketa. Saksalaisvalmistajan pelko lasin puutteesta juontaa siis juurensa ennen muuta parhaillaan käynnissä olevaan energiakriisiin. Euroopan teollisuus on vakavasti riippuvainen venäläisestä tuontikaasusta, ja on näin ollen kuin veitsen terällä. Lasin valmistusprosessissa sulatetaan hiekkaa, soodaa ja kalkkikiveä jopa 1 500 asteen lämpötiloihin, missä todellakin kuluu energiaa. Kun kaasun hinta jatkaa kohoamistaan, voi lasiteollisuus olla pahojen ongelmien edessä. Jo aiemmin tänä vuonna eurooppalainen materiaalijätti Saint-Gobain ilmoitti priorisoivansa tehtaillaan Saksassa, Puolassa ja Tsekissä erityisesti lasinvalmistusta, samalla kun se yrittää karsia energiakulujaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tarinan opetus Edessämme mahdollisesti siintävällä lasipulalla on totta kai laajat vaikutuksensa paljon muuhunkin kuin autoteollisuuteen. Se koskettaa kaikkea ja kaikkia pilvenpiirtäjien tuhansista ikkunalaseista lääkepulloihin ja lasiartesaaneihin. Jos tästä kaikesta voi nähdä olevan pientäkin hyötyä, nyt viimeistään kannattaa muistaa pitää turvavälit kunnossa. Vakuutusyhtiökään ei pysty korvaamaan tuulilasia, jos sellaista ei saa. Lähteet: The Wall Street Journal, The Drive Kuvat: Moottorin arkisto, Volkswagen Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 6.11.2025 Moottoripyörät Honda CB1000F – aikakoneella 80-luvulle 5.11.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Opel valmisti ensimmäiset täyssähköfarmarinsa jo yli 30 vuotta sitten - ja kuinka ne vertautuvat nykyiseen Astra Electriciin 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 31.10.2025 Laivat Tallink sai myytyä viimeisen nurkissaan pyörineen laivan, Sailorin - uutena omistajana Eckerö Link ja tulevana reittinä Naantali - Långnäs 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan